Poikkisyöttöjen ilta

LIIGA / Raportti
Tapparan ja TPS:n välinen liigaottelu toi esiin jääkiekkoilun lahjomattoman realismin. Ottelun voittaa hyvin usein paremmin pelin sisällä oleva joukkue. Palloseura nappasi mukaansa arvokkaat vieraspisteet lukemin 2-5 (0-0, 1-2, 1-3).

Vuosien saatossa Tappara ja TPS ovat tarjonneet kiekkofaneille lukemattomia klassikko-otteluita. Tiistai-illan taistelusta ei tullut kuolematonta spektaakkelia, mutta kyseisestä epäkohdasta huolimatta kaukalossa nähtiin tiukkaa taistelua arvokkaista sarjapisteistä.

TPS tuli otteluun paremmalla valmistautumisella. Joukkueen pelikonsepti oli askeleen verran isäntien vastaavaa edellä. Turkulaisten liike ja kiekollinen valmius pelin suunnitelmalliseen eteenpäinviemiseen ohjasi kaukalon tapahtumia.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen suurempaan rooliin nousi Palloseuran pelaajamateriaalin monipuolisuus. Raskaammalla jalalla liikkuneet kirvesrinnat jäivät salakavalalla tavalla takaa-ajoasemaan, josta nouseminen osoittautui ylivoimaiseksi haasteeksi.

- Oltiin parempia. Tehtiin kova työmäärä ja poimittiin ansaitut hedelmät, niputti tiistai-illan annin TPS-luotsi Pekka Virta.

Tapparan puolella ei vaivuttu synkkyyteen. Kirvesrinnat taistelivat loppuun asti. Tappiosta huolimatta illan anti tyydytti päävalmentaja Risto Dufvaa. Lyhyt lause tiivisti olennaisimman.

- Pelattiin viimeistelyä vaille hyvä peli.

Komeita maaleja samalla kaavalla

Ottelu eteni maalittomana toisen erän puoliväliin saakka. TPS loi paikkoja aktiivisemmin, mutta kotijoukkueen puolustuspaletti piti tilanteen kontrollissa. Oma roolinsa maalittomuuteen oli Tappara-maalia vartioineella Juha Metsolalla, joka hoiti eteensä tulleet työtehtävät varmasti.

Maalihanat avautuivat ottelun ylitettyä puolivälinsä. Pirteästi pelannut turkulaisten ykkösketju kombinoi avausosuman slaavilaisen taituruuden muodossa. Tomas Mojzis ja Tomas Plihal petasivat tekopaikan Michal Birnerille, joka iski kiekon verkkoon suoraan poikkisyötöstä.

Turkulaisten avausosuma sytytti kotijoukkueen taisteluliekin. Kaukalossa alettiin nähdä energiaa, joka ehti loistaa poissaolollaan ottelun avauspuolikkaan ajan.

Tappara kuittasi tilanteen neljä minuuttia myöhemmin. Sami Venäläinen viimeisteli kauden neljännen maalinsa Jan-Mikael Järvisen ja Kim Strömbergin esityöstä. Myös "Venun" osumassa oli Birnerin työnäytteessä nähty poikkisyöttöteema.


Hattusen laukaus ei antanut armoa Metsolalle.

Hakametsän lehtereillä valmistauduttiin jo toisen erätauon alkuun, kun epäkohteliaat vieraat iskivät klassisesti erän viimeisellä minuutilla.

Arvokkaan ja pelitapahtumiin nähden ansaitun johtomaalin työsti TPS:n nelostrio, joka oli koko ottelussa vahvasti esillä. Tuomas Suominen ja Marko Virtala rakensivat tekopaikan Jarkko Hattuselle, joka kiskaisi one-timerillaan kiekon ohi Metsolan.

Päätöserä ehti vanhentua viiden minuutin ajan, kun kirvesrintojen puolustaja Jan Platil komennettiin jäähyboksiin kampituksesta. Turkulaisten ylivoima jauhoi puolentoista minuutin ajan ennen tuomiotaan. Kippari Ville Vahalahti siirsi kiekon viivassa olleelle Mario Scalzolle. Vahvan ottelun pelannut pakki otti kiekon haltuunsa, harhautti blokkaamista suunnitelleen kirvesrinnan ja ampui ranteellaan Palloseuran kahden maalin karkumatkalle.

Monelle joukkueelle kahden maalin johtoasema saattaa nostattaa ylimääräisiä suorituspaineita. Näin ei tapahtunut kuitenkaan turkulaisille. Palloseura puolusti keskialuetta tarkasti, ja kavennusta yrittäneet kirvesrinnat puskivat toistuvasti valkopaitaiseen betoniseinään.

Ottelun käsikirjoitus jatkui odotetulla tavalla. Tappara joutui hakemaan kavennusta jo pienen riskin kera, ja keskialueen pelaamisessa alkoi ilmetä huolimattomuutta.

Turkulaiset iskivät jo useaan otteeseen tulossa olleen kiekonmenetyksen jälkeen. Palloseuran nelonen käänsi pelin nopeasti vastahyökkäykseen. Suominen tavoitti poikkisyötöllään Hattusen, joka ohitti Metsolan kilpikäden puolelle suuntautuneella laukauksellaan.

Kotiyleisön jo himmennyt toivonkipinä valottui minuuttia myöhemmin. Venäläinen voitti kulmakamppailun ja antoi mallikkaan syötön maalin edustalle. Energisen iltapuhteen koostanut Tuomas Vänttinen pääsi yrittämään viimeistelyä kahteen otteeseen. Ensimmäisen laukauksen TPS-vahti Marek Schwarz vielä onnistui torjumaan patjoillaan, mutta kärppänä tilanteeseen reagoinut Tappara-sentteri onnistui toisella yrittämällään.


Tuttu näky Hakametsän tiistai-illassa. Kirvesrintaista maalinteon vaikeutta todisti muiden muassa ykkössentteri Jussi Makkonen.

Tappara haki vielä lopussa uutta nostetta ilman maalivahtia. TPS hallitsi kuitenkin tilanteen kliinisesti. Mitään varsinaista takaa-ajoa ei lopulta syntynyt. Turkulaiset asettivat vielä kirsikan kakun päälle Vahalahden iskettyä loppulukemat tyhjään maaliin. Kipparin maaliin saivat syöttöpinnat Plihal ja Tapio Laakso.

Pelin paraneminen aikataulussaan

Voittajan oli helppo hymyillä. Palloseuran päävalmentaja Pekka Virta kiitteli suojattejaan kypsästä esityksestä.

- Meidän hyökkäyskalustomme antoi suunnitelmallisesti painetta Tappara-pakeille, jotka joutuivat luovuttamaan energiaansa paineen alla. Erittäin fiksua ja hyvää pelaamista meiltä kaiken kaikkiaan. Saatiin esiin hyvä energialataus, joka kantoi läpi ottelun. Virtalan ketjulle iso hatunnosto. Heidän tämän illan energiansa siivitti meitä ja auttoi tässä ryöstöretkessä.

Palloseura on joutunut operoimaan kovan loukkaantumispaineen alla. Virta tunnusti realismin ja antoi samalla vahvan luottamuslauseen rosterin aukkoja paikkaaville nuorukaisille.

- Mihinkään pelaajakauppoihin ei olla tässä vaiheessa ryhtymässä. Nuoria junioreita joudutaan nostamaan ylös koko ajan. Kyllähän tänään esimerkiksi Mikko Lehtosen esitys oli aivan huikea.

TPS:n voiton avaimena oli hyvä liike ja peliä eteenpäin vienyt fiksu kiekollisuus. Päävalmentajan mukaan joukkueen tavoitteena on vielä parantaa jo olemassa olevaa syömähammasta.

- Olen kiekolliseen peliimme tyytyväinen ja uskon sen paranevan vielä jatkossakin, kun saamme harjoittelun kautta haettuja palasia paikoilleen. Mikään ei ole vielä valmista, mutta suunta on epäilemättä oikea.

Erikoistilanteet näyttelevät isoa roolin nykypäivän kiekkoilussa. Turkulaisten ylivoima on jauhanut vieraskaukalossa paremmin kuin kotoisalla areenalla. Virta näkee tilanteessa kollektiivisen syy-seuraus-trendin.

- Kotikentällä homma tahtoo mennä välillä liian vaikeaksi. Pelaajat menevät mukaan kotiyleisön "tehkää, tehkää"-huutoihin, ja tekemiseen tulee väkinäisyyttä. Ratkaisuhetkillä ei nähdä riittävää malttia. Kun saadaan tekemiseen vielä viimeinen viilaus, ja kotiyleisöä tulee paikalle yli puoli hallillista, näyttää kokonaisuus hyvältä. Olemme vielä keväällä kova nippu.

Tappara-leirissä oltiin lopputulokseen pettyneitä. Kaukalossa nähty kova työmäärä ei tuonut kaivattua lopputulosta. Risto Dufva näki tilanteessa realismin siemenen.

- Joka kerta ei voi voittaa. Pelattiin ajoittain hyvää kiekkoa, mutta ei saatu siitä palkintoa. Heikko viimeistely vei mahdollisuudet voittoon.

Kirvesrintojen peliesityksessä oli vaiheittaisuutta. Se kuuluisa punainen lanka oli välillä kadoksissa. Päävalmentaja painotti kärsivällisyyden merkitystä.

- Asioita yritetään tehdä aina oikein. Perusasioistahan tämä on pitkälti kiinni. Mitä enemmän teet asioita oikein, sen paremmat saumat on voittaa näitä otteluita.

Tapparan ongelmat tiivistyvät käytettävissä olevan puolustuskaluston osaamiseen. Loukkaantumiset ja hienon alkukauden pelanneen Tuukka Mäntylän siirtyminen Venäjälle ovat jättäneet aukkoja, joiden vaikutus pelilliseen kokonaispakettiin on ollut huomattava. Dufva ei kiertänyt totuutta.

- Mitä sitä suotta valehtelemaan. Meillä on omat vaikeutemme sillä osastolla. Sen mukaan on kuitenkin elettävä.

Molemmat joukkueet pelaavat seuraavan kerran ensi torstaina. Tappara saa Hakametsään vieraakseen SaiPan. TPS kohtaa puolestaan kotijäällään Oulun Kärpät.

» Lähetä palautetta toimitukselle