Kolmas kerta sanoi toden Tapparalle

LIIGA / Raportti
Tappara pääsi vihdoin juhlimaan voittoa HPK:sta.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue Tappara piti päänsä kylmänä ja otti kauden ensimmäisen voittonsa HPK:sta joukkueiden kolmannessa kohtaamisessa. Viime torstain kaltaista sulamista ei nähty, vaan Tappara otti maukkaan revanssin luvuin 2-0 Juha Metsolan pelattua kauden neljännen nollapelinsä.

Ottelun ensimmäinen erä ei Hakametsään saapuneille jääkiekon ystäville tarjonnut kovinkaan suuria elämyksiä, mutta tasaista vääntöä nähtiin sitäkin enemmän. Tappara tuli otteluun sisään torstain tapaan energisesti ja pääsi heti ensimmäisillä minuuteilla yrittämään HPK-vahti Juuse Saroksen yllättämistä, mutta nuori veräjänvartija onnistui pitämään maalinsa puhtaana.

- Niin kuin viime torstainakin, käytiin ennen peliä joukkueen kanssa läpi sitä, että Tappara tulee pirun kovaa ensimmäiseen erään. Pelattiinkin hyvä ensimmäinen erä, mutta saman tien pelistä tuli kuitenkin liian hidasta. Siihen en ole kovin tyytyväinen, totesi HPK-päävalmentaja Pasi Arvonen.

Pian kotijoukkueen sähäkän alun jälkeen vauhti hidastuikin selvästi ja huomionarvoista erässä oli lähinnä vierasjoukkueen aggressiivinen karvauspeli, jonka seurauksena Tappara-puolustajien pelin avaaminen puuroutui pahasti. Vierailijajoukkue Pallokerhon parhaat maalipaikat syntyivätkin pitkälti Tapparan puolustusalueen virheistä.

Kuusela siirsi Tapparan johtoon, HPK:n kuti jäi piippuun

Kun vain reilu kolme minuuttia oli ehditty pelata ottelun toista erää, siirtyi Tappara kuskin paikalle Kristian Kuuselan viimeisteltyä kauden yhdeksännen maalinsa. Tilanteessa hiljattain sopimukselleen jatkoa saanut amerikkalaisvahvistus Josh Green syötti taidokkaasti maalin takaa Kuuselalle, joka pääsi paraatipaikalta siirtämään kiekon ohi Saroksen.

Pian maalin jälkeen Tapparalle vihellettiin kaksi hieman kyseenalaista jäähyä, jotka saivat päävalmentaja Jukka Rautakorven levittelemään käsiään joukkueensa vaihtopenkillä. HPK pääsi myös kolmannessa erässä pelaamaan ylivoimaa, mutta viimeistely ontui läpi ottelun eikä joukkue päässyt ylärimaa lähemmäs maalintekoa.

- Vähän jäi kuti piippuun. Ylivoimaa tarjottiin hyvin tänään, mutta ei oltu siinä ihan terävimmillään. Tasainen ottelu, Tappara oli tänään kahden maalin verran parempi, tunnusti rehdisti päävalmentaja Arvonen.

Nieminen sinetöi kolmen pisteen kohtalon, Chiodo pelaa keskiviikkona

Ottelun viimeisessä erässä Tappara keskittyi puolustamaan johtoasemaansa ahnaasti HPK:n hakiessa tasoitusta sekä ylivoimalla että tasaviisikoin. Yritys ei kuitenkaan tällä kertaa tuottanut tulosta, vaan sen sijaan Tappara onnistui omalla ylivoimallaan Ville Niemisen sijoitettua laatan maalin kattoon Teemu Aallon laukausta seuranneesta irtokiekosta. Ottelun jälkeen Nieminen puhui paljon taktisesta "mätsäämisestä" eli pelin muuttamisesta vastustajan mukaan.

- HPK oli scoutannut meidän paineistuksen ja pelasi armotonta peliä. Välillä he (HPK) pelasivat kovaa karvausta, sitten tuli painetta keskialueella ja välillä oli träppiä sun muuta. Se on tärkeää, että muutetaan peliä vastustajan mukaan, koska ei ole yhtä ainoata oikeata tapaa pelata jääkiekkoa, kertoi "Nemo" näkemyksistään.

Tapparan muuttunut maalivahtitilanne herätti toimittajien keskuudessa mielenkiintoa, ja päävalmentaja Rautakorpi saikin vastailla kysymyksiin koskien uutta vahvistusta Andy Chiodoa, joka kertoi pitävänsä Suomesta ja täkäläisestä liigasta.

- Tällä (hankinnalla) haetaan varmuutta sille tärkeimmälle osastolle eli maalivahtiosastolle. Me tarvitaan vahva peräpää, sillä kaikkea voi tapahtua. Tavallaan se, että me tiedämme Andyn, mahdollisti tämän (siirron). Hän on kokenut, liigatason maalivahti. Hän pelaa keskiviikkona maalissa LeKin ottelussa.

Tappara matkaa seuraavaksi Kuopioon, kun taas HPK pyrkii kotonaan pehmittämään liigajumbo TPS:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle