Mielipide

Mestarisuosikit vastakkain jo välierissä – maalin pelejä kaikki

LIIGA / Kolumni
Puolivälieristä jatkoon vakuuttavasti marssineet JYP ja Jokerit kohtaavat monen harmiksi jo välierissä. Kahden mestarisuosikin taistelusta tulee todella tasainen.

JYP nuiji Ässät vakuuttavasti maanrakoon neljässä ottelussa ja Jokerit puolestaan lähetti HIFK:n kesälomalle niin ikään lumierissä. Nyt joukkueet kohtaavat toisensa välierissä, joihin lähdetään ennätystasaisista lähtökohdista.

Joukkueet kohtasivat kauden aikana viidesti ja kaikki ottelut päättyivät maalin erolla suuntaan tai toiseen. Jokerit ei kertaakaan johtanut JYPiä vastaan yli yhdellä maalilla, eikä puolestaan jyväskyläläiset helsinkiläisiä yli kahdella maalilla.

Molemmat joukkueet puolustavat todella tiiviisti ja maalivahdit ovat huippuluokkaa. Vähät maalit tullaan iskemään todennäköisesti suurilta osin ylivoimalla, jossa molempien joukkueiden ykkösvitjat ovat valtakunnan eliittiä.

JYP lähtee ylivoimakamppailuun hienoisena suosikkina, sillä Jokerien alivoimapeli ei HIFK-sarjassa ollut vielä riittävän kovalla tasolla. Joukkueiden runkosarjakohtaamisten tilastoista löytyy myös JYP-ylivoimaa puoltava seikka. Joukkueet pelasivat keskinäisissä otteluissa kutakuinkin yhtä paljon ylivoimaa, mutta jyväskyläläiset veivät laukaukset selvästi 47-27.

Jyrki Aho nousemassa kisällistä mestariksi

Vuoden tulokasvalmentajan tittelikilpailusta tippui yksi nimi pois KalPan ja Tuomas Tuokkolan lähdettyä varhennetulle kesälomalle. Kilpailussa jatkavat Bluesin Lauri Marjamäki ja JYPin Jyrki Aho. Aivan kuluvan SM-liigakauden ensimetreillä puikkoihin hypännyt Aho on todistanut viimeistään tässä vaiheessa, että hän on paljon enemmän kuin pelkkä oppi-isänsä Risto Dufvan kuuliainen kisälli. JYPin kone yskähteli ajoittain vielä runkosarjassa, vaan eipä yskähdellyt enää Ässiä vastaan.

On perusteltua puhua nimenomaan koneesta - tai robotista, ihan miten vain. Yksinkertainen ja jauhava pystysuunnan kiekko ei sisällä juuri hienouksia, mutta tehokasta se on. JYP on sama asia jääkiekossa kuin Saksa jalkapallossa. Dufvan aikaiseen robottiin verrattuna Ahon koneessa on kuitenkin aimo ripaus inhimillisiä ominaisuuksia. Sooloilla saa, kunhan muistaa puolustusvelvoitteensa. Ei ole sattumaa, että Ahon aikana Harri Pesosen kaltaisen, jopa itsekkyyteen taipuvan maalintekijän, paikka ei ole enää koirankopissa vaan ykkösylivoimassa.


Tuttu näky varmasti myös välierissä. Jarkko ja kaverit.

JYP koki valtavan menetyksen, kun SM-liigan paras puolustaja - joidenkin mielestä jopa paras pelaaja - Sami Vatanen joutui jättämään leikin kesken. Vatasen merkitystä käsitellään toisaalla ennakkopaketissa, joten ei mennä tässä siihen. Sen verran kuitenkin, että juuri konemainen JYP on paras joukkue jäljellä olevista käsittelemään tähtipelaajansa menetyksen. Vastuuta ripotellaan jäljelle jääville sopivin annoksin siten, ettei kokonaisuus kärsi. Jyrki Aholla on siihen paljon paremmat eväät kuin Dufvalla edellisenä vuonna, jolloin kiekolliset pakit loppuivat kesken

Maltti ja yhteinen historia JYPin avainsanoina

Jyväskyläläisiltä löytyy muutama erityinen ässä välieriin: joukkueen runko on edelleen pitkälti se sama, joka voitti mestaruuden vuonna 2009. Pelaajat tietävät joukkueena, miten painetila tulee kohdata ja miten suhtautua pudotuspelien juonenkäänteisiin. He tietävät kahdelta edelliseltä vuodelta myös sen, miten peli menetetään.

Kotiedun merkitys korostunee tässä sarjassa erityisesti. JYP on kautta historian ollut Jokereille myrkkyä juuri Hippoksella. Hurrikaanipaidat malttavat odottaa ratkaisua, eivätkä häkelly pienistä vastoinkäymisistäkään.

Kun vielä runkosarjassa joukkueelle tuli niin sanottuja ohi-pelejä, pudotuspeleissä niistä ei ole ollut tietoakaan. Etenkin JYPin haalariosasto on ollut se, joka on kyennyt nostamaan tasoaan ratkaisupeleissä. Asian tekee entistä merkittävämmäksi se tosiseikka, että juuri näitä pelaajia joukkue on pullollaan.

Hyvinä esimerkkeinä on helppo nostaa esiin Jonne Virtasen ja Mikko Viitasen nimet. Molemmat joutuivat seuraamaan runkosarjaa pitkiä pätkiä katsomon puolelta, mutta nyt he ovat nousseet joukkueensa taistelun ruumiillistumiksi lähes virheettömillä otteillaan

Kovin montaa avainpelaajan menetystä jyväskyläläisetkään eivät sentään kestä. Duunareiden lisäksi tarvitaan käsiä ja juonikkuutta. Esimerkiksi Eric Perrinin loukkaantuminen keskushyökkääjän tontilta olisi joukkueelle jo miltei katastrofi. Siltä varalta Miika Lahden ja Juha-Pekka Hytösen on löydettävä vielä yksi pykälä lisää omaan pelaamiseensa.


Jatkuvatko Teuvo Teräväisen hyvät otteet?

Jokerit syttyi oikealla hetkellä

Poukkoilevasti runkosarjassa esiintynyt Jokerit sai pelinsä uomaan juuri oikealla hetkellä. Puolivälierissä joukkue jätti paikalliskilpailijansa HIFK:n tylysti rannalle suoraan otteluvoitoin 4-0. Koko joukkue pääsi runkosarjan jälkeisellä harjoitteluviikolla pelikirjan samalle sivulle ja tulos HIFK:ta vastaan oli mykistävää.

Jokerit pelaa juuri tällä hetkellä tehokasta yhteistyökiekkoa. Joukkue sekä hyökkää että puolustaa koko viisikon voimin. Tiivis viisikkopuolustus antaa valmiudet iskeä nopeasti, etenkin kun puolustajat ovat vihdoin oppineet syöttämään kiekon pois paineen alta.

HIFK oli puolivälieräsarjassa kuitenkin täysin vastaantulija, mutta nyt vastaan asettuu huomattavasti paremmin organisoitu JYP. Yhdeksi ottelusarjan suurista teemoista nousee JYPin ykköskentän pimentäminen. Riku Hahl oli HIFK-sarjan paras jokeripelaaja ja hänen panoksensa Eric Perrinin ketjun pimentämisessä on mitä oleellisin.

Jos Jokerit onnistuu pimentämään JYPin ykkösnyrkin, on se vahvoilla. JYPin muut viisikot helsinkiläiset pystyvät todennäköisesti pimentämään tiiviillä puolustuspelillään. Pieniä kysymysmerkkejä nousee ilmaan Josef Boumediennen ja Ross Lupaschukin puolustuspään pelaamisen kanssa. Molemmat olivat HIFK-sarjassa hyviä hyökkäyspäässä, mutta puolustuspäässä vauhti uhkaa usein loppua kesken.

Ratkaistaanko mestaruus seitsemännessä pelissä?

Kaksi suurinta mestarisuosikkia kohtaavat toisensa jo välierävaiheessa, ja vain toinen voi jatkaa. Ottelusarja on etukäteen ajateltuna kolikonheitto, jossa kummallakin on yhtä hyvät mahdollisuudet jatkoon. Kaksikosta jatkoon marssiva on finaaleissa suosikki riippumatta siitä, tuleeko vastaan Pelicans vai Blues. Finaaleihin etenevä joukkue voittaa lopulta Suomen mestaruuden.

Arvio: JYP finaalin kotiedun turvin 4-3.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös