Mielipide

Kipparin jäähyväiset

LIIGA / Kolumni
Espoo Bluesin kapteeni Toni Kähkönen pelasi oletettavasti viimeisen pelinsä sinipaidassa – ainakin toistaiseksi. Blues kärsi kirvelevän jatkoaikatappion näytösottelua muistuttaneessa pronssipelissä.

SM-liigan nuorin kapteeni Toni Kähkönen nimitettiin virkaansa Bluesissa kesällä 2009. Nyt, keväällä 2012, 259 runkosarjaottelun ja 119 tehopisteen laiturin tie on viemässä muun muassa sanomalehti Kalevan tietojen mukaan Ouluun. Kähkönen väisti kysymykset tulevaisuudestaan, mutta lähtö Bluesista lienee selviö.

Tahtopelaajan pudotuspelitilastot ovat vieläkin komeammat, 68 ottelussa 39 pistettä, joista 23 maaleja. Tänä keväänä Blues-kippari viimeisteli tehot 3+4.

Blues hävisi pronssiottelun toisessa jatkoerässä.

– Kyllähän se nyt v-tuttaa, Kähkönen sanoi pelin jälkeen tyhjentävästi. Hänestä paistoi jopa pieni liikutus.

Ottelu oli varsinkin alussa urheilun irvikuva. Etenkin Blues oli kovin haluttoman oloinen. Se piristyi loppua kohden, mutta kontaktipeliä molemmat joukkueet pääasiassa välttelivät muutamaa taklausta lukuunottamatta.

Minkälaista tällaiseen peliin oli valmistautua?

– No joo, se oli vähän sellaista ettei kukaan halua loukkaantua kesäksi. Ja viikon tauko vielä alla, olisi voinut pelata vähän aikaisemminkin.

Kauden 2011–2012 Bluesin kausi oli täynnä uskomattomia käänteitä varsinkin kaukalon ulkopuolella. Päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi jo joulukuussa Veikkaajassa, että kaudesta voisi kirjoittaa kirjan, niin paljon on tapahtunut.

– Oli hyviä ja huonoja jaksoja. Ajoittain pelattiin hyvää lätkää, mutta useasti hyvän pelin jälkeen tuli huonompi. Kauden aikana tapahtui vaikka mitä. Hyvin käsittelimme ne asiat, kippari veti kautta yhteen.


Kähkönen oli Bluesin kapteeni kolme vuotta.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Marjamäki kehui joukkueensa kapteenia vuolaasti.

– Varsinkin tällä kaudella oli paljon karikkoja ja vaikeita hetkiä. ”C” rinnassa, kaikki voi kuvitella miten raskas taakka se on. Ei voi muuta kuin nostaa hattua, iso on kunnioitus häntä kohtaan.

Läpi uransa Espoota edustanut mies ei osannut suuremmin vetää yhteen pitkää taivaltaan Bluesissa ja sen kasvattajaseuroissa.

– On vähän vaikea kuvailla. Hienoja joukkueita on ollut. Joka kausi on päättynyt tappioon, mikä harmittaa totta kai. Haikeat fiilikset.

Myös Bluesin päävalmentaja Marjamäellä on pitkä yhteinen historia kapteeninsa kanssa.

– Hieno pelaaja, ei voi muuta sanoa. Kahdeksan vuotta ollaan oltu yhdessä. Ei maailman taitavin jätkä, mutta kova harjoittelulahjakkuus, joka aikoinaan tuli A-junioreihin. Kovan uran on itselleen tehnyt jääkiekkoilijana ja varmasti tulee vielä pelaamaan 10 vuotta kovalla tasolla.

Blues-joukkueen kevät jatkuu vielä yhdessä jonkin aikaa.

– Lähdetään nollaamaan kausi, Kähkönen sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle