SaiPalle maukas potti

LIIGA / Raportti
Jaakko Rissanen vei ottelun puolivälissä SaiPan 3-1-johtoon ylivoimalla.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
Lappeenrannan SaiPa onnistui ottamaan täyden pistepotin Lahden Pelicansista runsaslukuisen kotiyleisön edessä. Ottelu ratkesi vierasjoukkueen liikaan jäähyilyyn, josta isännät rankaisivat armotta. Kolmen pisteen voitto avitti rutkasti SaiPan pudotuspelitavoitetta.

SaiPa otti valtavan, kenties ratkaisevan suuren askeleen kohti kevään 2013 pudotuspelejä. Pelicans saapui Lappeenrantaan pakkovoiton edessä, mutta viime vuosina hankalaksi paikaksi lahtelaisille osoittautunut Kisapuisto ei ollut tälläkään kertaa mieluisa. Pelicansin vierasvoittoputki päättyi, kun kotijoukkue takoi tulostaululle tylyt 6-3-lukemat.

Kuudesta maalistaan SaiPa tekaisi neljä miesylivoimalla. Voittomaaliksi jäi Jesse Mankisen ohjausmaali kolmannen erän alkupuoliskolla. Brad Moran tarjosi Per Savilahti-Naganderille vetopaikan, josta ruotsalainen pommitti kiekon Mankisen ohjaamana ohi voimattoman Jere Myllyniemen.

- Otettiin tai saatiin tänään liikaa jäähyjä. Se maksoi liikaa. Lisäksi alivoima oli tänään heikkoa, selvitti vieraiden käskijä Kai Suikkanen ottelun jälkeen.

Pelicansin alivoiman heikkoutta tai SaiPan ylivoiman hyvyyttä – joka tapauksessa isännillä oli tiistai-iltana myös ripaus onnea matkassa.

- Tänään pomppi meille. Ylivoima onnistui hyvin ja maalit tulivat hyviin paikkoihin. Olen erittäin iloinen ja onnellinen voitosta, SaiPan Pekka Tirkkonen myhäili puolestaan omiensa suoritusta.

Hienoja suorituksia tärkeimmillä hetkillä

Viime kierroksilla SaiPan takalinjojen ykkösnimi Brian Salcido on vertynyt hyvään kevätvireeseen. Tiistaina Pelicansia vastaan mies vietti jo toista kolmen pisteen tehoiltaa viikon sisään ja samalla liigan puolustajien pistepörssissä sijoitus nousi kuudenneksi.

Keltamustien ykkösnyrkki oli muutenkin oivassa vireessä. Brad Moranilla oli varaa hukata loistopaikkoja viimeisellä kolmanneksella. Keskushyökkääjä loi kuitenkin maaliin johtaneet kuviot ylivoimalla ja saalisti kaksi syöttöä. Pari peliä katsomon puolella viettänyt Stefano Giliati palasi kaukaloon ja onnistui tekemään SaiPan viidennen osuman Pelicansin Juha-Pekka Pietilän erittäin kyseenalaisen viisiminuuttisen alkusekunneilla.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin kuitenkin ottelun lopussa Pelicansin yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia. Jesse Mankinen blokkasi Markus Seikolan viivalaukauksen ja ampaisi itse ohi puolustajan. Hyökkäyspäässä Mankinen löysi syötöllään Markus Poukkulan, joka nitkautti lahtelaisten niskat lopullisesti nostamalla pelivälineen tyhjään häkkiin.

Redenbach esillä hyvässä ja pahassa

Kausilla 2009-2011 SaiPassa yhteensä 80 tehopistettä nakutellut Tyler Redenbach teki ensiesiintymisensä Kisapuistossa Pelicans-nutussa. Kanadalainen oli näkyvästi esillä läpi ottelun.

Ensimmäisessä erässä Redenbach tarjoili loistavan syötön Pekka Jormakan tärkeään tasoitusmaaliin heti SaiPan avausmaalin jälkeisessä vaihdossa. Kolmannessa erässä puolestaan mies huitoi itsensä jäähylle, jonka aikana kotijoukkue teki voittomaalin.

Hyökkääjä korvasi erhettään hetkeä myöhemmin taiteilemalla 5-3-kavennusosuman alivoimalla. Illan kruunasi kymmenen minuutin käytösrangaistus loppusummerin jo soitua.

SaiPa jahtaa pudotuspelipaikkansa lopullisesti varmistavaa yhtä sarjapistettä seuraavaksi torstaina Tapparan vieraana. Pelicans puolestaan tarvitsee lopuista kolmesta otteluistaan kaikki pisteet. Ensimmäinen koitos on torstaina Lahdessa, kun vastaan luistelee KalPa.

» Lähetä palautetta toimitukselle