Perrinin juhlat Tampereella

LIIGA / Raportti
JYP kävi hakemassa kolme pistettä Tampereelta. Aiemmat viikon ottelut olivat tyhjentäneet Tapparan energiavarastot ja vierailija oli hallitsevassa roolissa läpi ottelun. Eric Perrinin johtama hyökkäysvitja oli erityisesti Tapparalle pitelemätön keskushyökkääjän taituroidessa itse hattutempun.

Eric Perrinin johtama ketju aloitti ilotulituksensa ensimmäisen erän puolen välin jälkeen, kun Harri Pesonen tälläsi Jani Tuppuraisen syötöstä maalinedustalta JYPin ylivoimalla johtoon. Perrin kirjautti itse jo tähän maaliin syöttöpisteen.

Tapparalla oli omat mahdollisuutensa tulla rinnalle muunmuassa toisen erän alkajaisiksi ylivoimalla. Ottelun puolivälissä vaakakuppi alkoi kuitenkin kallistua pikkuhiljaa JYPille lopullisesti. Tällöin Perrin onnistui hieman onnekkaastikin Tappara-puolustajan kautta siirtämään JYPin jo kahden maalin johtoon. Noin kolme minuuttia edellisestä Tuppurainen ja Pesonen järjestelivät ylivoimahyökkäyksestä Perrinille varsinaisen koulumaalin.

Ainoa miinus Perrinin sarakkeeseen tuli, kun hän istui jäähyllä Tapparan onnistuessa ylivoimalla kaventamaan toisen erän loppupuolella. Maalin ohjasi JYP-maalissa torjuneen Riku Heleniuksen parran alta Miikka Männikkö.

Lopullisesti peli oli selvä kun JYP iski ennen päätöserän puoltaväliä kaksi maalia kahdenkymmnen sekunnin sisällä. Ensimmäisessä asialla oli kukas muu kuin Perrin ja toisen viimeisteli Juha-Pekka Hytönen.

Tapparassa 1+1 tehot saalistanut Tommi Kovanen kaunisteli lopulta numeroita iskien 2-5-kavennuksen.


Perrinin vedot löysivät tänään kolmesti verkon perukoille.

Tapparalla ei ollut paukkuja jäljellä JYPin kaatoon

Tappara oli tahkonnut jo viikon aikana kaksi ns. kuuden pisteen ottelua siinä, missä JYPin viikon otteluhojelma alkoi vasta Tampereen vierailusta. Joskus pelaamattomuuskin voi olla haitta, mutta tällä kertaa asia oli päinvastoin.

– Tosi täkeät pisteet meille. Se ei ole aina helppo tulla vähän pidemmältä breikiltä. Kaveri pelasi tossa kaksi peliä, kun meillä ei ollut yhtään peliä. Pelattiin fiksusti alku ja päästiin sitä kautta peliin hyvin mukaan, näki JYPin Juha-Pekka Hytönen.

– Kova viikko meillä alla, kaveri pääsi tulemaan tuoreena. Ehkä energian puute näkyi sellaisena terävyyden puutteena. Mutta kovalla prosentilla iskivät paikoistansa sisään, kaikki kunnia heille, luonnehti Tapparan kakkosvalmentaja Sami Hirvonen.

– Mutta uskoa on tottakai, että tästä vielä pudotuspeleihin noustaan. Ensi viikolla on kuuden pisteen peli, kun Blues on vastassa, Hirvonen jatkoi.

JYPin maalissa Riku Helenius pääsi lopulta melko helpolla, vaikka torjuntoja tulikin enemmän, kuin toisen päädyn Jani Niemiselle. Tapparan laukauksista monet olivat melko vaarattomia.

– Meillä on sellaiset ketjut, jotka eivät paljoa periksi anna. Taistelevat ja voittavat kaksinkamppailuja, joten kyllä siellä on maalivahdin kiva olla, kehui Helenius omiaan.

– Ollaan alkukauden härdelleistä päästy ylitse ja oikeilla raiteilla, tästä on hyvä jatkaa, Helenius tuumasi.

JYP jatkaa heti huomenna kotonaan Bluesia vastaan. Tapparan viikko on puolestaan pulkassa ja pelit jatkuvat ensi viikon tiistaina kun Blues puolestaan vierailee Hakametsässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle