TPS:lle tauko kalkin juomisesta

LIIGA / Raportti
Marraskuu on ollut turkulaisyleisölle tuskaisaa aikaa. Kotijoukkue TPS on ollut kotijäällään surkea ja kuluvan kuun viimeinen ottelu antoi vihdoin iloittavaa kannattajille. Kovassa ottelutahdissa tarponut Blues taipui turkulaisille lukemin 3-2.

– Kyllä sitä kalkkia on maisteltu, eikä se vieläkään maistu hyvältä. Tänään ei onneksi tarvinnut, vaikka vaikea ottelu olikin.

Kotijoukkueen päävalmentajan Pekka Virran toteamus kertoo kaiken olennaisen TPS:n marraskuun otteista kotijäällä, sekä illan ottelusta. Jos neljä viimeistä kamppailua Turkuhallin jäällä olivat karmeaa katseltavaa, niin tämäniltaiset kolme pistettä tulivat todella tarpeeseen. Edellisen neljän ottelun yksi maali vaihtui yhdeksi maaliksi joka erässä, joka riitti tänään voittoon. Bluesin kohtaloksi koitui tuttu synti: viimeinen silaus maalipaikoissa.

Molempien joukkueiden kokoonpanoa ovat vaivanneet loukkaantumiset viime kierroksilla. Kotijoukkue TPS:n urakkaa ei tänään auttanut puolustaja Rasmus Ristolaisen ensimmäisessä erässä saama kylkivamma, joka estää pelaamisen ainakin viikonlopun otteluissa. Turkulaisten A-junioreilla tuleekin kiire paikkaamaan miesten rivejä jo huomista ottelua varten. Kotijoukkueen käskyttäjä Virta ottaa tilanteeseen maltillisen asenteen.

– Kyllä se tänään oli vaikea lähtö otteluun. Mikko Lehtonen tuli mukaan ja pelasi hyvän ottelun tänään. Veli-Matti Vittasmäki parani onneksi kuumeesta täksi päiväksi, mutta huomisesta ei vielä tiedetä. Kyllä me A-junioreista joudutaan nopeasti kutsumaan poikia apuun. Pojat pääsee pelaamaan kovia pelejä, mikä on aina hyvä. Mutta eihän tämä valmentajalle mikään optimaalinen tilanne ole.

– Tilanne katsotaan uudelleen huomenna aamulla ja niillä mennään mitä on.

Vaikka TPS joutui pelaamaan ottelun puolustuksen osalta rajusti varamiehisenä, ei se Bluesia auttanut. Kuudennen ottelunsa kymmeneen päivään pelannut espoolaisryhmä ei kuitenkaan mennyt päävalmentaja Lauri Marjamäen kommenteilla tämän taakse tappion koittaessa.


Ville Vahalahti onnistui pitkästä aikaa kotijäällä.

– Kyllähän me tiedettiin että kova taistelu on tulossa tänään. Kuudes ottelu meille kymmeneen päivään. Ei sitä kuitenkaan voi olla pettynyt illan esitykseen, hyvä taistelu meiltä. Turha meidän on mitään tekosyytä hakea väsymyksestä, kaikille näitä otteluruuhkia tulee. Nyt levätään viikonloppu ja lähdetään hakemaan sitä voittoa sitten levänneenä.

Kadoksissa olleen tunnelman paluu siivitti kotijoukkuetta

Vaikka Turkuhallin yleisö ei tällä kaudella ole ollut äänekkäintä sorttia, tänään oli toisin. Jo ottelun alusta saakka raikuivat kannustuslaulut ja tämän myös huomasi kotijoukkue. Pekka Virta antoikin erityiskehut yleisölle.

– Yleisölle pitää antaa tänään erityiskiitos. En tiedä oliko siellä jalkapallopuolen tuki tänään mukana, mutta hyvää oli meno. Alussa oltiin hiukan ihmeissään siitä metelistä, mutta kun huomattiin, että muukin yleisö lähti mukaan siihen meteliin, niin auttoihan se.

Jos maalinteko oli ollut kalkin juomista turkulaisille, saatiin tänään siihen jo ensimmäisessä erässä helpotusta. Marko Virtala laukoi isännät johtoon neljän Blues-pelaajan keskeltä. Tästä ei kuitenkaan kauan menty, kun espoolaiset tulivat tasoihin Joakim Erikssonin maalilla. Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen toinen erä mentiin turkulaiskomennossa. Kapteeni Ville Vahalahti laukoi kiekon Lars Voldenin taakse ja vei kotijoukkueen ansaittuun johtoon. Lauri Marjamäki myönsi toisen erän olleen joukkueensa heikoin tänään.

– Ensimmäinen ja kolmas erä mentiin tasaisissa merkeissä. Toisessa erässä meillä sitten peli vähän retkahti. Tuntui välillä ettei päästä hyökkäämään ollenkaan.

Kolmannessa erässä TPS meni 3-1-johtoon ja vaikka Blues kiri vielä maalin päähään, ei se riittänyt. Pekka Virta oli tyytyväinen omiensa otteisiin.

– Hyvää hyökkäyspelaamista meiltä tänään. Tosin toisessa erässä meni yli puolet laukauksista ohi maalin, joten siinä jäi petrattavaa. Kolmas erä oli meille vaikea, tuli se kyseenalainen pelinviivyttämis-jäähy siihen loppuun ja kaveri pääsi maalin päähän, mutta hyvä että kestettiin.

Jos TPS sai kotitappiosarjansa katkaistua, luisui Blues neljänteen peräkkäiseen tappioon. Lauri Marjamäki ei ole kuitenkaan suuremmin huolestunut.

– Viikko sitten otettiin seitsemäs voitto putkeen ja nyt on hävitty neljä ottelua putkeen yhdellä maalilla. Onhan tämä kivaa tämä kilpaurheilu välillä. Mutta siksihän me tätä tehdään.

» Lähetä palautetta toimitukselle