Honkaheimo harmitteli virhettä

LIIGA / Haastattelu
Lukon pudotuspelitaival sai lauantaina Espoossa kovan takaiskun, kun Blues oli jatkoajalla terävämpi ja käänsi avausottelun itselleen. Illan epäonninen soturi Otto Honkaheimo harmitteli virhettä, mutta käänsi katseensa jo sunnuntaille.

Jatkoaika ja harmittava takaisku omiin. Lauantain kamppailu tarjosi raumalaisille lopulta vain katkeran tappion. Ainoana Lukko-pelaajana median eteen tullut Otto Honkaheimo olikin pelin jälkeen pettyneen oloinen.

– Todella tasainen peli. Molemmilla oli paikkansa, mutta maalivahdit olivat molemmissa päissä hyviä. Jatkoajallakin oli omat paikkamme, mutta emme saaneet sisään ja kaveri iski puolestaan omastaan tehokkaasti.

Tasaisesta illasta löytyi kuitenkin myös paljon hyvää. Joukkueen kapteeni harmitteli kolmannen erän passivoitumista, mikä käänsi hallinnan kotijoukkueelle.

– Avauserässä ja toisessa oli hyvää peliä, muutama kunnon paikkakin. Kolmanteen erään kaveri lisäsi hieman jalkoja ja energiaa, mihin me emme päässeet mukaan. Jouduimme hieman puolustuskannalle. Lisää rohkeutta voittamiseen, sitä kautta se tuloskin tulee.


Otto Honkaheimo ja Simon Nielsen käänsivät katseensa jo sunnuntaille.
Jussi Kivimäki

Honkaheimo oli illan ratkaisussa mukana, mutta kärsivänä osapuolena. Virhesyöttö koitui Lukon kohtaloksi, kun Tommi Huhtala pääsi iskemään voittomaalin vastahyökkäyksestä.

– Totta kai se harmittaa. Yritin syöttää laitaan, mutta kaveri ehti väliin. Olisi pitänyt pelata tilanne toisin, mutta se on nyt ollutta ja mennyttä, reilut 20 minuuttia alakerrassa luutinut puolustaja myönsi.

Kun seuraava peli on alle 24 tunnin päästä, pitää ajatukset kääntää nopeasti jo siihen. Honkaheimo uskoikin, että sunnuntaina nähdään tehokkaampi ja paremmalla jalalla liikkuva Lukko.

– Meillä on äänekäs kotiyleisö, minkä uskon tuovan lisäenergiaa. Tänään pelasimme fiksusti kuitenkin, emme ajaneet itseämme ulos tilanteesta. Nyt pitää vain omista paikoista tehdä maaleja. Huomiseen peliin laitetaan vielä lisää energiaa, niin kyllä se voitto sieltä tulee, raumalainen päätti luottavaisena.

» Lähetä palautetta toimitukselle