Keltamustien kiito jatkuu

LIIGA / Raportti
SaiPa jatkoi hyviä otteitaan, kun HPK kaatui Kisapuistossa toisen kerran viikon sisällä. Tasaisesti alkanut ottelu ratkesi kolmannessa erässä, kotijoukkueen jyrätessä vahvasti neljänteen perättäiseen kotivoittoonsa.

Kisapuiston ilta näytti pitkään siltä, että katsojat nukahtavat paikoillensa, sillä sen verran vähissä olivat tapahtumat ottelun avauserässä ja toisen erän alkupuoliskolla. Peli heräsi kunnolla eloon vasta jälkimmäisellä kolmekymmenminuuttisella Elmeri Kaksosen upean soolomaalin ja HPK:n tasoituksen jälkeen.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen valmentajaa vaihtanut HPK esiintyi tällä kertaa selvästi järjestäytyneempänä kuin viikko sitten, mutta tälläkin kertaa joukkueen hyökkäyspelaaminen oli varsin vaatimatonta. Vierasjoukkueen tuore päävalmentaja Timo Lehkonen totesikin pelin jälkeen, että puolustuspelin on toimittava mikäli pisteistä halutaan taistella.

– Tais olla meillä alle kymmenen maalipaikkaa kumminkin, niin aika vaikea on voittaa pelejä. Hyvä että tehtiin kaksi maalia. Jos me halutaan pärjätä tässä sarjassa, niin kyllä se vain sillain menee, että pitää puolustaa tosi hyvin. Maalimäärät pitää olla yhtä tai kahta, kaksi maksimissaan saa mennä omiin, jos me halutaan pisteitä saada.

Tasaisuus SaiPan voimana

Neljä tehtyä maalia ja jokaisen maalin tekijänä eri hyökkäysketju. Siinä lyhyesti se ase, jolla SaiPa tänään HPK:n kaatoi. SaiPalta löytyy tällä hetkellä neljä ketjua, jotka pystyvät pelejä ratkomaan omalla panoksellaan ja siihen eivät hämeenlinnalaiset pystyneet vastaamaan. Siinä missä HPK:lla oli vaikeuksia hyökkäyspelaamisessa, niin SaiPa pystyi rakentamaan tilanteita täydeltä rintamalta.

Helpolla SaiPan voitto ei kuitenkaan irronnut, vaan joukkue joutui tekemään kovan työn kolmen pisteen eteen.

– Kyllähän kaksi erää oli äärimmäisen tasainen ja tiukka peli. HPK puolusti todella tiiviinä ja otti hyvin meidän lähdöistä vauhtia pois, kommentoi SaiPan käskyttäjä Ari-Pekka Selin pelin päätyttyä.


Elmeri Kaksonen kiemurteli kenties Kisapuiston kauden maalin.

Vaikka peli kaksi erää olikin kovaa taistelua ja ehkä hienokseltaan SaiPan hallussa, niin keltamustat jaksoivat jatkaa samaa omaa tuttua taisteluaan jota joukkue on tammikuun aikana esittänyt pelistä toiseen. Monesti aiemmin SaiPan pelaaminen on mennyt pahasti kipsiin, jos vierasjoukkue on onnistunut jäädyttämään SaiPan pelaamisen, mutta viime peleissä SaiPa on jaksanut jyrätä täydet kuusikymmentä minuuttia. Samoilla linjoilla liikkui myös Selin.

– Oleellisinta oli ehkä se, että ei hermostuttu tuskasesta pelaamisesta. Varmasti se tahtotaso oli se millä me ratkaistiin tuo peli. Pitää olla ylpeä joukkueesta, sillä tiukoissa paikoissa on nyt pystytty vääntämään pelejä voitoiksi.

Kaksinkamppailut avainasemassa

Kahden erän ajan hienosti puolustanut ja omalla alueellaan vahvasti taistellut HPK tippui lopulta SaiPan kyydistä, kun kotijoukkue sai kolmanteen erään unelma-alun. Hirmuisessa maalivireessä oleva Jesse Mankinen tälläsi SaiPan johtomaalin vain noin minuutin pelin jälkeen ja siitä saatu lataus siivitti SaiPan lopulta selvän oloiseen voittoon.

HPK:n Lehkosta kolmannen erän maalien syntytapa jäi harmittamaan. Kaikissa maaleissa SaiPa oli terävämpi ja ennen kaikkea halukkaampi ratkaisemaan pelin edukseen.

– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin SaiPa oli tuon verran parempi. Viidellä viittä vastaan pelaamisessa äijät vääntää kaksinkamppailuvoittoja ja tekee kolme reppua niistä. Tarkottaa sitä, että meillä on ongelmia omalla alueella. Liian paljon maaleja maalin edestä.

– Onnittelut SaiPalle, pelasivat hyvin, tuolla tavalla meidänkin pitäisi pelata.

SaiPan paidassa nähtiin nyt ensimmäistä kertaa kotiottelussa puolustaja Antti Bruun, joka siirtyi SaiPaan viikko sitten. Selin on ollut tyytyväinen kokeneen puolustajan otteisiin.

– Vähän vielä tökkii kiekon kanssa tekeminen, kun ei aivan ole perillä kaikesta meidän tekemisestä. Tosi laadukas ammattilainen, varmasti vielä parantaa kun tästä päästään eteenpäin.

Molemmat joukkueet saivat pelin tiimellyksessä myös loukkaantumisuutisia, kun SaiPan Anssi Löfman satutti kylkensä taklaustilanteessa ja HPK:lta Jan-Mikael Juutilainen joutui jättämään pelin kesken.

» Lähetä palautetta toimitukselle