"Tätä historiaa ei ole vielä kirjoitettu"

LIIGA / Artikkeli
HPK:n valmentaja Jukka Rautakorpi ei suostu vielä lyömään vuoden 2010 finaalikirjan kansia kiinni. Rautakorven suojatit ovat 0–3-kuopassa, josta historiallisesti ei ole onnistuttu nousemaan enää voittajaksi. Tiistaina Turussa pelataan kuitenkin vain yksi ottelu kerrallaan.

TPS on ansainnut itselleen erinomaisuuden tilaisuuden juhlia mestaruutta jo tiistaina Turkuhallin jäällä. Joukkueiden ero kaukalossa ei ole ollut niin selvä kuin ottelusarjan 3–0-tilanne kertoo, mutta yhtä selvää on, että TPS on toistaiseksi ollut HPK:ta parempi joukkue.

HPK on kuitenkin petrannut peliään sarjan edetessä, mutta hämeenlinnalaisten kannalta harmillista on, että tuo parannus on kestänyt kauemmin kuin välierä- ja puolivälieräsarjoissa. Kenties liian kauan. Pallokerho oli sunnuntain kolmannessa ottelussa niskan päällä, ja olisi otteillaan ansainnut enemmän kuin iskun vasten kasvoja Ilari Filppulan jatkoerämaalin myötä.

Nyt Jukka Rautakorven joukkue on tilanteessa, jossa sen virhemarginaali on pyöreä nolla. HPK:n on pakko voittaa ne ottelut, joissa joukkue luo maalipaikkoja on pelitapahtumien hallitsija. Työtapaturmaan ei ole enää minkäänlaista varaa. Samoin Pallokerhon olisi kyettävä nousemaan voittoon myös sellaisessa pelissä, missä TPS on kaukalossa hämeenlinnalaisia edellä lauantain ottelun tapaan.

– Historiaa voidaan katsoa ihan kuinka paljon tahansa, ei sillä ole mitään merkitystä. Työt on vain tehtävä tästä päivästä eteenpäin, veteraanipuolustaja Marko Tuulola kommentoi 3–0-tilanteen historiaa.

– Kyllähän meidän paikoista pitää tehdä maalit, ei siinä sen ihmeempää, Filppulan hassuttamaksi joutunut HPK-veteraani jatkoi yksinkertaisiksi voiton avaimiksi.

Jos kumpikin joukkue on toistaiseksi pystynyt pitämään katseensa kiekossa, eikä ole lähtenyt pohdiskelemaan yhtään seuraavaa ottelua pidemmälle, tuota henkistä malttia tarvitaan tiistain mahdollisessa ratkaisupelissä vielä entistä selvemminkin. TPS ei saa miettiä Börsin mestaruushumua, eikä HPK voi ajatella kuin yhden ottelun voittamista kerrallaan.

Tilastotieteellisesti mietittynä HPK:n neljän peräkkäisen voiton todennäköisyys on varsin pieni, lähes häviävä. Mutta jos Pallokerho onnistuu pelaamaan kuten kotijäällään sunnuntaina, on sen voittomahdollisuus Turussa tiistaina itse asiassa varsin hyvä. Ja finaaleissa 3–0-tappiolla oleva joukkuekaan ei joudu ottamaan kuin sen yhden voiton kerrallaan.

– Mitä pidemmälle sarjat ovat edenneet, olemme pelanneet sitä paremmin. Olemme oppineet miten vastustajaa vastaan pitää pelata, HPK-puolustaja Jani Honkanen sanaili ulkoisesti luottavaisen oloisena.

HPK on osoittanut tänä keväänä poikkeuksellista henkistä kovuutta sekä joukkueen yksilöinä että kollektiivina. Nyt kiivettävänä on kuitenkin mahdottoman jyrkältä vaikuttava vuori, mikä samalla toimii viimeisenä mittarina ryhmän kantille. Jos HPK voittaa tiistaina Turussa, ei se ole väistänyt kuin vasta yhden ottelupallon. Mutta historiankirjatkin kirjoitetaan sana ja sivu kerrallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle