Lukon vaellus jatkuu

LIIGA / Raportti
TPS:n kotivoittoputki venyi viiden ottelun mittaiseksi, kun lähes kuukauden ajan ilman vierasvoittoa pelannut Lukko joutui nöyrtymään Turkuhallissa. Lähes puolen tunnin jäähymäärän sävyttämä kamppailu päättyi lopulta turkulaisten eduksi lukemin 3-1.

Tasaisen ottelun rytmi sekoili ensimmäisten 30:n minuutin aikana, kun erotuomaripari Jukka HakkarainenJoonas Pinomaa kulutti pillejään jatkuvalla syötöllä. Rangaistuksia vihellettiin yhteensä 32:n minuutin edestä, kaikki kaksiminuuttisia. Turkulaiset käväisivät rangaistusaitiossa yhdeksän ja raumalaiset seitsemän kertaa.

Ensimmäiseen erään jäähyjä mahtui peräti kahdeksan kappaletta. Peli oli rikkonaista alati vaihtuneiden miesvahvuuksien johdosta, eikä maalipaikoillakaan päästy mässäilemään. Tasaisessa erässä Lukon Charles Bertrand täräytti avopaikasta päätylasiin ja Teemu Nurmi epäonnistui läpiajossaan, kun taas TPS:n Jarkko Hattunen ja Michal Birner eivät onnistuneet hyödyntämään poikkisyötöillä luotuja paikkoja.

Kuparinen saatiin lopulta rikki avauserän viimeisillä minuuteilla. Mario Scalzo avasi kiekon oikeaan laitaan, ja TPS:n kultakypärä Marko Anttila polki hyökkäysalueelle asti. Isokokoinen hyökkääjä viimeisteli rynnistyksensä lämärillä, joka päätyi verkon perukoille Mika Norosen patjojen välistä.

Kolme maalia toisessa erässä

Toisen erän ensimmäisellä kymmenminuuttisella tuomarilinja säilyi entisellään. Ylivoimatilanteet siunautuivat enimmäkseen Lukolle, joka pääsi kokeilemaan pakkopeliään kolme kertaa. TPS puolestaan tuhri ainoan ylivoimansa väärään vaihtoon.

Joukkuerangaistus vei pelitilanteen tasavajaaksi, jonka aikana TPS nousi kahden maalin johtoon. Scalzon rinnalla peli-ilmeensä mullistanut Timo Seppänen ehti tehdä jo kahdessa edellisessä ottelussa kolme pistettä, tiistaina pistetili karttui yhdellä maalilla ja syötöllä. Seppänen hyödynsi kevyen maskin ja ampui viivakudillaan tilanteeksi 2-0.

Ottelun ylittäessä puolivälinsä tuomariston pillit päätyivät taskun pohjille. Alussa otettu tiukka linja alkoi murentua, eivätkä kummankaan joukkueen kalastelut tuottaneet tulosta. Samalla päivänvalon näki Lukon ainokainen. Matt Generous sai kiekon aloituksesta ja lähetti sen maalille. TPS:n aloittajaksi palannut Aleksis Ahlqvist oli liikkeissään liian hidas ja ennen kuin Ahlqvist ehti siirtyä peittämään maalin toista laitaa, siirsi Aki Kangasmäki kiekon puolityhjään maaliin.


Tuomas Suominenkin onnistui tiistaina maalinteossa.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Lukko näytti tulevan tasoihin vain pari minuuttia kavennuksen jälkeen. Otto Honkaheimon rystyheitto ei lähtenyt maalia kohti yksin, vaan mukana Ahlqvistin luo säntäsi pelaajarypäs, jonka raumalaisedustus saikin kiekon maaliviivan yli. Osuma tarkistettiin kuitenkin videolta ja Lukon epäonneksi hylättiin potkumaalina.

TPS:n Tuomas Suominen palautti isäntien kahden maalin etulyöntiaseman 33 sekuntia ennen toista erätaukoa. Suomisella oli mukana myös tuuria, sillä laiturin laukaus osui ensin Norosen patjaan, josta se kimposi Mitja Robarin jalkaan ja erikoisen tapahtumaketjun päätteeksi vielä maaliin.

Kolmas erä ei enää tarjonnut kovinkaan kummoista jääkiekkoa. Joni Tuominen laukoi kerran tolppaan, mutta muuten tilanteet antoivat odottaa itseään Lukon viime hetkien loppukiriin asti. Rauli Urama otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle jo lähes neljä minuuttia ennen päätössummeria ja Lukko sai vielä päälle hyvän paineen. Ahlqvist kuitenkin pysäytti harvat maalille asti päässeet yritykset ilman suuria ongelmia ja torjui TPS:lle jo viidennen perättäisen kotivoiton.

– Jo torimummotkin huutavat intensiteettiä ja vauhtia, ja sitä nyt oli selkeästi ladattu pelin jälkeen. Meille kävin vähän kuin Uuno Turhapurolle: kun pyydetään lisää vauhtia, virhelyöntien lukumäärä kasvaa huomattavasti, Pekka Virta veisteli.

– Jäähyjen vuoksi emme päässeet pelaamaan viisikkotasolla yhtään niin kuin halusimme. Toinen erä oli erittäin rankka, kolmanteen olen tyytyväinen, se oli miehekästä pelaamista. Jäähyjen määrää on kuitenkin vähennettävä melkoisesti.

Lukon Urama kertoi joukkueensa pelanneen hyvin, mutta TPS:n puolustus osoittautui vahvemmaksi.

– TPS uurasti voiton. Olisimme voineet pelata vielä aggressiivisemmin. Annoimme pari helppoa maalia ja sen jälkeen kokenut joukkue puolusti hyvin. Jaksoimme yrittää ja uskoa, mutta kaveri puolusti hyvin ja siitä 3-1-voitto heille, Urama tyytyi toteamaan.

Voitto nosti TPS:n Lukon ohi sarjataulukon kuudennelle paikalle. Raumalaiset pääsevät hakemaan revanssia jo lauantaina, kun samat joukkueet kohtaavat uudelleen Turussa. Sitä ennen Lukko isännöi perjantaina Ässiä ja TPS käväisee JYPin vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle