Yrityssaneeraus ei ole sama kuin konkurssi, joten lahtelaista kiekkoilua ei ole vielä kuopattu. Pitkäjänteiseksi maksusuunnitelmaksi tarkoitettu saneeraus saattaa pienentää velkojien luottotappioita verrattuna konkurssissa saatavaan summaan. Lähes puolet velkapotista omistavat Pelicansin kaksi suurinta velkojaa ovat tulleet asiassa vastaan, joten hengityskone on luotettavan oloisesti käynnissä. Pienellä jännityksellä käräjäoikeuden tuomiota kuitenkin odotetaan, sillä verottajallakin on saatavansa.
Oman kylän pojat, herätys!
Uusia pääomasijoittajia etsitään yhä kuumeisesti. Neuvotteluja on käyty sekä länteen että itään, mutta pitkän epätietoisuuden päättänyt saneerausilmoitus ei ollut hyvä merkki kaupanhieronnan tuloksesta. Rupla-Romanit ja Dollari-Davet eivät ole jaksaneet kiinnostua Suomen pienten markkinoiden urheilutoiminnasta.
Mutta olisiko jalkapalloseura Chelsean kaltainen venäläisten öljymiljoonien törsääminen edes mielekästä? Pelicans ja sen edeltäjät ovat olleet useammankin kerran vuosien varrella, milloin mistäkin syystä, muiden joukkueiden kannattajien sylkykuppina. Yleisesti ostojoukkueena pidetty Jokerit olisi kiekkokansan silmissä yhtäkkiä sympaattinen Töölön Vesan jälkeläinen rahassa kieriskelevän, ison ja ilkeän pelikaanilauman rinnalla.
Lahtelaisena on pakko myöntää, että ennemmin ökyjoukkue kuin pudotus sarjatasoa alemmas. Paljon mieluummin näkisin kuitenkin seuran puikoissa varakkaan mutta maltillisen omistajan. Ei nelosketjua täyteen burströmejä ja treillejä, vaan omia junioreita ponnistamaan lajin kuumimpaan ytimeen ja nostamaan lahtelaiskiekko tunnetuksi pitkästä aikaa omin voimin. Totta kai ensin tarvitaan päteviä junnuja, mutta näyttömahdollisuus ainakin pitää olla.
Joukkueen pelastavan pääoman ei tietenkään tarvitse tulla yhdeltä taholta. Ihanteellisin tilanne olisikin Kuopion malli: rapakon takana uran luoneet oman kylän pojat sijoittaisivat kasvattajaseuransa tervehdyttämiseen. Huhujen todenperäisyydestä en tiedä, mutta puskaradion mukaan vastaavia neuvotteluja on käyty. Herroilla Nurminen, Lydman ja Laukkanen on mahdollisuus kiillottaa lahtelaisen kiekkoilun kolhiintunutta kilpeä.
Tai sitten he eivät halua assosioitua millään tavalla kiekkopiirien häpeäpilkkuun. Vaan kyllä me muistamme, ette te menneisyyttänne voi paeta!
Huolellisempaa rakentamista tarvitaan
Koska ajatus ulkopuolisesta pelastajasta jäänee kauniiksi haaveeksi, on katsottava tulevaisuutta realistisesti. Pelicansilla ei juuri ole varaa valtamediakynnyksen ylittäviin hankintoihin.
Joukkuetta kasatessa tulisi viimein ymmärtää, että määrä ei korvaa laatua. Pelicansin tämän kauden runko oli kakkosvitjasta neloseen täynnä kolmosketjun miehiä. Eivät kovin kalliita, mutta eivät riittävän hyviä kantamaan suurta vastuuta. Juniorivetoinen nelosketju vapauttaisi rahaa kahden ensimmäisen, maaleja tekevän ketjun rakentamiseen. Ihannetilanteessa seuralla olisi Tommi Kerttulaa kokeneempi pelaajakoordinaattori etsimässä pelimiehiä, mutta säästöbudjetin aikoina sellaiseen sijoittaminen on epätodennäköistä.
Millä ihmeellä näistä nuorista miehistä jalostettaisiin liigatason pelaajia? Hyvällä valmentajalla tietysti. Kahden viime kauden Petterit eivät olleet valmiita vaativaan työhön, eikä nimettömien nousukasvalmentajien auktoriteetti ollut riittävä. Vapaana liikkuvat pätevät tai kokeneet valmentajat ovat nytkin kortilla, mutta vähiä mahdollisuuksia ei ole varaa hukata. Parhaalta vaihtoehdolta tuntuisi eräs toistaiseksi vasta kakkosvalmentajan työtä hoitanut entinen huippupuolustaja, melko vähäisestä valmentajakokemuksestaan huolimatta.
Ei enää heittopussiksi
Seuran bisnesorientoitunut toimitusjohtaja Jorma Kosonen ei varmasti halua luopua Pelicansin näkyvyydestä, joten liigapaikka yritetään säilyttää kynsin hampain. Valitettavasti ei ole ollenkaan mahdotonta, että näkyvyyttä tulisi tämän kauden tavoin vähän liikaakin.
Jos liigataival jatkuu Lahdessa, ilmeen on muututtava totaalisesti. Mikään seura ei lähde kauteen ilman pudotuspelitavoitetta, mutta allekirjoittaneen mieltä lämmittäisi jo pelkkä toiminnan tervehdyttäminen, vaikka menestys jäisikin minimaaliseksi – kunhan se tehdään taistellen. A-nuorten sarjassa pisteitä tehtailleiden Tuomas Santavuoren tai Jesse Saarisen läpimurto olisi valonpilkahdus lahtelaisen kiekon pimeässä tunnelissa. Media nostaa kyllä yksilöt esiin, joten Pelicans saisi positiivista näkyvyyttä edes jostakin.
Sen sijaan kahden viimeisimmän kauden kaltaisen taaperruksen jälkeen lahtelaisilla ei olisi vähään aikaan näyttäytymistä liigaa koskevissa keskusteluissa. Alempi sarjaporras kutsuisi, ja mahdollinen konkurssi veisi Pelicansin aina Suomi-sarjaan asti.
Pelicansin päättäjien kannattaa siis miettiä tarkkaan tulevaisuudennäkymiä. Jos valmentaja- ja pelaajatilanne näyttää heikolta, SM-liigassa jatkaminen ei ole mielekästä. Kiekkoa pelataan nimittäin myös Mestiksessä. Sarjapaikkakuntien ulkopuolella Mestis ei kummemmin kiinnostusta herätä, mutta tiukkoja vääntöjä sielläkin pelataan.
Portaissa askelman verran alas astumisen järkevyyttä lisää se, että suljetun SM-liigan taru lienee lopussa. Karsintojen puolustajia on hyvin paljon liigaseurojenkin fanien puolella. Lahtelaisseura haki 90-luvullakin vauhtia divarista nousten viidessä vuodessa takaisin ylimmälle tasolle. Mestis olisi hyvä paikka tervehdyttää seuran taloutta, ja aivan varmasti pienempi häpeä kuin liigan tappioennätysten rikkominen.
Missä tahansa lintuparvi ensi kaudella lentääkään, haluan nähdä enemmän maaleja ja tiukempia taisteluja. Oli vastassa sitten Ässät tai Jukurit.
