Lasak: ”Tällaisista illoista veskari tykkää”

LIIGA / Haastattelu
HIFK hallitsi peliä, laukoi 39 kertaa maalia kohti ja piti vierailijat yhdessä maalissa. Tästä huolimatta puolivälieräsarjan ensimmäisen ottelun voitto kirjattiin Jokereille. Voittoon tarvittiin uhrautuvaa puolustuspeliä, ripaus onnea – ja ennen kaikkea täydellisen illan pelannut maalivahti Jan Lasak.

– Täytyy arvostaa maalitolppia, myhäili nollapelin torjunut Jan Lasak.

HIFK kolisutti rautoja kahdesti, mutta lähemmäksi maalintekoa kotijoukkue ei päässyt. Kun maalipaikat jäävät käyttämättä, rankaisee vastustaja yleensä armotta takaisin. Kuten tänäänkin.

– Heillä oli paikkansa, mutta he eivät saaneet niitä käytetyksi. Se piti meidät elossa. Tilanne olisi ollut toisenlainen, jos olisimme olleet maalinkin jäljessä. Olimme onnekkaita, mutta teimme myös paljon töitä tänään. Täytyy tehdä töitä saavuttaakseen onnea.


Kaiken se torjui.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Kahden erän jälkeen Lasakille oli tilastoitu jo 30 torjuntaa. Laukauksia tuli tasaisella tahdilla, mikä piti hyvässä vireessä olleen slovakkivahdin lämpimänä läpi ottelun.

– Tällaisista illoista veskari tykkää, kun saa paljon vetoja. Alussa tuli paljon helppoja kuteja, mikä oli tietenkin hyvä minulle. Toiselle vahdille [Juuso Riksmanille] peli oli paljon vaikeampi, koska emme laukoneet niin paljon häntä kohti.

Riksmanin iltapuhde ei varmasti ollutkaan helpoimmasta päästä. Laukauksia tuli harvakseltaan, ja Jokereiden todelliset maalipaikat olivat laskettavissa yhden käden sormilla – vaikka kädestä pari sormea olisikin puuttunut. Jokereiden taktiikka olikin puolustaa HIFK nurin. Taktiikka kuin taktiikka, Lasak keskittyy jo ennen ottelua pelkästään omaan tehtäväänsä.

– Palavereissa en oikeastaan keskity taktiikoihin. Yritän vain pysäyttää kiekon, enkä huolehdi pelisysteemistä.

Taistelu Helsingin herruudesta on iso asia täällä päin maailmaa. Ulkomaalaiset suhtautuvat kuitenkin usein paikallisotteluihin kuin ne olisivat otteluita muiden joukossa. Ovathan ne, mutta etenkin suomalaiset osaavat ammentaa niistä lisäpotkua omiin otteisiinsa. Lasak on poikkeus tässä ulkomaalaisten joukossa.

– Joukkueilla on historiaa, ei tarvitse tulla Suomeen asti tietääkseen sitä. Jos seuraa sanomalehtiä ja jääkiekkoa ylipäätään, tietää HIFK:sta ja Jokereista. Isoja pelejä nämä ovat, sen huomaa katsomostakin. Toivottavasti huomenna on samanlainen tunnelma.

– Täytyy olla tästä ottelusta iloinen puoleenyöhön saakka. Huomenna on taas uusi päivä.

» Lähetä palautetta toimitukselle