Pelicansille shokkitappio Heinolassa

LIIGA / Raportti
Peliitat juhlii. Pelicansin Vili Sopasen on vaikea käsittää tapahtunutta
Kuva © Kiia Aha - kiia.aha@peliitat.fi
Mestis-joukkue Heinolan Peliitat nappasi arvokkaan päänahan kaatamalla runsaslukuisen kotiyleisön edessä sarjaporrasta ylempänä pelaavan Lahden Pelicansin maalein 4-3 (1-0, 3-3, 0-0). Heinolalaisten sankariksi nousi kaksi maalia iskenyt slovakkihyökkääjä Michal Kristof.

Vanhan perinteen mukaisesti Päijät-Hämeen herruus ratkottiin ennen kauden alkua Heinolassa Peliittojen ja Lahden Pelicansin välillä. Ottelu on pelattu joka vuosi heinolalaisjoukkueen Mestikseen nousemisesta (vuonna 2006) lähtien. Vain viime kaudella ottelu jäi syystä tai toisesta pelaamatta.

Valtikka siirtyi monen vuoden tauon jälkeen heinolalaisille. Pelicans oli tällä kertaa jättänyt sivuun tukun avainpelaajiaan ja mukaan oli nostettu kentällinen A-nuoria. Vaikka lahtelaiset eivät parhaalla kokoonpanolla liikenteessä olleetkaan, oli esitys Peliittoja vastaan luvattoman heikko.

Peliitat pystyi puhkomaan Pelicansin puolustuslinjan läpi ottelun aivan liian helposti. Pussinokkien maalilla torjuneella Jere Myllyniemellä ei ollut välttämättä paras päivänsä, mutta lopulta Pelicans kaatui kuitenkin omaan tehottomuuteensa. Hyökkäyspäässä kiekkoa siirreltiin aivan liikaa ja laukausten laatu jätti paljon parantamisen varaa.

Peliitat sen sijaan pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti pystyen saamaan paineen monesti lahtelaispäätyyn. Maalintekopaikkansa Peliitat hyödynsi selvästi vieraitaan tehokkaammin. Maalilla torjuntavastuun puoliksi jakaneet Antti Rautiola ja Heikki Tuomisto selvisivät urakastaan mainiosti.

Lehtosen loukkaantuminen säikäytti

Peliitat vei ottelun ensimmäisen erän Kimi Koiviston rebound-maalilla 1-0. Erän dramaattisin hetki koettiin kuitenkin noin viiden peliminuutin paikkeilla, kun Peliittojen puolustaja Jaakko Lehtonen loukkasi itseään oman päädyn laidassa pahan näköisesti.

Lehtonen horjahti muutoin vaarattoman näköisessä tilanteessa itseään lyöden samalla päänsä. Puolustaja makasi pitkään jään pinnassa, mutta hoippui lopulta omin jaloin pukukoppiin. Lehtonen selvisi rajun näköisestä tärskystä lievällä aivotärähdyksellä.

Peliitat pelasi ensimmäisessä erässä vahvasti tasakentällisin, mutta suurin osa erästä kului lahtelaisylivoimalla, sillä pilli soi turhankin armottomasti kotijoukkuetta vastaan.

Pelicansin ylivoimakuviot olivat kuitenkin varsin mielikuvituksettomia, eikä miehiä maalinedustalle tuntunut löytyvän. Pelicans sai avauserässä luotua joitakin kelpo tekopaikkoja, mutta Rautiola torjui heinolalaismaalilla liigavahdin elkein.

Kuuden maalin erä

Runsaslukuisesta, mutta harvinaisen hiljaisesta yleisöstä kantautui orastavia riemunkiljahduksia Aatu Viljasen ohjattua siniviivavedon maalin edestä ohi Myllyniemen toisen erän alussa. Pelicans tuli kuitenkin kahdella salamamaalilla pian takaisin peliin mukaan.

Ensin Juhani Tyrväinen laukoi läpiajostaan jättämän irtokiekon maaliin ja heti perään oli Janne Ritamäen vuoro ohittaa Rautiola. Syötön Ritamäelle tarjosi debyyttinsä edustusjoukkueessa tehnyt Miska Siikonen. Tilanne oli 2-2 jo ennen kuin toista erää oli ehditty pelata viittä minuuttia.

Pelicans oli mennä ottelussa ensimmäisen kerran johtoon Anrei Hakulisen toimesta, mutta laukaus kimposi kuuluvasti tolpasta väljemmille vesille. Reilu minuutti ennen ottelun puolivälin krouvia nähtiin illan ehdottomasti näyttävin osuma. Kotijoukkueen Michal Kristof laukoi kiekon ylivoimapyörityksen päätteeksi verkkoon. Kiekkoa pitänyt Kristof sihtasi hetken ja tälläsi nopealla laukauksella kiekon aivan ylänurkkaan.

Jälleen kerran Pelicans kuittasi nopeasti. Loistavassa vireessä harjoituspeleissä ollut Hannes Björninen oli unohdettu vapaaksi heinolalaispuolustuksen keskelle, eikä hän erehtynyt saamastaan syötöstä. 3-3-tilanteessa Peliitat vaihtoi maalille Tuomiston.

Ottelun ratkaisumaalin ampui Peliitoille arvokkaaksi osoittautunut Sport-laina Kristof, joka pääsi sutimaan pelivälineen maalin kulmalta sisään. Slovakkihyökkääjän loistavan illan täydensi toisen onnistumisen lisäksi tullut syöttöpiste Peliittojen ensimmäiseen maaliin.

Kristofin ilta oli saada ikävämmän käänteen, kun Siikosen tavoin Pelicans-nutussa debytoineen Ville Väinölän maila osui miestä kasvoihin. Tapauksesta näytettiin selviävän pienillä ruhjeilla.

Enää vain tolpan kolinaa

Kolmas erä ei enää hienouksia tai maaleja tarjonnut. Kotijoukkueen Ville-Matti Koponen oli lähellä onnistumista heti erän ensimmäisellä minuutilla, mutta 5-3-ylivoimalla aikaan saatu laukaus kilahti tolppaan.

Vieraat eivät koko erän aikana löytäneet tarvittavaa tahtotilaa ottelun kääntämiseen ja Tuomisto selvisi heinolalaismaalilla varsin helpolla, kun vain Henri Laurilan siniviivan tuntumasta ampuma tolppalaukaus ottelun yhdennellätoista peliminuutilla sai Tuomiston jalat vapisemaan.

Pelicans sai vielä loppuminuutilla ryhdikkään oloisen mylläkän aikaan, mutta kello kävi kotijoukkueen eduksi päästäen punapaidat lopulta juhlimaan ansaittua voittoa.

Kotijoukkueen pelaajista onnistujia löytyi laajalla rintamalla. Kentän valopilkku oli kuitenkin kiistatta Kristof. Christian Silfver pelasi joukkueen maalivahtitandemin ohella vahvan ottelun Peliittojen takalinjoilla keräten tehot 0+2. 

Vierasjoukkueesta ei vastaavasti voinut nuorten pelaajien lisäksi nostaa esille montaakaan pelaajaa. Hakulinen väläytteli aika ajoin ja kauden ensimmäisen pelinsä pelannut Vili Sopanen esiintyi myös pirteästi saalistaen tililleen yhden syöttöpisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle