HIFK:n uusittu ykköskenttä ja kovat taklaukset kavensivat ottelusarjan

LIIGA / Raportti
HIFK otti otetta fyysisestä pelistä.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org

HIFK tuli otteluun kaksi ensimmäistä puolivälierää hävinneenä. Tapparalla oli selkeä ote sarjasta, mutta aiempien kohtaamisien tasaisuus ei vielä antanut liikaa viitteitä kolmannen pelin kulusta.

Tapparan tiedetään pystyvän pelaamaan lätkää, jolla HIFK kaatuu, mutta HIFK on pystynyt ailahtelevasta puolustuspelistään huolimatta tappelemaan voitoista.

Tiistaina HIFK käänsi marginaalit edukseen ensimmäistä kertaa ja kavensi otteluvoitot 2−1:n. Tappara ei päässyt HIFK:n pihdeissä parhaaseen peliinsä kiinni, ja vieraat väänsivät tarvittavat osumat iskemällä Tapparan virheistä.

HIFK otti johdon salama-alulla

Kun HIFK ei ollut puolivälieräsarjan avausottelussa Hakametsässä valmis pelaamaan ottelun alussa, Tappara otti manttelin tiistaina.

HIFK otti hallinnan itselleen ottelun ensimmäisessä vaihdossa. HIFK:n Daniel Grillfors sai kiekon kulmamyllyn jälkeen, laukoi, ja Joonas Rask ohjasi kiekon häkkiin.

HIFK johti ottelua 1−0 vain 36 sekunnin pelin jälkeen.

Helsinkiläiset karvasivat Tapparan puolustajia kovaa ja saivatkin kiekonriistoja. Tapparan avauspelaaminen oli kehnoa kuten koko ottelun ajan.

Tappara sai erän loppupuolella muutaman hyvän paikan. Muun muassa Jarkko Malinen pääsi nenätysten Kevin Lankisen kanssa, mutta nuori HIFK-vahti oli tilanteessa parempi. Lankinen pelasi muutenkin loistavan pelin.

Tasoitus ei hetkauta

HIFK oli ottelussa huomattavasti fyysisempi kuin esimerkiksi avauskohtaamisessa. Matt Generous, Daniel Grillfors ja kumppanit jakoivat kovia niittejä Tappara-pelaajiin.

Vaikka HIFK onnistuikin pitämään Tapparan hyvin kurissa, kotijoukkue oli hyökkäysalueella todella vaarallinen. Muutoin ailahdellut kiekollinen peli oli iskussa hyökkäysalueella ja nopeat syöttöketjut seurasivat toistaan.

Tappara pääsi tasoihin pelin puolessa välissä. Nikolai Goldobinin täysin pelin ulkopuolella saama jäähy kostautui, kun Tapparan ykkösylivoima jauhoi tasoituksen ottleun puolivälissä.

Jan-Mikael Järvinen jakoi kiekon Josh Greenille HIFK-maalin tolpalle. Green toimi kuin koripallosentterinä ja ojensi kiekon nopeasti Kristian Kuuselalle, joka sai lapioida pelivälineen sisään.

HIFK ei tästä hätkähtänyt sen enempää pelillisesti tai tulostaulullakaan. HIFK:n uudelleen muodostetun ykköskentän Teemu Ramstedt-Tomas Zaborsky-pari hyödynsi Tapparan karkean vaihtovirheen. Zaborsky veivasi Juha Metsolan kumoon ja viimeisteli rystyltä 2−1-maalin.

Kolmannessa erässä Tappara ei saanut kirivaihdetta päälle niin millään. HIFK pelasi kiekottomana todella tarkasti ilman virheitä. Valkopunaiset myös pelasivat viimeisen erän alivoimansa loistavasti. 

HIFK viimeistelikin pelin lopullisesti ratkaisseen Otto Honkaheimon 3-1-maalin alivoimalla tyhjään verkkoon.

Sarja jatkuu neljännellä ottelulla torstaina Helsingin jäähallissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle