Westerlund odottaa kovaa sarjaa

LIIGA / Haastattelu
Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund johdatti viime keväänä joukkueensa IFK:ta vastaan puolustusvoittoisella taktiikalla, joka oli yllättää ennakkosuosikin. Tällä kertaa Jokerit lähtee haastamaan hallitsevaa mestaria tasaisemmista asetelmista, vaikka onkin valmentajansa mukaan edelleen altavastaaja.

Jokerien ja IFK:n viimekeväinen kohtaaminen puolivälierissä oli äärimmäisen tasainen ja jännittävä. Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund odottaa tämänvuotisen sarjan nousevan jopa sen edelle.

– Kyllä minä odotan urheilullisesti todella kovaa sarjaa. Meillä on selkeästi kovempi joukkue kuin oli viime keväänä jalkeilla, valmentaja näkee.

– Altavastaajana me lähdemme sarjaan. IFK on pelannut hyvin, ja minun mielestäni heillä on sarjan paras materiaali.


Erkka Westerlund joutuu ottelusarjan avausottelussa jättämään valmennusvastuun Tomi Lämsälle.

IFK on ollut Jokereille tällä kaudella vaikea vastustaja. Kauden avausottelun Jokerit vei kotihallissaan, mutta sen jälkeen paikallisvastustaja voitti neljä muuta runkosarjakohtaamista.

– Huippupelaajat ovat todella huippupelaajia. Varsinkin erikoistilanteissa se näkyy, Westerlund toteaa vastustajan vahvuuksista.

Oman joukkueensa valttikortiksi Westerlund haluaisi nousevan yhteistyön ja joukkueena pelaamisen.

– Iso teema on tiivistyä joukkueena, niin kuin on koko kauden ollut. Me olemme vieläkin vähän vaiheessa, toivottavasti tähän loppuvaiheeseen saadaan vielä yksi pykälä lisää.

Valmentajan mukaan Jokerit pyrkii kasaamaan neljä ketjua, jotka kaikki pystyvät niin hyökkäämään kuin puolustamaankin.

– Jos me siinä onnistumme, että meillä on tiivis joukkue ja saamme neljä tasaista kentällistä, jotka pystyvät rummuttamaan koko ajan, tasaisuus voi olla meidän vahvuutemme.

Westerlund itse on sivussa ottelusarjan kahdesta ensimmäisestä ottelusta. Hän sai runkosarjan päätösottelussa ottelurangaistuksen erotuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta.

– Ei se tietysti paras mahdollinen tilanne ole. Ehkä se rauhoittaa meidän aitiota vähän, valmentaja naureskelee.

– Toisaalta kevät on muutenkin pelaajien juhlaa. En usko, että sillä on isoa merkitystä.

» Lähetä palautetta toimitukselle