TPS jäi nollille

LIIGA / Raportti
Hakametsään Tapparan vieraaksi saapunut TPS ei onnistunut haastamaan kotijoukkuetta kameroiden loisteessa. Ensimmäisen erän muutamaa tekopaikkaa lukuun ottamatta vierailija oli täysin aseeton Tapparan puolustuksen edessä.

Ensimmäinen erä oli vielä vauhdikas ja tasainen, mutta toisesta erästä lähtien TPS ei saanut luotua yhtäkään kunnollista maalipaikkaa. Turkulaisten selvä tappio olikin paha takaisku ajatellen joukkueen pudotuspelihaaveita.

- Törmäsimme tänään muuriin. Emme pystyneet rikkomaan Tapparan puolustusta ensimmäisen erän muutama paikkaa lukuun ottamatta. Tappara oli tänään erittäin hyvä. Tuolla paketilla kannattaa lähteä pudotuspeleihin, kommentoi TPS:n päävalmentaja Kari Jalonen ottelun jälkeen.

Tasaista taistoa

Avauserän alkuminuuteilla Mikko Rauteelle avautui loistava paikka viedä TPS johtoon, mutta turkulaissentteri sai toimitettua Kuivalaisen torjunnasta kimmonneen kiekon ainoastaan tolppaan. TPS:llä oli lisäksi hyviä suoria hyökkäyksiä, mutta Kuivalainen torjui loput laukaukset varmasti. Tappara puolestaan loi useita hyviä tilanteita viivan kautta, mutta tuloksetta. Erityisesti Jiri Marusak väläytteli terävää ja nopeaa laukaustaan muutamaan otteeseen.

Erän puolivälin jälkeen karkasivat Marko Mäkinen ja Arto Kuki 2-1-hyökkäykseen, joka päättyi Mäkisen laukaukseen. TPS:n maalilla Teemu Lassila torjui vaivoin. Hetkeä myöhemmin pääsivät vastaavaan tilanteeseen Jussi Tarvainen ja Tuukka Mäntylä vastaavaan tilanteeseen. Tällä kertaa Tarvaisen laukaus oli tarpeeksi tarkka, ja Lassila joutui antautumaan. Vielä erän lopussa Tapparalla oli mahdollisuus lisätä johtoa ylivoimalla, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta Lassila ei joutunut enää antautumaan.

Tappara vaikeuksissa ajoittain

Toisen erän alkupuolella TPS:n karvaus sai Tapparan pelin hetkittäin sekaisin. Kotijoukkueella oli vaikeuksia käynnistää omaa peliään. Toisaalta turkulaisjoukkue ei pystynyt kääntämään painostustaan ja kiekonriistojaan maalintekopaikoiksi.

- Välillä peli oli ihan hyvää. Ei siinä huonoa ollut kuin toisen erän eka kymppi, joka oli Havaijia hetken aikaa. Muuten paketti oli hyvin koossa, kommentoi Jukka Rautakorpi ottelun vaiheita.

Kotijoukkue otti erän edetessä hallinnan takaisin itselleen. Kolme minuuttia ennen erän loppua Tappara pyöritti peliä TPS:n päädyssä, ja Lasse Jämseniä jouduttiin estämään sääntöjen vastaisesti. Siirretyn rangaistuksen aikana Tappara jatkoi pyöritystään ja useamman yrityksen jälkeen lopulta loistavan ottelun pelannut Pasi Puistola iski kiekon toisen kerran TPS-maaliin.

TPS:n kiri jää vaisuksi

Kolmanteen erään odotettiin pirteää turkulaisjoukkuetta. Toisin kuitenkin kävi. TPS ei saanut kiriään edes käyntiin, kun Tappara iski jo kolmannen kerran. Sami Venäläinen vapautti Esa Pirneksen puolittaiseen läpiajoon, ja Pirnes lirutti kiekon puolivahingossa Lassilan haarovälistä maaliin.

- Tepsi oli yllättävän vaisu. Odotimme joka erätauolla, että kaveri tulee varmaan hirveällä forssilla päälle ja yrittää, mutta en tiedä toisessa päässä on mietitty. Jos ne aikovat odottaa keskialueella ja voittaa meidät siinä, niin se on aika tuhoon tuomittu yritys, ihmetteli turkulaislähtöinen Marko Mäkinen TPS:n vaisuutta.

Mäkinen vastasikin seuraavasta maalista. Arto Kuki vapautti Tapparan voimalaiturin läpiajoon, ja Makko osoitti, että käsiäkin löytyy. Patenttiharhautus puri Lassilaan ja kotiyleisö juhli jo Tapparan neljättä maalia. Mäkinen kuvaili maaliaan tutun värikkäästi ottelun jälkeen.

- Taitaa olla vissiin ainoa harhautus, joka multa löytyy. Se kun onnistuu, niin maalivahti on kyllä maalin takana tekemässä enkelin kuvia. Pari kertaa aikaisemminkin tällä kaudella ollut paikka, mutta olen pistänyt tolppaan tyhjästä maalista.

Ikävä loppu

Ikävän maun ottelun lopulle antoi Markku Paukkusen polvitaklaus. Taklauksen seurauksena Esa Pirnes loukkaantui ja Paukkunen sai pelirangaistuksen. Alustavan diagnoosin mukaan Pirneksen vaivana on puujalka. Tapparan päävalmentaja oli ottelun jälkeen tuohtunut Paukkusen polvitaklauksesta.

- Turha taklaus. Teko ei kuulunut peliin millään lailla. Tässä oli ehkä kysymys juuri tästä pelaajien välisestä arvostuksesta. Peli oli neljä reikä, tuon verran jäljellä loppuun ja kiekoton tilanne.

TPS jatkaa taistelua

Turkulaisjoukkueen pudotuspelihaaveille tappio ei tehnyt hyvää. Joukkue jatkaa kuitenkin taistelua, vaikka kovia vastustajia on voitettavina. TPS:n päävalmentaja Kari Jalonen ei halua laskeskella oman joukkueen mahdollisuuksia, vaan haluaa joukkueensa keskittyvän omaan tekemiseen.

- Se on hyvä asia, että on kovia pelejä. Niissä joukkue mitataan. Omaa peliä lähdemme pelaamaan. Pisteitä ei kannata laskea. Kuusi pistettä on jaossa ja niistä kuudesta pisteestä taistellaan. Turha alkaa spekuloida, että joku pelaa sinne ja joku pelaa tänne tai me tehdään tätä ja toi tekee tuota. Peli kerralla kun mennään, niin viimeistään sunnuntaina nähdään, että kuka on kahdeksan joukossa. Uskon vahvasti, että me olemme siellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle