Ilves taisteli urhoollisesti Hakametsän sekavassa illassa

LIIGA / Raportti
Tapparan ja Ilveksen kauden viimeinen paikallispeli oli varsin latauksetonta pelailua aina kolmanteen erään asti. Tapparan 3-1-johto kääntyi kuitenkin tasapeliksi, kun Ilves pääsi niskanpäälle kolmannen erän puolen välin jälkeen tapahtuneen tappeluhässäkän seurauksena. Lopulta isäntien Ville Nieminen kuitenkin ratkaisi tahtomaalillaan voiton Tapparalle.

6692 silmäparia saivat seurata Tampereen tämän kauden viimeisessä paikallispelissä virkamieskiekkoa kahden erän ajan. Ilves oli lähtenyt peliin hyvällä ilmeellä, mutta Tapparan Jussi Halme siirsi kotijoukkueen kuitenkin 1-0-johtoon.

Toisessa erässä Tappara hyödynsi ykkösylivoimavitjansa turvin kahden miehen ylivoimansa, viimeistelijänä Jonas Enlund. Erän loppupuolella Ilves sai kuin varkain kavennuksen, kun Ville Snellman tuikkasi maalinkulmalta ohi Tappara-maalia vartioineen Harri Säterin. Toisessa päässä Jani Hurme kaiveli kuitenkin kiekkoa maalistaan jo puolisen minuuttia myöhemmin, kun Niclas Lucenius jatoi Enlundin syötön häirittynäkin maaliin.

- Hyvä alku, oikeastaan paras, mitä meillä on kotona pitkään aikaan ollut, totesi Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen.

- 2-0-johdon jälkeen alkoi sitten pelillä leikkiminen ja sen ei pitäisi kuulua tähän vaiheeseen kautta. Tasoitusmaali tässä eniten harmitti, koska 3 pistettä menivät siinä, manaili Saarinen.

Toimitsijat ja Tappara sekosivat

Kolmannessa erässä intensiteetti kasvoi ja ajassa 53.17 tapahtui ottelun lopun kannalta käänteentekevä tapahtuma. Ilveksen vaihtoaition edessä syntyi hieman epämääräisesti lähtenyt nujakka, jossa Ilveksen Ryan Glenn haastoi Tapparan Nestori Lähteen siihen kuuluisaan tanssiin ja vaikka Glenn hallitsi, niin Lähde pysyi pystyssä loppuun asti.

Samassa hässäkässä Pasi Määttänen sai kaksi minuuttia ja Lucenius 2+2 minuuttia väkivaltaisuudesta. Lisäksi Atte Pentikäinen sai 2+2 minuuttia ja automaattisen pelirangaistuksen osallistumisesta tappeluun vaihtopenkiltä käsin. Glenn ja Lähde saivat tappelusta perinteiset 5 minuuttia + pelirangaistuksen.

- Pentikäisen jäähy oli ihan oikein. Hän tuli vaihtoaitiosta ja se on typeryyttä, suomi Saarinen puolustajaansa.

Jäähyjen selvittely otti oman aikansa, mutta episodi jatkui erikoisena, kun Ilves minuutin ja yhdeksän sekunnin kuluttua tapahtuneesta kavensi päästyään kahden miehen ylivoimalle. Kun Määttäsen kakkonen oli kumonnut yhden kakkosen Tapparan kahdesta 2+2 minuutin rangaistuksesta, kuului Tapparan päästä yhden miehen vajaalle ja tätä olisi pitänyt kestää 2 minuuttia 51 sekuntia. Tappara päästettiin jäähytoimitsijan toimesta täysilukuiseksi kuitenkin jo 51 sekunnin jälkeen, eli tapahtui siis toimitsijavirhe.

Ilves vei pelin jatkoajalle, mutta lopulta taipui

Ilves otti otteen pelistä jäähysekoilujen seurauksena ja otti rohkeasti maalivahdin pois kaksi minuuttia ennen loppua. Mitään hävittäväähän sillä ei todellakaan ollut. Takaa-ajo tuotti lopulta tulosta, kun Mikko Kuukka lakaisi 31 sekuntia ennen ottelun päätöstä b-pisteiden kaarten välistä kiekon pömpeliin.

Ilves aloitti jatkoajankin pirteästi ampuen ensimmäiset laukaukset kohti Tappara-maalia, mutta Tappara sai jatkoajan puolenvälin jälkeen otteen ja lopulta Ville Nieminen survoi kaiken irtaimiston maalinedustalta Ilves-maaliin ja kiekko oli yhtenä maaliin menneenä esineenä. Maalia tarkasteltiin vielä videotuomaristossa, kunnes se hyväksyttiin ja Tappara oli voittanut erikoisen paikallisväännön.

- Huono meidän kannalta, että meni noin jännäksi, siitä saadaan paljon syyttää itseämme. Mutta kyllä me vaan tänään haluttiin voittoa enemmän, totesi sankari Ville Nieminen.

- Toivottavasti sen yhden pisteen menetys ei ole liian kallis sarjan loppua ajatellen, Nieminen tuumaili.

» Lähetä palautetta toimitukselle