Tappara hallitsi torstaita huolellisemmin

LIIGA / Raportti
Tampereen paikallistasaus pelattiin loppuun muista poiketen jo perjantai-iltana. Tappara otti tappiostaan opiksi ja tiivisti puolustuspäänsä kolmen pisteen arvoisesti. Lopullisesti Ilves kaatui Juha Metsolan torjuntoihin.

Tappara paransi oikeastaan joka osa-alueella pykälän verran, mikä riitti pitämään verivihollisen hyökkäykset aisoissa.

– Jos ajatellaan tätä tuplapeliä, niin meillä oli tänään se tarve voittaa. Sitä kautta me oltiin kamppailupelaamisessa ja luistelupelaamisessa kovempia kuin eilen. Aika kiihkeää ja kovaa kamppailua, pienten marginaalien peli, tiivisti Sami Hirvonen Tapparan valmennusjohdon ajatukset.

Kiekonhallinta pysyy Tappara-merkkisenä myös perjantaina

Kirvesrinnoille oli jäänyt tuplakohtaamisen ensimmäisestä osasta varmasti paljon hampaankoloon. Ilves taapersi tuolloin pelitapahtumien varjossa askeleen jäljessä, mutta vei silti pisteet lukemin 5-2. Pikkuvirheet repivät loppunumerot loppujen lopuksi Ilvestä mairitteleviksi, eivätkä kummankaan joukkueen valmentajat olleet tyytyväisiä pelaajiensa esiintymiseen torstaina.

Ensimmäisessä erässä pelattiin varsin mukiinmenevää viikonloppukiekkoa ainakin siihen verrattuna, mihin Tampereella on pahimmillaan totuttu. Tappara otti päävastuun hyökkäysten rakentelusta ja pyrki laukomaan paljon, mutta Ilvekselläkin oli paikkansa. Maalinteko jäi kuitenkin kummallakin haaveeksi.

Vaarallisimpia olivat oranssihousuisista Miikka Männikkö hienolla nousullaan Vesa Toskalan maalille ja Ilveksen puolelta Antti Kangasniemi. Jälkimmäinen limutti kaksi kirvesrintaa ulos ja oli tarjoilla Michael Keräselle paikan tammikuun maalikoosteen kärjessä, mutta Tappara onnistui siivoamaan kiekon maaliviivalta.


Metsola ei säikähtänyt Niinimäkeä.
Daniel Cfir Levi - http://daniellevi.fi/

Ilveksen ailahtelu avaa peliä

Tupsukorvat aloittivat toisen erän melkoisen sekavasti. Tappara siirtyi heti erätauon jälkeisessä vaihdossa johtoon, kun Pekka Saravo päätti juhlistaa 400:tta liigaotteluaan maalilla. Tapparalle ja erityisesti Antti Erkinjuntille sateli ensimmäisen puolikkaan aikana maalipaikkoja ja vasta Jerry Ahtolan 2-0 -osuma ravisteli häviöllä olleet hereille.

– Me ei pystytty parantamaan peliä eilisestä yhtään, Tappara paransi vähän. Se riitti tänään. Ei pelattu niin hyvin kuin olisi pitänyt, Seppo Hiitelä surkutteli Ilveksen päädyssä.

Ottelu ei kuitenkaan ratkennut vielä puolessa välissä. Ilves pääsi ylivoima-ajan turvin vuorostaan kuskin paikalle. Jesse Niinimäki piti kissapetojen toiveet yllä kavennusmaalillaan nelisen minuuttia ennen taukoa, jonka jälkeen alkoi hurja myllytys Juha Metsolan maalilla. Tappara ei maalista ja Mark Leen tolppalaukauksesta huolimatta sortunut joukkohysteriaan ja puolusti maltillisesti itsensä johtoasemassa erätauolle.

Niinimäki kokeilee maalintekijän roolia, Metsola poimii mansikoita

Kakkoserän loppu lupaili lähes huippujännittävää päätöstä ottelulle, tosin turhaan. Tappara laittoi luukkunsa kiinni joka kaistalla ja Ilveksen hyökkäykset jäivät ponnettomiksi. Syöttökoneena tunnettu Niinimäki näytti päättäneen tehdä tasoitusmaalin vaikka itse, ja olikin ainoa vaarallinen Ilves-pelaaja maalitilanteen ollessa vielä tiukka.
Kun Ilves ei ylivoimallakaan osunut Niinimäen tolppalaukausta lähemmäs, ilmoittautui Jerry Ahtola ottelun tähtipelaajaksi. Kahden maalin johto syntyi erän puolivälissä perinteisellä karat sisään -tyylillä.

Ilveksen painostus alkoi kolmannen takaiskun jälkeen ironisesti luistaa paremmin. Toskala luisteli vaihtoaitioon hyvissä ajoin ja Metsolaa työllistettiin päätöserässä lopulta 16 torjunnan verran. Vaikeita ja tärkeitä paniikinestokoppeja kertyi yhden käden sormien edestä, kun kenttäpelaajat yrittivät osumaa tyhjiin yhtä monta kertaa tuloksetta.

– On näissä [paikallisotteluissa] aina pieni ekstralataus ja enemmän perhosia vatsassa kuin yleensä. Oli sillä lailla aika vaikea peli, että alussa ei oikein tapahtunut mitään. Sitten pääsi kuitenkin paremmin peliin mukaan, Ilves-kasvatti Metsola kertasi.

Edellisen kerran Metsola päästi emoseuraansa vastaan kauden avauksessa peräti kahdeksan lättyä ohitseen. Nyt oli toinen ääni kellossa.

– Sain onneksi pienen revanssin, silloin ei mennyt niin kuin olisi toivonut. Tänään kulki ihan hyvin ja saatiin kiva voitto.

Hiitelä sadatteli taitotasoa, pelit jatkuvat tiistaina

Ilveksen päävalmentaja oli maansa myyneen oloinen hallin käytävällä.

– Meidän pitää pystyä syöttämään nopeammin. Meidän miehet eivät tarjonneet tänään tarpeeksi syöttöpaikkoja, että oltaisiin päästy liikkeelle liukkaammin.

– Liian usein on tilanteita, joissa meidän pelaajalla ei ole kuin yksi hyvä syöttöpaikka, ja ne on helppo pelata pois. Sitten kun saadaan kiekot hyvin keskialueelle, hukataan ne itse, Hiitelä murehti.

Sarjataulukossa tapahtui taas muutoksia joukkueiden osalta. Tappara nousi vaihteeksi pudotuspeliviivan yläpuolelle kymmenenneksi ohittaen Lukon, joka hävisi Turussa niukasti. Ilves putosi takaisin karsintavarjon alle.

Runkosarja jatkuu tamperelaisten osalta ensi tiistaina otteluilla HPK-Tappara ja Ilves-Lukko.

» Lähetä palautetta toimitukselle