Pudotuspelitaistelu jatkuu kiivaana

LIIGA / Raportti
SaiPa katkaisi tiistain kotiottelussaan kuuden ottelun voittoputkeen yltyneen Kärppien menon voittomaalikilpailussa. Täydet kolmekin pistettä olivat pitkään isäntien ulottuvilla, mutta oululaiset pystyivät kampeamaan itsensä lopussa rinnalle.

Voittoputkessa Lappeenrantaan saapunut Kärpät ei saanut pelin missään vaiheessa viisikkopeliään rullaamaan sillä tavalla, että se olisi tosissaan pystynyt haastamaan keltamustia ottelutapahtumien hallinnassa. Vieraat kuitenkin onnistuivat riistämään pudotuspelipaikkaa hanakasti tavoittelevalta SaiPalta yhden pisteen.

Kotijoukkueelle peikoksi muodostuneet voittolaukauskilpailut toivat tällä kertaa tärkeän pisteen Jesse Mankisen veivatessa ainoana kiekon maaliin. Johan Backlund vieraiden maalilla oli suurin syy siihen, että Kärpät pysyivät maalien muodossa lähellä keltamustia koko pelin ajan.

– Voitettu piste tämä oli. Oltiin kentällä tahmeita niin kiekon kanssa kuin ilman. Otettiin liikaa jäähyjä ja se riittää ettei pelistä tule yhtään mitään, vieraiden pääkäskyttäjä Hannu Aravirta tuskaili omiensa otteita.

– Normaalisti olisin tosi innoissani, että Kärpiltä otettiin kaksi pistettä. Kolmas piste jäi kuitenkin matkan varrelle, vaikka pelattiin hyvä kolmas erä. Harvinainen voittolaukauskilpailuvoitto lopulta meille, Ari-Pekka Selin sanaili selvästi harmissaan kolmannen erän takaiskumaalista johtuen.

Isännillä tutut vaikeudet

Vierailijat olivat ottelun alussa selvästi parhaimmillaan. Kärpät pääsivät ylivoimalle jo puolen minuutin pelin jälkeen, mutta avausmaalin aika ei ollut vielä.

SaiPa koki ikävän menetyksen jo ennen avauserän puoliväliä, kun Brian Salcido mursi ranteensa laitaväännössä. Viiden puolustajan rotaatiota loppuottelun käyttänyt kotijoukkue joutuikin takaa-ajoasemaan lähes heti avainpuolustajan menetyksensä jälkeen.

– Salcidon poisjäänti sotki sillä tavalla, että juoksutettiin pakkeja yli omien pakkiparien. Hyökkääjille kuitenkin iso kiitos siitä, että pelasivat kiekkoa syvälle päätyyn ja puolustajat pääsivät vähemmällä kuormalla, Selin kiitteli pelaajistoaan.


Jesse Mankinen osui ainoana voittomaalikilpailussa.

Liigan mainoskatkon jälkeisessä vaihdossa Miikka Salomäki pääsi yllättävän vapaasti luikertelemaan parhaalle maalintekosektorille, josta nuorukainen tälläsi kärppälauman johtoon. Maalin jälkeen miesvajaalle joutunut kotijoukkue taisteli alivoiman, jonka jälkeen Jarno Koskiranta puolestaan purjehti vieraiden puolustuksen läpi väkisin ja tasoitti puntit.

Aivan erän loppuun Kärppien Ivan Huml otti huitomisjäähyn, jonka aikana Mankinen kolautteli Kisapuiston maalin ylärimaa. Toisen erän alkuun jäälle luisteli samaisen ylivoiman saattelemana itseluottamusta uhkunut kotijoukkue.

Vain 36 sekuntia erän alusta tarvittiin, kun kiekko löytyi tilanteessa voimattoman Backlundin takaa. Sputnikeiden tehokaksikko Mankinen-Koskiranta oli jälleen asialla ja Koskiranta iski illan toisensa suoraan syötöstä maalin edustalta.

Johtomaalinsa jälkeen SaiPa vain paranti erän edetessä otettaan kenttätapahtumista ja loi vaihto toisensa jälkeen huippupaikkoja Kärppä-maalille, mutta viimeistely ontui pahemman kerran. Vierasjoukkueen kannalta tukalimmilla hetkillä kiekko pysyi sitkeästi omassa puolustuspäässä siten, että isännät pystyivät vaihtamaan kentällisiään ja vierasviisikko tuskaili jäällä ylipitkiä vaihtoja.

Vaikeuksista huolimatta Kärpät selvisivät tiukoista hetkistään ilman takaiskumaalia ja päsivät lähtemään päätöserään yhden maalin tappioasemassa.

Kärpät varkain tasoihin

SaiPa jatkoi vahvaa peliotettaan myös päätöserässä ja vieraiden pelinrakentelu oli erittäin tuskaista, josta esimerkkinä olivat lukuisat pitkäksi venyneet avaussyötöt.

Lopulta lukuisten maalipaikkojen tuhlailu kostautui kotijoukkueelle, kun oikeastaan ainosta kunnon hyökkäyspainostuksestaan pääätöserässä Kärpät rankaisi. Koskirannan tapaan kaksi maalia illan ottelussa iskenyt Salomäki päätti kokeilla pienestä kulmasta ratkaisua, joka yllätti täysin maalilla kylmettyneen Jere Myllyniemen.

Päätöserän loppuosa mentiin vahvasti kyttäillen asemia jatkoerään, jossa Kärpät pääsivät ylivoimalle. Vieraiden valmennus passitti ylivoimalle neljä kovinta hyökkääjäänsä, mutta kotijoukkueen tiivis kolmikko kesti hieman kankeat ylivoimayritykset.

– Parhaimmillaan me oltiin tänään alivoimalla, mutta en tiedä mistä olisi saatu se taistelu viisikkopeliin koko peliin. Varovaisesti hiivittiin kentällä ja se ei riitä missään nimessä SaiPaa vastaan, Aravirta analysoi.

Voittolaukauskilpailussa kummankin maalivahdit ottivat roolia, mutta lopulta Mankinen löysi kiekolle mentävän aukon Backlundin suojien välistä. Maalia jouduttiin tarkastelemaan vielä videolta vieraiden protestoinnin jälkeen, mutta huomattavaa taaksepäin kuljetusta ei yrityksestä löytynyt.

– Kärpät marssitti neljä taitavaa hyökkääjää jatkoerän ylivoimalleen, mutta otettiin hyvä voitto jo siinä kohtaa kestämällä se. Sitten koettiin vielä karkkipäivä, kun onnistuttiin voittamaan voittolaukauskilpailu, Selin pohti ottelun ratkaisuhetkiä.

SaiPa jatkaa tiukkaa taisteluaan perjantaina Helsingissä HIFK:n vieraana, kun taas Kärpät yrittävät palata voittojen tielle tärkeässä kamppailussa Jokereita vastaan niin ikään Helsingissä torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle