Pelicans katkaisi tappioputkensa KalPan kustannuksella

LIIGA / Raportti
Pelicans nappasi komean 4-0 kotivoiton sarjaa johtavalta KalPalta. KalPan jaloissa painoi eilinen ottelu HIFK:ta vastaan, kun taas kotijoukkue Pelicans oli hyvällä pelipäällä.

Kotijoukkue pelasi alkuminuuteista asti huolellisesti. Erityisesti Tommi Paakkolanvaaran johtama jarruketju erottui edukseen. KalPan ykkösketjun pimentämiseen Paakkolanvaaran ketjun hyvä peli ei jäänyt, sillä kun ottelua oli pelattu vasta alle kuusi minuuttia, Marko Pöyhönen niittasi keskeltä kiekon ohi Juha Toivosen.

Seuraava maalipaikka siunaantuu Pelicansin Matias Lopin johtamalle ykkösketjulle.Irtokiekko jäi Toivosen torjunnasta pyörimään maalin eteen, mutta KalPa-puolustus siivosi Pelicans-hyökkääjät onnistuneesti pois kiekosta.

KalPa sai myös hyvän tilanteen 2-1 -hyökkäyksestä. Jaakko Rissasen laukaus kilahti kuitenkin ylärimaan ja kimposi vaarattomana pois.

Ensimmäisessä erässä KalPalla oli vaikeuksia Pelicansin vauhdin kanssa. Kuopiolaiset joutuivatkin roiskimaan lukemattomia pitkiä kiekkoja.

Seuraava maalitilanne koitui hyvän avauksen kautta Pekka Jormakalle. Vikkelä kinttuinen laituri pääsi kaksin Toivosen kanssa, mutta rystynosto jäi Toivosen patjaan.

Pelicans oli todella lähellä toista maalia, kun Hokista lainassa oleva Antti Ylönen laukoi siniviivalta ja kiekko lirui Toivosen torjunnasta aivan tolpan vierestä.

Ensimmäisessä erässä Pelicans määräsi ottelun tahdin. KalPan kontrolloidut hyökkäykset olivat todella vähissä ja Pelicans kontrolloi kiekkoa valtaosan ajasta.


Juha Toivonen oli ensimmäisen erän näkyvin hahmo monilla varmoilla torjunnoillaan.
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

Jere Myllyniemi todistaa myös olevansa vireessä

Vaikka KalPa pääseekin peliin paremmin mukaan toisessa erässä, ensimmäinen maalitilanne tulee kotijoukkueelle. Markus Seikola laukoo kovan lämärin Arttu Luttiselle ohjattavaksi suoraan lapaan. Ohjaus menee kuitenkin ohi maalin päätyplekseihin.

Pekka Jormakka sai hyvällä liikkeellään taas tilanteen aikaiseksi. Hän karvasi kiekon KalPan puolustusalueella ja rynni maalille. Toivonen piti kuitenkin KalPan vielä pelissä mukana varmalla torjunnallaan.

Pelicans jatkoi vahvoja otteitaan ja peräperää kaksi ylivoima hyökkäystä. Ensimmäinen 3-2 -hyökkäys päättyi Sami Blomqvistin laukaukseen ja toinen pienen syöttelyn jälkeen Juha-Pekka Pietilän laukaukseen.

Näiden hyökkäysten jälkeen Pelicans saikin lisämaalinsa. Tero Koskiranta syötti hyökkäyskulmauksesta toisessa aallossa tulleelle Tommi Paakkolanvaaralle siniviivalle. Paakkolanvaara kikkaili itsensä ohi KalPa-pelaajasta ja nousi loistavalle maalintekosektorille. Hän kuitenkin syötti vielä Koskirannalle, joka pääsi iskemään kiekon tyhjään maaliin.

Toisen takaisku maalin jälkeen KalPa heräsi ja nosti vaihdetta. Pelicansilla oli pitkään vaikeuksia saada aloitusta pois omalta alueelta.

Paras paikka KalPalla oli kun Tuomas Kiiskinen syötti maalin kulmalta Ossi Saariselle. Saarinen pääsi aivan varmalta luistelemaan ohi Myllyniemen ja pyyhkäisemään rystyllä kiekon maaliin. Myllyniemi onnistui kuitenkin jollain ihmeen kaupalla pyörähtää kiekon tielle ja kahmia sen alleen.

Seuraavaksi KalPa pääsi yrittämään maalia tyhjään maaliin, kun Myllyniemi yritti riskillä jatkaa peliä. Kiekko kuitenkin päätyi KalPa-pelaajille ja edessä ammotti tyhjä maali. Myllyniemi hyppäsi kuitenkin kiekon tielle ja sai ilmeisesti mailansa kiekon väliin.

Pelicansin ensimmäinen hyökkäys kovan KalPa-painostuksen jälkeen kantoi jo hedelmää. Justin Hodgman tarjoili Markus Seikolalle pihapelimäisen syötön ja Seikola pääsi laukomaan maalin varmasta paikasta.

Ensimmäinen jäähy nähtiin vasta, kun peliä oli pelattu 31:13. Matti Kuparinen lennätti Niko Tuhkasen komealla laitataklauksella päin laitaa. KalPan alivoima kuitenkin kesti ja esti takaiskumaalin syntymisen.

Pelicans pääsi myöhemmin jälleen ylivoimahyökkäykseen. Hodgmanin ketjun komea syöttökuvio ja Blomqvistin hyvä laukaus päättyi kuitenkin upeaan Toivosen torjuntaan.


Seikolan maali oli tälle jo kauden seitsemäs.

KalPa ei saa kiriään käyntiin

KalPakin pääsee kokeilemaan ylivoimalla. Se ei kuitenkaan tuota tulosta, ja paras maalipaikka siunaantuukin Pelicansin Janne Taville. Tavin laukaus hyvältä sektorilta kolisee kuitenkin plekseille.

Sami Blomqvist pääsee myöhemmin taas hyvään maalintekopaikkaan ja tällä kertaa hän ei erehdy. Ensin hän laukoo vihaisesti ja kun hän saa oman reboundinsa, hän viimeistelee sen viileästi rystynostolla maalin kattoon.

Pelicans piti KalPan pois hyviltä maalintekopaikoilta, eikä kotijoukkueella ollut missään vaiheessa mitään hätää. Edellinen HIFK-peli varmastikin painoi kuopiolaisten jaloissa, sillä koko heidän pelistään jäi hieman tahmea maku.

Lehdistötilaisuudessa oli kakkoset paikalla

- Me ei saatu omaa peliämme sille tasolle kuin oltiin lähdetty hakemaan, KalPan Ari-Pekka Siekkinen totesi heti alkuun.

- Täytyy sanoa, että pelsu oli tänään päättänyt vievänsä tämän voiton.

Siekkiseltä riitti runsaasti kehuja vastapuolen joukkueelle.

- Se, että meitä vastaan tehdään 30 maalipaikkaa, mihin kukaan ei ole tällä kaudella pystynyt, kertoo siitä millaista hyökkäyspeliä Pelicans tänään pelasi. Ja myös millaista puolustuspeliä me pelasimme, Siekkinen kertoo.

Pelicansin apuvalmentaja Riku-Petteri Lehtonen oli odotetusti tyytyväinen voittoon.

- Voitto tähän kohtaan lämmittää, kun on ollut vähän takkuista viime aikoina.

Kiitoksia Lehtonen jakaa lainamiehille ja joukkueelle yleensäkin.

- Täytyy kiittää joukkuetta ja lainamiehiä, että oli sydäntä pelata tänään joukkueena. Muutama peli tässä on mennyt vähän vihkoon sen takia, että on lähdetty sooloilemaan.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat ensi keskiviikkona. KalPa saa vieraakseen Espoon Bluesin ja Pelicans matkustaa Jyväskylään ottamaan mittaa JYPistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle