Bluesin ankara hyökkäys ei rikkonut Sportin alakertaa

LIIGA / Raportti
Mika Järvinen nappasi kauden seitsemännen nollapelinsä.
Kuva © Harri Bragge - www.hb-photography.fi -
Blues on ollut aiemmin tällä kaudella Sportille vaikea vastus, ja sitä se oli myös lauantaina. Vaikeiden hetkien jälkeen kolmannen erän alussa Sport sai helpottavan toisen maalinsa ja heitti lopulta viimeisen sinetin tyhjään maaliin.

Blues lähti vahvalla jalalla liikkeelle, ja sai ensimmäisessä erässä kosolti maalipaikkoja, mutta Mika Järvinen venyi tarpeen vaatiessa Herra Fantastisen lailla kiekon eteen. Keskialueen kohelluksesta Henrik Koivisto pääsi kasvotusten Kaapo Kähkösen kanssa, josta Sport-hyökkääjä nosti kylmän viileästipikkumustan ylähyllylle.

− Pakkasimme bussin aamulla ja lähdimme vähän erilaisella valmistautumisella otteluun. Sellaisella fiiliksellä tulimme, ettei vastaan kävele lauma lampaita. Todella tyytyväinen jätkistä. Yksi pieni virhe kolmannessa erässä maksoi meille toisen maalin. 

− Vastustaja oli hyvä, mutta pienoinen pettymys meidän ylivoimapeliin. Onnittelut kuitenkin vastustajalle tärkeästä voitosta, nitoi yhteen Bluesin vastuuvalmentaja Tero Lehterä.

Bluesin hyvä onni vai Sportin huono tuuri?

Toisessa erässä edettiin samalla nuottilinjalla: Blues puski vahvasti päälle, ja Sport pääsi satunnaisiin hyökkäyksiin. Järvinen piti joukkuettaan johdossa kiinni sekä Kähkönen kantoi espoolaisia ottelussa mukana.

Ensimmäisen kolmanneksen lopuilla Sport osui kahdesti maalivahdin parhaimpiin kavereihin, eli tolppiin. Ottelun puolivälissä samankaltaisia tilaisuuksia syntyi kotkapaidoille, mutta tällä kertaa vaasalaisisännät sutivat ohi.

− Ei ollut kaunein esitys meiltä, mutta onneksi voitto tuli ja tällä hetkellä yritetään ne kaikin keinoin ottaa. Ihan mukavaa pikku bonusta, kun saa näin hyvin pisteitä, mutta ei niillä minulle niin väliä ole, kunhan voitto tulee. Jännittäväksi menee loppua kohden, se on tämän urheilun suola, fiilisteli maalin ja kaksi syöttöpistettä merkannut Tero Koskiranta.

Onni lopulta kääntyi, kun Sami Blomqvist onnistui iskemään Sportille helpottavan toisen maalin. Sportin pakisto ja erityisesti alivoimanelikko oli todella ponnekkaalla tempolla matkassa, mikä aiheutti Bluesille ongelmia rakentaa kunnollisia hyökkäyskuvioita. Espoolaisvieraiden ylivoima sai pyöritystä aikaan, mutta isäntien alivoima toimi mainiosti. 

− Erittäin haastava peli meille. Alivoima oli erinomaista. Puolustettiin ihan hyvin keskikaistalta, mutta ei voi olla täysin tyytyväinen tuohon kokonaissuoritukseen, kommentoi Tomek Valtonen.

Loppusekunneilla Koskiranta sai heitettyä kiekon tyhjään maaliin, ja Sport piti kolme pistettä Kuparisaaressa. Järvinen tarvitsi nollapeliinsä 26 torjuntaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo