Hevosmiesten huhut Jukka Rautakorven haikailuista muille maille konkretisoituivat keväällä, kun Tappara ykskaks lähetti niukkasanaisen tiedotteen Kulta-Jukan ja seuran teiden eroamisesta. Siitä alkoi spekulaatio uuden valmentajan nimestä. Loppujenlopuksi mitään superkovia nimiä ei listoilla pyörinyt ja Rauli Uraman valinta kuulosti ihan mukiinmenevältä.
Muutoin valmennusryhmä pysyi samana, Kari Makkonen ja Mikko Saarinen jatkavat penkin takana ja Jyväskylästä viime kaudeksi saapunut Ilari Näckel valmentaa veräjänvartijoita. Mielenkiintoinen yksityiskohta tilanteessa on, että Uramalla on kaksivuotinen sopimus ja muulla kolmikolla vain ensi vuoden mittainen. Makkosella, Saarisella ja Näckelillä on siis kauden ajan aikaa vakuuttaa uusi päävalmentaja.
Tappara on vuosikaudet profiloitunut tehokkaaksi joukkueeksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Siinä missä muilla joukkueilla on ajoittain räiskyviä persoonia ja kikkailijoita, on Tappara keskittynyt aina olennaiseen. Voittamiseen. Yleisö viihtyy, kun pelejä voitetaan. Yksinkertainen resepti. Se ei missään tapauksessa himmennä hyvien pelaajien arvoa, joita Tapparassa on tälläkin vuosituhannella ollut lukuisia.
Tapparan pelaajastrategia nojaa myös tähän tehokkuusprofiiliin. Ei haeta välttämättä näyttävyyttä, mutta tinkimätöntä asennetta ja taisteluhalukkuutta. Seurajohto on myös osoittanut harvinaista, liki lintumäkimäistä pelisilmää kotimaisten pelaajien hankinnassa. Toimitusjohtaja Mikko Leinosen valitsema tie on ainoa, millä Tappara voi pitkällä tähtäimellä pysyä koko ajan kansallisen huipun tuntumassa ja satunnaisesti voittaa mestaruuksia. Hankitaan maakunnista lupaavia pelaajia tai suurseuroista pelaajia, jotka ovat jääneet pieneen rooliin. Kun se yhdistetään pitkiin (ja halpoihin) sopimuksiin, on menestysresepti valmis. Siitä ei poiketa edes silloin, kun satunnaisia epäonnistumisia tulee.
Pystyykö Nikkilä sparraamaan Lehtoa?
Mika Lehto on ollut edellisestä mestaruuskaudesta asti Tapparan ykkösvahti, vaikka monet lienevät jo unohtaneet sen faktan, että Lehto ei tuollakaan kaudella ollut Tapparan kiistaton ykkösvahti.
Vaikka mies luonnollisesti itse on eri mieltä, Lehto on pelannut aina parhaat pelinsä silloin, kun hänellä on ollut kunnon sparraaja. Mestaruuskaudella Pasi Kuivalainen nostatti Lehdon huippuvireeseen ja saman teki työsulkukaudella flopiksi osoittautunut Andrew Raycroft.
Viime kaudella Pekka Tuokkola ei missään vaiheessa pystynyt haastamaan Lehtoa. Itse asiassa ulospäin näytti siltä, ettei Tuokkola edes yrittänyt. Osasyy voidaan laittaa myös ex-päävalmentaja Rautakorvelle, joka jääräpäisesti peluutti Lehtoa. Totuus on joka tapauksessa se, ettei Lehto ollut viime kaudella parhaimmillaan.
Nyt Lehdon tueksi on hankittu Jyväskylästä Tommi Nikkilä, jonka aiempi ura ei ainakaan anna osviittaa siitä, että luvassa olisi nousu kansalliseen eliittiin tai edes haastamaan ykkösvahtina häärivää Lehtoa. Nikkilä on kuitenkin maalivahtivalmentaja Näckelin luottomies ja on muistettava, että Tapparan puolustus on astetta tai kahta laadukkaampi kuin JYPin vastaava. Siitäkin huolimatta Lehto on kauteen lähdettäessä selvä ykkösmaalivahti ja maalivahtipeli saattaa osoittautua Tapparan heikoimmaksi lenkiksi.
4+1
Tapparan puolustuskalusto kärsi keväällä pahan menetyksen, kun Pasi Puistola suuntasi tiensä Ruotsiin. Seurajohto ei kuitenkaan hätääntynyt, vaan uusi hankinta Teemu Aalto on ainakin aiempien näyttöjensä perusteella erinomainen lisä Tapparan takalinjoille ja tuo sinne myös Puistolan myötä lähtenyttä kiekollista osaamista.
Toinen nimekkäämpi vahvistus on kokenut kanadalaispuolustaja Dale Clarke, joka vahvistaa nimenomaan Tapparan omaa päätä. Clarke ei ole kiekon kanssa mikään maailman taitavin tai näppärin, mutta pelaa peruspelinsä juuri sillä lailla kuin pitääkin. Ilman kiirettä ja hätäilyjä.
Kiekollisesta pelistä Tapparan puolustuksessa vastaavat viime kaudelta tutut Tuukka Mäntylä ja Marko Kauppinen. Mäntylän viime kausi ei ollut aivan odotusten mukainen, mutta Kauppinen taisi yllättää monet, varsinkin hyvän alkukauden jälkeen. Aalto, Clarke, Kauppinen ja Mäntylä muodostavatkin nelikon, joka kestää vertailun liki minkä tahansa liigajoukkueen kärkipakkeihin.
Nelikon ulkopuolelle jokerikortiksi jää Janne Grönvall, joka loukkasi itsensä kevään pudotuspeleissä. Hänen odoteltiin jo palaavan kaukaloihin, mutta nyt on käynyt selväksi, ettei kehräsluunsa rikkonut Grönvall ole kehissä ainakaan ennen marraskuuta. Ja miten pelikuntoon ja -rytmiin totuttautuminen isokokoiselle puolustajalle sujuu, jää nähtäväksi.
Grönvallin korvaajaksi kirvesrinnat hankkivat viime kaudella Itävallassa pelannee Burke Henryn. Nyrkkejäkin Pohjois-Amerikassa heilutellut Henry on SM-liigan ja uuden tuomarilinjan osalta vielä kirjoittamaton kortti, joten nähtäväksi jää pystyykö kanukki täyttämään Grönvallin jättämän aukon.
Tämän kuusikon ulkopuolella mukana ovat vielä Mikko Pukka, Ville Mäntymaa ja Matti Koistinen, joista kahdelle ensimmäiselle ei pitäisi paikkaa Tapparan liigamiehistöstä aueta. Pukka on saanut harjoitella liigaympyröitä jo niin monta vuotta eikä Ville Mäntymaakaan osoita kehittyvänsä liigapuolustajaksi.
Liigan paras sentterikalusto
Jos Tapparan puolustuksessa kysymysmerkkejä ovat Grönvall ja Henry, vastaavasti sentteriosastolla minkäänlaisia kysymysmerkkejä ei ole. Paitsi ehkä sen suhteen kuka pelaa ja missä ketjussa.
Rauli Urama on jopa poikkeuksellisen vaikean tehtävän edessä, mitä tulee keskushyökkääjiin. Mikko Leinonen on tarjoillut tulokasvalmentajalle listan Quinn Hancock, Janne Ojanen, Stefan Öhman, Petri Kontiola, Mika Viinanen ja Jonas Enlund. Vaikka näistä nimistä Viinasen sijoittaisi laitaan ja HIFK:sta tulleen 19-vuotiaan Enlundin A-nuoriin, käsissä on silti positiivinen ongelma. Kuka pelaa missäkin roolissa?
Ojanen, Kontiola, Hancock ja Öhman ovat kaikki tottuneet saamaan paljon vastuuta. Tiukentuneen tuomarilinjan vuoksi monet joukkueet, myös Tappara, tulevat pelaamaan kolmella ylivoimaketjulla. Se taas tarkoittanee sitä, että jalkeille kasataan ainakin yksi erikoiskoostumus, jossa mukana on kaksi sentteriä.
Laitahyökkääjät ovat tuttua Tappara-laatua. Duunareita joukkueesta ei puutu, uudet hankinnat Juha Kiilholma ja Niko Nieminen kuuluvat myös tähän kategoriaan. Kun siihen lisätään vielä konkari Marko Ojanen ja Teemu Laine, on Tapparan peruslaituriosasto kasassa.
Katseita ja toiveita kohdistetaan kuitenkin eniten kolmikon Virkkunen, Nurmi ja Venäläinen suuntaan. Ässistä viime kaudeksi tullut Virkkunen vietti liki koko viime kauden loukkaantuneena, eikä ehtinyt näyttämään parasta osaamistaan. Nyt harjoituspeleissä verkko on soinut kiitettävään tahtiin ja se lupaa hyvää jatkossa.
Teemu Nurmi on Tapparan oma kasvatti, joka debytoi vastikään myös A-maajoukkueessa. Isokokoinen Nurmi on roikkunut liigajoukkueen mukana jo pidempään, mutta nyt ikää ja kokemusta on jo niin paljon, että tulosta pitäisi ehdottomasti alkaa syntyä. Isokokoiselta laiturilta odotetaan ennen kaikkea maaleja. Mielenkiintoista on myös seurata Sami Venäläisen otteita. Muutaman kauden takaiset rapiat 30 pistettä vaihtui totaaliseen tehottomuuteen seuraavalla kaudella. Viime kaudella Venäläinen osoitti taas elon merkkejä, joten tästä on lupa odottaa hyvää.
Eniten Tapparan hyökkäyskalusto huutaa selkeää maalintekijää. Virkkunen voi sellaiseksi kohota, mutta on liian epävarma kortti menestystä tavoittelevalle joukkueelle. Taitavien senttereiden rinnalla laiturit saattavat hautautua tasapaksuun harmaaseen massaan, jota herättelemään tarvittaisiin yksi kappale terveitä janihassisia. Sellaisia ei kuitenkaan puussa kasva.
Miten käy Raulin?
Rauli Urama on tänä syksynä korkealla niissä ennustuksissa, joissa povataan ensimmäistä potkut saavaa valmentajaa. Ja omalla tavallaan se onkin oikeutettu asema, sillä Uraman tilanne ei missään tapauksessa ole helppo. Pelaajien arvostaman Rautakorven tilalle tuleminen ja valmennusvastuun ottaminen siinä vaiheessa, kun joukkue on jo kasassa, on paha paikka kenelle tahansa. Saatikka sitten Uraman kaltaiselle keltanokalle.
Kiekonhallinta ja kiekkokontrolli ovat kokeneet jääkiekossa uuden renessanssin parin viime vuoden aikana ja myös Urama vakuuttaa vannovansa sen nimeen. Avainsanoina ovat nopea, mutta hallittu kontrolli. Päävalmentajan työtä helpottaa taitava ja hyvätasoinen sentterinelikko, jonka voi olettaa pystyvän rakentamaan peliä hyvin illasta toiseen ja vastustajasta riippumatta.
Vaikka Jukka Rautakorven Tappara pyrki myös kiekkokontrolliin, on Uraman pelitapa erilainen ja uuden pelitavan sisäänajo vie aina oman aikansa. Hän antoi myös joukkueelle tavallista pidemmän kesäloman, joten pelikuvioiden hiomiseen jäällä ei ole jäänyt niin paljoa aikaa. Se onkin näkynyt harjoituspeleissä, joissa Tapparan otteet ovat olleet vaisuja. Silmiinpistävää on ollut myös liikkeen hitaus.
Todellisuudessa se, onnistuuko Rauli Urama Tapparan peräsimessä vai ei, on jo ratkennut. Pelitapa tai pelaajien fysiikka ei ole perimmäinen tekijä, vaan kyse on auktoriteetista. Jos debyyttiään SM-liigatasolla päävalmentajana tekevä Urama ei ole onnistunut ensimmäisissä harjoituksissa toukokuussa pelaajia ammattitaidostaan ja karsimastaan vakuuttamaan, on edessä hikinen urakka. Mikäli Urama onnistuu ja saa pelaajat motivoitumaan, vain taivas on rajana.