HPK ryöstöretkellä

LIIGA / Raportti
Lappeenrannassa tahkottiin tiistaina heikkotasoinen liigaottelu, jonka vei nimiinsä selvästi paremmalla asenteella varustettu HPK. Voitto oli hämeenlinnalaisille toinen peräkkäin ja kauden ensimmäinen kolmen pisteen vierasvoitto.

SaiPan ja HPK:n välisen ottelun pelillinen anti jäi tiistai-illassa vähäiseksi. HPK pelasi fiksua vieraskiekkoa ja taisteli arvokkaan voiton Lappeenrannasta. SaiPa oli maalipaikoissaan lepsu ja aseeton, kun taas vierailija hyödynsi paikat tehokkaasti.

Lappeenrantalaiset lähtivät otteluun ensimmäistä kertaa tällä kaudella jopa selvänä ennakkosuosikkina, mutta hienon voiton Helsingistä IFK:n kotiluolasta lauantaina hakenut SaiPa ei pystynyt siirtämään taisteluilmettä kotihalliinsa. Sputnikit veivät etenkin ottelun avauserää selvästi, mutta viimeistelystä puuttui raivoa ja HPK:n maalivahti Mikko Tolvanen oli SaiPalle ajoittain ylitsemätön este.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Harri Rindell harmitteli päätöserän virheitä ja jäähyilyä, mutta kiitteli joukkueen taistelua etenkin erikoitilanteissa.

– Olihan se taisteluvoitto meiltä. SaiPalla oli makea voitto alla ja ensimmäisessä erässä he olivat erittäin paljon parempia kuin me. Toisessa erässä parannettiin ainakin jonkin verran ja päästiin peliin kiinni. Samoin kolmannessa erässä, vaikka nostettiin kiekkoa katsomoon ja muuta harmittavaa. Se tuntui pahalta, mutta maalivahtipeli oli erinomaista. Meidän alivoimapelaajilta tänään upea työ.


Tolvanen oli maalillaan tarkkana.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Joukkueen hyökkäyspelaaminen oli ottelussa vaatimatonta, mutta HPK oli harvoissa maalipaikoissaan erittäin kylmäpäinen. SaiPan karattua toisessa erässä johtoon hämeenlinnalaiset käyttivät ylivoimansa tehokkaasti Janne Laakkosen lyötyä kiekon ohi poikittaisliikkeeseen joutuneen SaiPa-vahti Richard Ullbergin.

Voittomaalin iski siirretyn rangaistuksen aikana päätöserässä puolustaja Santeri Alatalo, joka ohjasi Ville Hämäläisen laukauksen vastustamattomasti puolityhjään SaiPa-maaliin. Esityön osumaan teki loistavasti SaiPan viisikon maltillaan huijannut Alex Leavitt.

Kapteenin osuma jäi ainoaksi

SaiPalla oli ottelussa paikkoja moninverroin HPK:ta enemmän, mutta tehottomuus ja huolimattomuus tekopaikoissa leimasi kotijoukkueen otteita. Joukkue ei ole tällä kaudella pystynyt kahteen peräkkäiseen voittoon.

– HPK pelasi mielestäni hyvin omaa asiaansa ja ansaitsi voiton kovalla asenteella. Meidän tilanteet, etenkin ylivoimat oli meiltä luokattomia ja näin siinä sitten käy. Yritettiin IFK-peliä käsitellä eilisestä lähtien, mutta kyllä me niin uuvatteja ollaan, ettei ymmärretä missä tässä mennään. Kamppailupeli ei ollut yhtään sitä, mitä pystytään esittämään ja mitä voittamiseen tarvitaan. Oli vaatimaton esitys meiltä, SaiPan valmentaja Ari-Pekka Selin harmitteli.

Kotijoukkue pelasi siedettävän avauserän ja aloitti toisen erän pirteästi. Lopulta tämä palkittiin avausosumalla, jonka viimeisteli Pauli Levokarin lyöntilaukauksen karoista joukkueen kapteeni Ville Koho. Johto kuivui kuitenkin tyhmiin jäähyihin ja HPK tuli rinnalle ja ohi erikoistilanteista.

SaiPan maalilla toisen kerran peräkkäin torjunut nuori maalivahtilupaus Richard Ullberg sai SaiPa-luotsi Seliniltä ottelun jälkeen kiitosta. Ullberg ei voinut HPK:n maaleille mitään ja maalivahti otti upeasti kiinni toisessa erässä Marko Luomalan läpiajon.

– Hän pelasi todella varman ja hyvän pelin. Ensimmäiseen liigapeliin pääsee aina vähän puskista ja toinen peli voi olla vaikea, mutta oli rauhallinen ja varma esitys.

SaiPa yrittää palata voittokantaan torstaina Kärppien vieraana. Nousukuntoinen vierasjoukkue kohtaa samana päivänä kotonaan IFK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle