Yhden maalin ilta

LIIGA / Raportti
Tuomarit tappoivat lauantai-illan viihteestä intensiteetin heti ottelun avauserässä. Sekavat tuomiot jatkuivat läpi ottelun, mutta eivät onneksi vaikuttaneet ottelun lopputulokseen.

Molempien joukkueiden valmentajat olivat ottelun jälkeen yhtä mieltä tuomareiden ratkaisusta; epämääräiset vihellykset ja linjan puuttuminen puhuttivat.

– Järkyttävä alku ja järkyttävä tuomio Markus Palmrothille. Seuraavassa tilanteessa polvitaklauksesta selviääkin kaksiminuuttiselta, ihmetteli kotijoukkueen päävalmentaja Pekka Virta, viitaten Palmrothin suihkukomennukseen ottelun alkuminuuteilla.

TPS:n pelatessa alivoimaa, Palmroth pelasi tilanteen loppuun ja taklasi Mark Bomersbackia tavalla, jonka tuomarit tulkitsivat selkääntaklaukseksi. Lukon kahden miehen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Mielikuvituksettoman pakkopelin paras paikka aukeni Björn Melinille, jonka nousu maalille nousu ei tuottanut toivottua lopputulosta.

Lukon tuloksettoman ylivoiman jälkeen seuraavat, paikkauksilta haiskahtaneet jäähyt, tuomittin vieraille. TPS:n ylivoima ei kuitenkaan ollut vastustajan vastaavaa tehokkaampaa, vaan peliä pyöritettiin lähinnä kulmissa ja laukaukset loistivat poissaolollaan.

Erän lopulla TPS pääsi hieman onnekkaasti vastahyökkäykseen, jonka päätti kauden toisella osumallaan maalin eteen unohdettu Marko Virtala. Esityöstä vastasivat pirteästi esiintyneen ketjun laitahyökkääjät Jarkko Hattunen ja Jacub Cerny.

Ensimmäisestä erästä jäi valju maku suuhun, jokaisesta kontaktitilanteesta vihelletyt jäähyt sotkivat molempien pelaamista. Varsinkin Tuomas Huhtasella oli sulattamista kahdessa perättäisessä tuomiossaan.


Sivuttaisliikkeeseen saatu Noronen joutui antautumaan Virtalan edessä.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

TPS ei hyödyntänyt etsikkoaikaansa

Toinen erä alkoi TPS:n hallinnalla. Ottelussa pirteästi esiintynyt Virtala karkasi läpiajoon parin minuutin pelin jälkeen ja Jarkko Kauvosaari joutui käyttämään kovaa mailahäirintää estääkseen kotijoukkuetta karkaamasta kahden maalin johtoon.

Neljästä ylivoimasta huolimatta TPS ei saanut kiekkoa erässä maaliin. Vaarallisimmat maalipaikat syntyivätkin tasakentällisin pelatessa.

TPS pääsi vuorostaan yrittämään kahden miehen ylivoimaa Anssi Rantasen ja Jarkko Kauvosaaren suunnatessa peräjälkeen rangaistujen penkille. Pekka Virta yritti keittää tarvittavat myrkyt ylivoimaan ottamalla aikalisän. Tuomas Suomiselle siunaantui loistava maalintekopaikka, mutta hyökkääjän laukaus ei onnistunut täydellisesti, eikä saanut kiekkoa toistamiseen ohi Mika Norosen.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla TPS sai hyvää painetta vieraiden päätyyn pitkien hyökkäysten kautta. Lukko olikin hetkittäin pahasti köysissä, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta kiekkoa ei saatu tolppaa lähemmäksi maalia.

Linja muuttuu totaalisesti

Ottelun kolmannessa erässä tuomarit olivat päättäneet olla puhaltamatta pilleihnsä. Kahteen ensimmäiseen erään verrattuna jäähyjen arvoisia tilanteita oli paljon, mutta tuomiot loistivat poissaolollaan.

TPS tuntui jättäneen hyvän otteensa pukuhuoneen puolelle ja kahden perättäisen pelipäivän rasitus alkoi näkyä liikkumisessa. Lukko hallitsi erää ja saikin muutaman kerran vaarallisia tilanteita ja näistä muutaman tolppalaukauksen. Lopulta myös Aleksis Ahlqvistin huipputorjunnat siivittivät TPS:n voittoon.

– Joukkueelta hyvää uhrautumista ja taistelua. TPS oli samoissa asioissa yhden maalin verran parempi. Erikoistilanteita oli taas todella paljon, viittasi Rauli Urama joukkueiden edelliseen kohtaamiseen, joka oli myös jäähyrikas.

Kotijoukkueen Pekka Virta oli tyytyväinen voittoon ja kiitteli seuraa vieraspelin järjestelyissä.

– Kiitos seurajohdolle, joka oli hereillä ja antoi meidän jäädä yöksi Jyväskylään. Ei oltaisi millään palauduttu tähän peliin, jos oltaisiin yöllä ajettu kotiin.

– Toisessa erässä meidän olisi pitänyt saada peli tapettua. Kolmas erä meni munien puristeluksi, tuumi Virta ottelun ratkaisuhetkiä.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin alkoi väsymys ja rasitus näkyä tiettyjen pelaajien otteissa. Varsinkin Lukon ulkomaalaispelaajien runsas peliaika alkoi painaa pelureiden jaloissa.

TPS:n ottelut jatkuvat tiistaina Helsingissä Jokereiden vieraana, Lukon isännöidessä samaan aikaan kotonaan vieraita Kuopiosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle