Mielipide

Viime kauden mitalistit vastakkain

LIIGA / Kolumni
Pudotuspelien ensimmäisellä eli Villi kortti-kierroksella kohtaavat viime kauden hopeamitalisti Espoon Blues ja pronssimitalisti Rauman Lukko. Pudotuspeleissä joukkueet ovat kohdanneet kerran aikaisemmin ja tämä tapahtui kauan sitten eli kaudella 1994–1995. Silloin jatkoon meni raumalaisryhmittymä tasaisten otteluiden jälkeen. Samaa tasaisuutta on nytkin luvassa, eikä jatkoon menijän ennustaminen ole helppoa.

Kuluvalla kaudella Lukko ja Blues ovat iskeneet yhteen neljä kertaa. Voitot menivät yksipuolisesti raumalaisten nimiin lukemin 4-0. Viimeinen kohtaaminen on kuluvalta viikolta, jolloin Raumalla käyty kamppailu päättyi kettupaitojen kahden maalin voittoon.

Oleellista kuitenkin on, että kaikki neljä ottelua olivat hyvinkin tasaisia voittajan ratkettua kaksi kertaa myös pidemmän kaavan mukaan.

Joukkueiden runkosarjan viimeisessä kohtaamisessa tehtiin historiaa, kun molemmissä päissä kenttää torjui tanskalainen maalivahti. Ennalta varsin tasaisten joukkueiden lopullisen eron saattaakin tehdä juuri maalivahtipeli. Etukäteen arvioitaessa on vaikea sanoa, kuka on tämän sarjan paras maalivahti.

Parempi altavastaajana?

Espoo Bluesin historiasta löytyy vuosituhannen alkutaipaleelta paljon outoja vuosia. Runkosarja 2011–2012 ja mitä ihmeellisemmät käänteet kaukalon ulkopuolella muistuttivat monia siitä ajasta. Kaukalossa ryhmällä kulki vaihtelevasti. Parhaimmillaan se oli loka-marraskuussa venyessään seitsemän ottelun voittoputkeen. Sitten lähtivät johtava pelaaja Ville Lajunen ja sensaatiovahti Petri Koivisto.

Kotiedusta huolimatta Blues lähtee villi kortti -sarjaan lievänä altavastaajana. Se sopii joukkueelle, joka on perinteisesti siinä asemassa selvästi vahvempi.

Runkosarjan kahdeksasta viimeisestä ottelustaan Blues voitti vain yhden. Lukolle se hävisi runkosarjan kaikki ottelut. Niin kuin esimerkiksi Ilveksellekin. Espoolaisten kompastuskivi oli takana olevat joukkueet. Nyt sellainen tulee taas vastaan. Vaikka runkosarjan loppu muistuttaa kehnoudessaan viime keväästä, on pudotuspeleistä vaikea uskoa samoja ihmeitä. Ei ennusmerkkejä tietysti silloinkaan ollut, mutta voiko salama iskeä kahdesti samaan paikkaan?

Blues pääsee pudotuspeleihin suhteellisen terveenä. Teemu Ramstedt palasi kokoonpanoon torstain kierroksella ja tuo rutkasti lisää taitoa. Ramstedtia kaivataan etenkin ylivoimaan, joka on ollut espoolaisjoukkueelta luvattoman heikkoa läpi kauden. Kesken kauden joukkueeseen hankittu Mika Hannula huilasi torstaina, mutta korvaa viikonlopun peleissä mahdollisesti Miro Aaltosen tai Juuso Ikosen. Nuorukaisten ja Ramstedtin johtama hyökkäystrio oli pahasti pulassa Jokereita vastaan. Ramstedtin paluu antoi palikat kolmen hyökkäysvoittoisen vitjan rakentamiseen, mutta kolmea puolustussuuntaan heikkoa pelaajaa ei kannata sitoa yhteen.

Jatkuvasti muutoksia Jere Karalahden lähdöstä lähtien kokenut Blues-puolustus on joukkueen heikoin lenkki. Ykköspakki Ville Varakkaalla ei ole varaa kiekonmenetyksiin tai Dale Clarkella flegmaattisuuteen. Joonas Valkonen on kokematon ja Oskari Korpikarikin on kaukana viime kauden tasosta. Kuka olisi uskonut syksyllä, että säälipleijareihin valmistautuvalla Bluesilla olisi näin kova ikävä liigadebyyttinsä tehnyttä Jani Hakanpäätä, joka on nyt sivussa loukkaantuneena?


Yksittäisen irtokiekon voittaminen on isossa roolissa.
Jussi Kivimäki

Kaaoksesta kohti kirkkaampaa kevättä

Rauman Lukon syyskausi ei luvannut joukkueelle edes pudotuspelipaikkaa, koska peliesitykset olivat täysin sekaisin. Seurajohto olikin pakotettu tekemään sen viimeisen siirron ja päävalmentaja Rauli Urama sai luovuttaa paikkansa siihen asti apuvalmentajana toimineelle Juha Vuorelle.

Vuori saikin joukkueensa pelaamaan paremmin ja Lukko pääsi lähemmäksi sitä tasoa, jota pelaajalistaa katsoessa on lupa odottaa. Tasaisuus jäi kuitenkin puuttumaan, joten joukkueen sijoitus ei kovinkaan paljon noussut kevätkauden aikana.

Suurin kanto kaskessa kevätkaudella on ollut maalivahtipeli. Syksyllä paljon pisteitä torjunnut Mika Noronen oli vain varjo entisestään ja se aiheutti useita karvaita pistemenetyksiä, vaikka kettupaidat hallitsivat kenttätapahtumia. Helppoja maaleja meni niin kaukaa kuin maalin takaakin.

Kun lisäksi kakkosmaalivahti Simon Nielsen oli päässyt pelaamaan vain muutaman ottelun, oli joukkue kovan paikan edessä. Nielsen sai vastuuta ja pystyi kovassa paikassa torjumaan kettupaidat kympin sakkiin.

Blues-sarjaan Lukko lähtee kuitenkin tilanteessa, jossa maalivahtipeli on suurimman kysymysmerkin alla. Noronen on parhaimmillaan loistava torjuja, mutta jäävätkö kiekot nyt kiinni? Nielsen on puolestaan kokematon kovasta pudotuspelirytmistä, joten hän on täysin katsomaton kortti.

Lukon puolustus sai tarvitsemansa viivapelotteen tammikuussa Richard Lintnerin saapuessa Raumalle. Slovakkipuolustaja on vastannut huutoon tehden kovat tehopisteet pelamissaan otteluissa. Kokenut Teemu Aalto on myös nostanut tasoaan Lintnerin tultua tueksi, joten joukkueessa on nyt kaksi kova viivapommittajaa. Muuten Lukon puolustuskalusto on tasaista suorittajaa täynnä.

Hyökkäyskaluston osalta Lukko kärsii ikävistä loukkaantumisista. Vuoren tulon myötä tasoaan hurjasti nostanut Jussi Pesonen loukkaantui niin pahasti, että loppukausi kuluu toipumisen merkeissä. Lisäksi kokenut Lauri Tukonen sai ikävän alaraajavamman viikkoa ennen runkosarjan loppua. Hänen pelaamisensa tänä keväänä onkin enemmän kuin epävarmaa.

Kun kaksi kokenutta tekijää jää sivuun, olisi muiden pystyttävä korvaamaan heidät. Ruotsalainen Björn Melin on näyttänyt heräämisen merkkejä päästessään Perttu Lindgrenin ketjuun. Samoin kanadalainen Mark Bomersback on sytytellyt punalamppua vastustajien maalin takana aiempaa useammin. Kahden miehen piristyminen ei välttämättä riitä, vaan nuoriso-osaston pitäisi kantaa oma kortensa kekoon. Muuten joukkueen maalinteko jää liian harvojen pelaajien harteille, ja se saattaa tarkoittaa ennenaikaista kesälomaa.

Kolikon heittoa

Paras kolmesta-sarjasysteemissä jatkoon menijä voittaa sarjansa joko 2-0 tai 2-1. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisuuksia on tasan neljä kappaletta. Vaikka asiaa pyörittelee miten tahansa, voittajan ennustaminen tästä lyhyestä sarjasta voidaan tehdä yhtä hyvin kolikolla kuin analyyttisesti arvioimallakin.

Molemmissa leireissä on lisäksi päävalmentajana noviisi ilman ensimmäistäkään kokemusta pudotuspeleistä miesten tasolla. Kun tämäkin osa-alue on kysymysmerkkejä täynnä, mielenkiintoa sarjan etenemisestä tuskin puuttuu.

Arvio: Jatkoon menee avausottelun voittaja lukemin 2-0.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös