Pohjois-Jyväskylästä hurrikaanin selättäjäksi

LIIGA / Haastattelu
Jyväskylän pohjoisosasta, Palokasta, kotoisin oleva Pekka Jormakka on kulkenut pitkän matkan kohti ammattilaisjääkiekkoilua – päätyäkseen kotikaupunkinsa joukkueen kaatajaksi.

On tammikuun tavallinen lauantaiaamu. Pakkasta on sen verran, että pystyy ulkoilemaan. Jotkut aamuvirkut ovat jo juoksemassa aamulenkkiä tai kävelyttämässä koiriaan. Useimmat ovat vielä untenmailla.

Vaikka kello ei vielä ole lyönyt edes kymmentä, ovat muutamat ala-asteikäiset pojat jo taistelemassa ulkojään herruudesta. Taistelukenttänä toimii Jyväskylän pohjoisosassa sijaitseva Keski-Palokan ala-asteen kenttä.

Yksi näistä punaposkisista pojista oli muuan Pekka Jormakka, joka pelasi sittemmin JYPissä ja JYPin junioreissa. Samainen Jormakka oli vuonna 2009 JYPissä voittamassa SM-kultaa. Nykyään tämä Jormakka pelaa JYPiä vastaan SM-liigan finaaleissa.


Pekka Jormakka on saanut kaipaamansa itseluottamuksen takaisin.

Edelliskauden jälkeen 21-vuotias hyökkääjä päätti lähteä haistelemaan uusia tuulia Päijänteen eteläpuolelle Lahteen. Tarinan mukaan itse Risto Dufva, JYPin silloinen päävalmentaja, soitti suoraan Pelicansin päävalmentajalle Kai Suikkaselle ehdottaakseen nuoren Jormakan pestaamista Lahteen. Suikkanen vastasi myöntävästi, eikä mennyt kauaakaan, kun Jormakka viiletti Pelicans-nutussa Lahden jäähallin jäällä.

– Lahdesta ilmoitettiin, että siellä olisi paikka. Lähdin sitten sinne try-outille ja sain sitä kautta sopimuksen, Jormakka selvittää.

Lahden pääpoppamies Suikkanen on antanut kauden mittaan aina vain enemmän ja enemmän peliaikaa Jyväskylän maalaiskunnassa syntyneelle Jormakalle. Peliajan kasvu on ollut Jormakalle mieleen.

– Suikkanen palautti itseluottamukseni ja se on ollut tärkeää. Olen saanut enemmän peliaikaa, mikä on tietenkin kehittänyt minua. Mestistäkään ei tarvitse enää takoa, Jormakka kiittää.

Jyväskylän maalaiskunnassa syntynyt Jormakka voitti nuorena juniorina muun muassa Pohjola-leirin parhaan pelaajan palkinnon ja kasan muita pokaaleita JYPin juniorigaaloissa. Seuraavina kausina nuoren pelaajan otteet ailahtelivat, eikä Jormakan keskittyminen näyttänyt enää pysyvän jääkiekossa. Peliaikakin alkoi pikkuhiljaa vähentyä.

– En menettänyt fokustani, mutta minulle tuli pitkä loukkaantuminen. Sitä kautta meni pelipaikka. Oli vaikeaa päästä takaisin kokoonpanoon, koska minulla oli pitkä loukkaantuminen alla. Välillä pelasin hyvin, mutta sekään ei riittänyt, Jormakka sanoi.

Pelicansissakin on välillä mennyt pelipaikka alta, vaikka mies itse on pelannut hyvin. Sähäkästi 2. finaalissa esiintynyt Jormakka menetti pelipaikkansa Vili Sopaselle, jolloin Jormakka näki 3. finaalipelin katsomon puolelta. Jormakalle ei tuota vaikeuksia pitää henkinen vireystila hyvänä, vaikkei itse pääsisikään pelaamaan.

– Ei se ole paha paikka. Pitää vain pitää mieli virkeänä ja toivoa, että oma joukkue voittaisi, Jormakka sanaili.

Lauantai-illan tapahtumarikkaasta ottelusta Jormakka oli -– tietysti – allapäin. Jatkoaikatappio ei ole koskaan ollut ideaalipäätös jääkiekko-ottelussa. Pussinokilla oli voiton avaimet käsissään, mutta lahtelaiset eivät kyenneet ratkaisemaan ottelua runsaista paikoista huolimatta.

– Peli oli tiukka ja me pelasimme hyvin. "Pessi" [Harri Pesonen] sen sitten lopulta ratkaisi. Nyt me huilaamme hetken ja alamme ladata akkuja maanantain peliin, Jormakka harmitteli.

Itse Jormakallakin oli jatkoerässä hyvä paikka ratkaista ottelu. Tällä kertaa JYPin maalivahti Riku Helenius vei pidemmän korren. Miestä kismitti selvästi todella paljon oman paikkansa tuhlaaminen.

– Siinä oli minullakin paikka ratkaista tämä peli. En saanut kiekkoa kunnolla haltuun ja jouduin viemään sen rystylle. Ei se vain uponnut. Olisihan siitä pitänyt tehdä, mutta ei auta itkut markkinoilla, Jormakka kertoi.

– Kaveri teki kaikki maalinsa meidän virheistä. Jos me pystyisimme ne minimoimaan, olisi meillä hyvät mahdollisuudet voittaa näitä pelejä. Nyt, kun me voitetaan kotona on paine sen jälkeen JYPillä. Sarjan katkaisu ei tule olemaan helppo tehtävä, Jormakka lisäsi.

Jormakan jyväskyläläiset ystävät ovat jättäneet miehen rauhaan finaalien ajaksi. Hän on saanut rauhassa keskittyä pelaamiseen, eivätkä ystävät ole kuittailleet mistään.

– Olen saanut olla nyt aika rauhassa. Juttelemme enemmän sitten pelien jälkeen, Jormakka sanoi.

Pelien loppuminen voi olla todella lähellä, sillä JYPillä on ensimmäinen ottelupallo maanantaina Lahdessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle