Runsasmaalinen kamppailu Tampereella - Tapparalle ensimmäinen kiinnitys

LIIGA / Raportti
Henrik Haapala vastasi perjantaina voittomaalista.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Yli viikon huilin jälkeen pääsi Tapparakin takaisin jäälle. Pudotuspelit lähtivät käyntiin Tapparan vastaanottaessa vieraakseen Helsingin IFK:n. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi runsaslukuisesti 4-3 kotijoukkueen eduksi.

Tappara lähti ennakkosuosikkina ottelusarjaan IFK:ta vastaan, ja piti niukasti asemansa. Helppo peli tämä ei kummallekaan joukkueelle ollut, sen kertovat jo lukematkin.

Ensimmäiseen erään joukkueet lähtivät pudotuspelikiekolla. Tasaisen erän tuloksena Tapparan maalitykki Olli Palola heitti pelin lukemiin 1−0. Tappara kävi 2−0-johtoasemassakin toisen erän alussa kapteeni Jukka Peltolan maalilla, mutta sitten alkoi HIFK:n kaventaminen. 

HIFK:n keskushyökkääjä Teemu Ramstedt nousi esiin joukkueen onnistujana. Sekä 3−2-kavennus että 3−3-tasoitus olivat Ramstedtin käsialaa, joista jälkimmäinen rangaistuslaukauksesta. 

Palola onnistui tekemään vielä toisenkin maalin Kevin Lankisen selän taakse, mutta tärkeän voittomaalin teki Henrik Haapala kauniin syöttökuvion päätteeksi.

Perjantain ottelu oli juuri niin tasainen, mitä maalierokin. Juha Metsola keräsi torjuntoja 32 ja Lankinen 31. Laukaisumäärät ja jäähyminuutitkin olivat kutakuinkin samat molemmilla joukkueilla. 

HIFK tasoihin, ei ohi

Vastustajien tunteminen kuuluu oleellisena osana jääkiekkoon. Molemmat joukkueet olivat opiskelleet vastustajansa tapoja etukäteen.

− Peliin valmistauduttiin ja tiedettiin, mitä tuleman pitää. Pienten marginaalien peli oli ja tänään pystyimme kääntämään marginaalit itselle. Voitot lasketaan, kommentoi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola pelin jälkeen.  

− Ei hirveästi yllätyksiä tullut. Itse ainakin osasin odottaa juuri tuon tyylistä lätkää, kommentoi HIFK:n perjantai-illan onnistuja Ramstedt. 

Tasoihin pelin aikana yltänyt HIFK isännöi lauantaina Tapparaa kotonaan. Parannuksia peliin voinee odottaa molemmilta joukkueilta.

− Neljä maalia omiin on ihan liikaa. Jos saamme edes puolitettua ne, niin olemme vahvoilla. Uskon, että pystymme tuottamaan kahdesta kolmeen maalia pelissä, mutta omiin ei saa mennä noin montaa, jatkoi Ramstedt.

− Hyvä, että ei lamaannuttu siitä, kun HIFK tuli tasoihin. Se ei lopettanut meidän peliä, päinvastoin. Odotettu ensimmäinen peli tauon jälkeen. Tiedämme mitä pitää pystyä parantamaan, ja varmasti pystymme parantamaan. Kova sarja, kova peli, lisää Tapola.  

Joukkueiden neljännesfinaalisarja jatkuu heti lauantaina Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle