Pitääkö Kärpät kolhitun Pelicansin aisoissa?

LIIGA / Ennakko
Pelicansin ja Kärppien välinen puolivälieräsarja sai Lahden perjantaisesta ottelusta lisää tunteita mukaan, kun Kärppien Miikka Salomäki törmäsi Justin Hodgmaniin rajulla tavalla. Miten tilanne näkyy lauantain ottelun puolella? Pystyykö Kärpät kotiyleisön tuella menemään jatkoon vai venyttääkö Kai Suikkasen pelikaanilauma ottelusarjan aina seitsemänteen otteluun asti?

Ratkaisun paikat

Kärpät lähti perjantaina Lahteen 3-1-johtoasemasta, mutta vahva pelikaaniryhmä pystyi venyttämään sarjaa otettuaan niukan 4-2-voiton oululaisista. Pelicansin sankariksi nousi kokenut puolustaja Jan Latvala, joka iski ottelussa hattutempun. Kärpät tuli ottelun viime hetkillä vielä maalin päähän Miikka Salomäen osumalla, mutta tasoihin oululaiset eivät päässeet.

Ottelun puhutuin tapahtuma nähtiin vielä viimeisellä minuutilla, kun kavennusmaalin tehnyt Salomäki törmäsi Pelicansin kanadalaishyökkääjään Justin Hodgmaniin keskialueella. Hodgman löi tilanteessa päänsä jäähän ja Salomäelle tuomittiin pelirangaistus ryntäyksestä.

Lauantain ottelu saakin tapauksen myötä lisäväriä, ottaen huomioon myös sen, että jo sarjan alkuvaiheilla joukkueiden välillä nähtiin paljon tilanteiden jälkeisiä nujakoita.

Pelillisesti Lahden ottelussa Pelicans pääsi jälleen paremmin mukaan kenttätapahtumiin. Kiekkoa kahden ensimmäisen erän aikana selvästi enemmän hallinneet pussinokat onnistuivat tällä kertaa viimeistelyssä kolmeen edellisotteluun verrattuna paremmin. Maalilla Niko Hovinen ei joutunut hirvittävän kovaan testiin, vaikka taakse upposikin kaksi osumaa.

Lauantain otteluun Kärppien on parannettava otteitaan huomattavasti, vaikka perjantain viimeisten hetkien yritys lupasikin parempaa. Oulussa kotiyleisön tuki tulee olemaan jälleen iso asia ja Pelicansilla onkin kova työ edessään estääkseen hurmoksen syntymisen.

Lauantaina Oulussa pelataan Lahden kaukaloon verrattuna isommassa askissa, mistä Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirran sanoin pitäisi olla hyötyä kotijoukkueelle. Pelicans on kuitenkin rakentanut paljon hyviä tekopaikkoja Oulun otteluissa, mutta kyseisissä kamppailuissa maalintekotehokkuus on ollut voittoja varten liian heikkoa.


Miikka Salomäen taklaus puhutti sarjan edellisessä ottelussa.

Kokoonpanot

Pelicansin Hodgmania taklannut Salomäki sai lauantaina SM-liigan kurinpitäjältä Sampo Liusjärveltä kolmen ottelun pelikiellon.

Salomäen lisäksi Kärppien kokoonpanosta puuttuvat Jan Snopek, Mikko Lehtonen ja Joonas Kemppainen. Paluun kokoonpanoon tekevät Joonas Komulainen, Mikko Niemelä ja Juho Keränen.

Salomäen taklauksen alle jääneellä Hodgmanilla on niskan revähdysvamma ja mahdollinen aivotärähdys, eikä mies pelaa lauantain pelissä. Hodgmanin tilalla kakkosketjun keskellä on edellisen pelin katsomossa istunut Vili Sopanen. Muuten Pelicansin ketjut pysyvät ennallaan.

Muuta

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Kärpät M S P
1.Joonas Donskoi 2 3 5
2.Oscar Eklund 1 4 5
3.Ivan Huml 0 5 5
4.Jari Viuhkola 3 2 5
5.Jozef Stümpel 0 4 4
Pelicans M S P
1.Ryan Lasch 1 5 6
2.Jan Latvala 3 3 6
3.Radek Smolenak 2 1 3
4.Justin Hodgman 1 2 3
5.Joonas Järvinen 0 3 3

» Lähetä palautetta toimitukselle