Mielipide

Vanhat tutut ihan finaalissa

LIIGA / Kolumni
HPK:n ja TPS:n välillä on pitkä ja ylväs pudotuspelihistoria. Lämminhenkisiä ja monella tapaa ikimuistoisia ottelusarjoja väännettiin taannoin lähes vuosittain. Nyt vanhat tutut kohtaavat vuosien tauon jälkeen, myös sanailijoiden taistossa.

Näinhän tämän pitikin mennä. Muu Suomi huutaa sensaatiota, mutta Hämeenlinnassa ja Turussa on yllätysten taivastelun sijaan keskitytty hommien hoitamiseen. Finaaleissa kohtaa kaksi kevään henkisesti kovinta ryhmää.

Eroa joukkueiden välille on vaikeaa tehdä. Niinpä paikalle on kutsuttava selvitysmiehet, sanan säilän heiluttajat valmiina dialogiin. Rinkelinmäen lehtereiltä asiattomuuksia huutelee Matti Liljaniemi, mustavalkoista maailmankuvaa taas esittelee Jani Mesikämmen.

Ken on kovin koutsi?

Matti Liljaniemi (ML): Jukka Rautakorpi on kevään kuumin nimi. Piste. Ja kaikki muutkin tarpeelliset välimerkit. Vai uskallatko, Jani, olla eri mieltä?

Jani Mesikämmen (JM): Arvoisa Matti, joudun korjaamaan näkemystäsi sen verran, että Kai Suikkanen on vuoden valmentaja ja vuoden mies. Tämä voidaan todistaa myös Facebook-faniryhmien määrällä mitaten. Molemmat ovat kyllä tehneet huikeaa työtä, viivelähdöillä tai ilman.

ML: Rautakorpea eivät veispuukit tai muutkaan hömpötykset kiinnosta. HPK-valmentaja on koko kevään toistellut, kuinka joukkueessa "urheilu on keskiössä". Oikeasti lähempänä taitaisi olla se, että urheilu on umpiossa. Rautakorpi on ajanut pelaajansa sellaiseen uskonlahkoa muistuttavaan kollektiiviseen yksimielisyyteen ja keskittymiseen, että mikään ei hetkauta ryhmää.

Molemmissa joukkueissa on paljon pelaajia, jotka eivät finaalitunnelmaa ole koskaan haistelleet, ja TPS:ssä tuohon ryhmään lukeutuu myös valmennus. Rautakorpi tietää tarkkaan, mitä haluaa ja miten saa sen joukkueestaan irti.

JM: Tämähän käy heti mielenkiintoiseksi, sillä joukkueissa on paljon samaa myös yleisen hommien paiskimisen tason suhteen. Hämmentävän vahvoja ryhmiä henkisesti, se lupaa hyvää.

Rautakorpi on toki kokenut tontillaan, mutta tuskinpa Suikkasen bändiäkään huimata alkaa. Pohjoisen poika oli pelaajana voittaja ja lukenut läksynsä Mestis-valmentajana, voittamisen lainalaisuudet ovat samoja siellä. Hienointa tässä onkin se, että miehistä otetaan nyt myös penkin takana mittaa. Oma vaatimaton veikkaukseni on, että Rautakorpi kilahtaa ensin, kun puuro palaa pohjaan.

Pupuja ja kääpiöitä

ML: Kilahdukset HPK:n penkin takana on kaikkien onneksi delegoitu Jari Kaarelalle, joka on siinä roolissa aivan suvereeni kansallisella tasolla. Jos nyt päät kestävätkin molemmissa leireissä, miten on kunnon ja fysiikan laita?

Sillä osa-alueella Rautakorpi ei ole koskaan hävinnyt. Kenellekään. HPK on kuin ryhmä duracell-pupuja, 190-senttisiä ja 100-kiloisia pikkupupuja. Pallokerho on ollut vahvimmillaan otteluiden kolmansissa ja jatkoerissä sekä aina mitä pidemmälle ottelusarjat ovat edenneet. Taitavat turkulaiset romahtaa paineen alla kuin Myllysilta konsanaan.

JM: Ai, romahtavat samalla tavalla kuin JYPin ja Lukon prässin alla? Myllysiltakin on sitä paitsi vain notkahtanut sillanrakentajan laskutaidottomuuden vuoksi. Palloseurassa laskukaavat ovat tällä saralla hanskassa, Hannu Rautala on pistänyt pojat kuosiin Kuuvuoren portaissa. Niillä ohjelmilla kyydissä pysyvät NHL-miehetkin, joten eiköhän luistin liiku HPK:takin vastaan.

Kokoetu on HPK:lla, mutta se on eri asia, miten kauan se on etu. Lisätietoja voi kysellä Raumalta ja Jyväskylästä. Isojen miesten pitää nimittäin ensin saada pysäytettyä mustavalkoisen kääpiösirkuksen karuselli päästäkseen pelaamaan.

ML: Kääpiöt saavat pitää sirkuksiaan kaukalon kulmissa. Välierissä KalPaa vastaan hyökkäyspään kiekonhallinta meni täysin yksipuolisesti kuopiolaisten nimiin. Mutta ei siitä paljon apua ole, jos karuselleista yksi kymmenestä päättyy ylipäänsä edes laukaisuyritykseen. HPK keskittää voimansa sinne mihin kannattaa, eikä päästä vastustajaa maalintekosektorille eikä lähde jahtaamaan turhaan kevätpörriäisiä.

Jukka Jalosen vuotta 2006 edeltäneitä HPK-ryhmiä olen pitänyt parhaina joukkueina, joita olen seurannut jääkiekon parissa. Nyt Rautakorpi on näyttänyt kolikon toisen puolen ja syyn sille, miksi Jalosen joukkueet eivät finaaleita ennen kevättä 2006 pelanneet. HPK:n pelitapa jättää vastustajan ihmettelemään kuinkas tässä nyt näin kävi, ja niin käy myös TPS:lle.

Nollaamisen jalo taito

JM: Palloseuran valttikortti saattaa olla äärimmäinen mukautuvuus. Tähän mennessä kotiläksyt on tehty niin hyvin, että aiempien vastustajien vahvuudet on nollattu ja oma peli muuttunut tarpeen mukaan. Jos ja kun Kerhon pelitavasta joku heikkous löytyy, siihen isketään.

Mutta näyttääkö tämä nyt siltä, että pelillisten asioiden suhteen molemmilla riittää hauista voittamiseen? Eroja pitää siis hakea avainmiehistä ja heidän suoritustasostaan, kuten siitä, kestääkö sympaattisen jäähykuninkaan Teemu Lassilan pää?

ML: Lassila on joutunut hieman jopa tuomareiden silmätikuksi. Koura nyki ilmaa kohti jo, vaikka mitään ei ollut vielä tapahtunutkaan. Lassila on näissä pudotuspeleissä lähtenyt Helsingistä 7-0-tappio niskassaan ja KalPa iski 4-0-voitossaan kolme naurettavan helppoa maalia HPK-vahdin taakse. Mutta kuten HS:n Heikki Miettinen totesi, HPK:n onni on ollut, että helpot maalit ovat tulleet kaikki kerralla – eivät yksi kerrallaan.

Oikeasti Lassila on ollut kärkipäässä osoittamassa henkistä kovuutta, jota HPK on pullollaan. Heikko suoritus nollataan saman tien. Jokainen ottelu ja jopa vaihto alkaa 0-0:sta. Virheitä sattuu varmasti Lassilalle niin kuin jokaiselle pelaajalle finaalisarjassa. Ratkaisevaa on, miten huippu-urheilija sen jälkeen vastaa haasteeseen. TPS:llä on meneillään uskomaton tuhkimotarina. Miten käy, jos vastoinkäymiset kaatuvatkin päälle?

JM: Ei se ole mikään tuhkimotarina, taikasauvaa heilauttelee korkeintaan Ilari Filppula eikä homma etene kurpitsakärryillä. TPS on joukkue, joka on oppinut voittamaan. Tietävät, että voivat parhaimmillaan pelaten voittaa kenet tahansa. Mutta vain parhaimmillaan.

Hommien lipsuessa Team Skitso häviää kenelle tahansa, mutta sen tiedostamisesta ja siitä seuraavasta sitoutuneesta työnteosta on syntynyt tämä niin sanottu yllätys.

Voittamaan oppineet

JM: Tepsi opetteli häviämistäkin muutaman tappioputken verran talven pimeydessä. Taisi silloin viimeinenkin näprääjä ottaa opikseen, tuloksista päätellen.

ML: Tappioputket ovat HPK:llekin tuttuja. Tammikuun puolivälissä Hämeenlinna oli vielä Turkuakin synkempi paikka jääkiekolle. Hämmentävä finaalipari, kerta kaikkiaan. Yhtä hämmentävää olisi ainoastaan Reijo Ringbomin viiksien näkeminen finaaleissa.

TPS voi parhaimmillaan voittaa HPK:n. Mutta Pallokerho jauhaa, jauhaa, jauhaa ja jauhaa. En millään usko, että TPS on valmis olemaan parhaimmillaan ottelusta ja vaihdosta toiseen. Olisiko siinä yksi ero joukkueiden välillä? HPK:n kohdalla yksittäisillä onnistujilla ei ole merkitystä, vaan joukkue on aina yksilöitä suurempi. TPS:ssä joukkueen sisällä on suurempia eroja.

JM: Tuossa voisi yhtä hyvin vaihtaa joukkueiden nimet päittäin. Ei Kerhokaan jaksa illasta toiseen, kuten tuloksista näkyy, ja kauempaa katsottuna siellä on joukkueen sisällä aika lailla eroja myös. Mistä Hämeenlinnassa esimerkiksi saadaan uusi ratkaisuketju siinä vaiheessa, kun Tomas Plihalin pitkä ja synkkä varjo on langennut Ville Viitaluoman päälle?

Synkkyydestä puheen ollen, mites se menikään se alkuvuoden arviosi Rautakorven pumpusta – erektiovaikeuksia?

ML: Analyysini oli oikea, arvioni täysin väärä. Siihen aiheeseen paneudun syvällisemmin kolumnissani. Sinistä ihmepilleriä Rautakorpi ei löytänyt, mutta sellaiset keitokset kokenut kokki kasaan sai, että ihmejuomasta olisi jopa Akvativix ylpeä.

Nyt HPK on kova kuin rautakanki. En uskonut ryhmästä tällaista virettä löytyvän, mutta tässä palataan jälleen aiemmin sivuttuun teemaan: henkiseen kovuuteen. Yksilöt HPK:ssa katsoivat peiliin, analysoivat tilanteensa, korjasivat tilanteen – ja pelaavat nyt finaaleissa.

Huonosti käyttäytyvät miehet

JM: Kunnian miehiä siis liikkeellä, sellaista on kieltämättä hienoa katsoa. Etenkin kun saa katsoa Turkuhallin sivistyneessä ilmapiirissä. Rinkelinmäelläkin ilmapiiri on kuulemma ollut lämminhenkinen. Kenelle meinasitte seuraavaksi alkaa huudella?

ML: Eiköhän jätetä pöyhkeily fanikatsomoiden puolelle. Ainakin toivottavasti. Sivistyneet käytöstavat on itse kunkin syytä muistaa niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.

Kiivas tunnelma kuuluu finaaleihin, mutta jokaisella on näytelmässä oma roolinsa, ja siinä ruudussa olisi syytä pysyä. Tosin jos Urheilulehden toimitussihteeri ei luovuta lehdistökatsomon käytäväpaikkaa tälle vanhukselle, jotta pääsen oikaisemaan jalkani, en anna takuita käytöksestäni. Eiköhän tästä lehdistön puolellakin miellyttävä finaalisarja saada aikaan. Louhen "Jykä" ei vielä luvannut juhlakirjaan jatko-osia, mutta kuulemma hyviä lehtijuttuja on tiedossa.

JM: Eivätköhän nuo nuoremmat viranharjoittajatkin ymmärrä antaa tilaa. Lehtereillä maltti on valttia, mutta kaukaloon en sellaista toivo. Itse asiassa voisin tässä ja nyt laittaa vanhojen aikojen kunniaksi tilaukseen oikein perinteisen playoff-sodan joukkueiden välille. Mitäs tuumaat?

ML: En usko, että minulla on valtuuksia sodanjulistusta antaa, mutta eiköhän tästä verinen taisto kehkeydy. Pari tuomarivirhettä, muutama ylikova taklaus, jokunen kyseenalainen ja harkitsematon lausunto. Noilla mausteilla pata kuplii. Ja sitä sopii toivoa. Näiden kahden ryhmän pelkkä jääkiekko itsessään on mielenkiintoista seurattavaa, mutta lisämausteet korostavat aina kokemusta.

JM: Jäämme siis odottamaan Ringbomin Reijoa heti finaaliavaukseen, jotta saadaan pöhinät käyntiin. Ei kai tässä sitten muuta kuin finaalikravatit kaulaan, kynät teräviksi ja matseja jänskättämään?

ML: Ja viikset, finaaliviiksiä unohtamatta. Tämä taitaa olla se ainoa asia, jossa ajattelin seurata Reijon esimerkkiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle