Pelicansille ansaitut pisteet Jokereilta

LIIGA / Raportti
Pelicansin kova työnteko palkittiin kahdella pisteellä, kun sarjajohtaja Jokerit koki kauden kolmannen tappionsa numeroin 2-1(1-0,0-1,1-0). Voittoluvut olisivat voineet olla reilummatkin ilman Jokerivahti Kari Lehtosen upeita torjuntoja ja kotijoukkueen hyökkääjien hermoilua avopaikoissa.

Tahmea alku molemmilta

Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat tyhjänaikaista surffailua. Molemmat joukkueet tekivät paljon virheitä ja pääasiassa pitsiä nyplättiin keskialueella. Ainoana tilastomerkintänä oli Pelicansin Henri Laurilan saama kaksiminuuttinen kiekon sulkemisesta kahden minuutin kohdalla.

Ajassa 10.27 Jari Kauppilan jalkakikka puri. Jokeripakki Ilkka Mikkola katselee varmasti videolta useampaan kertaan, mistä kiekko hänen ohitseen ujutettiin. Kerrassaan näyttävä yksilösuoritus.

Maali antoi selvästi potkua kotijoukkueelle. Jokereiden tekeminen oli periaatteessa taitavaa, mutta liike puuttui. Pelicans luisteli paljon paremmin ja ehti sellaisiinkin kiekkoihin, jotka vieraiden olisi pitänyt helposti hoitaa.

Petri Pakaslahden jäähyn aikana Joonas Jääskeläinen tarjoili Tomi Hirvoselle avopaikan takatolpalle, mutta kiekko pomppi ratkaisevalla hetkellä.

Erän lopussa ”oma dogi” Tommi Turunen pääsi yksin läpi, mutta ampui läheltä yli maalin.

Pelicans hallitsi - Jokerit tasoitti

Toisen erän alussa oli Joonas Jääskeläisellä kaksi peräkkäistä paikkaa siirtää Pelicans kahden maalin johtoon. Ensin hän nousi vasemmalta röyhkeästi maalille ja harhautti jo Lehtosenkin, mutta laittoi kiekon ohi maalin. Jatkotilanteessa Kauppila tarjosi namusyötön maalin takaa, mutta Lehtonen torjui lähitilanteen upeasti.

Jokerien hyvä hetki koitti vähän ennen toisen erän puoliväliä. Ensin Petri Pakaslahti pääsi ampumaan vapaasta paikasta Ville Peltosen maalin takaa lähteneeseen lättysyöttöön. Mikko Rämö Pelicans-maalissa oli kuitenkin tarkkana.

Paria minuuttia myöhemmin Oliver Setzinger otti turhan jäähyn korkeasta mailasta ja Jokerit iski. Ville Peltonen leipoi kiekkoa b-pisteen kaarella ja päätti laukaista syöttämisen sijaan. Rämö oli jättänyt etukulmaan Peltosen tarvitseman aukon ja peli oli tasan ajassa 29.24.

Pian ottelun puolivälin jälkeen nähtiin SM-liigassa poikkeuksellinen tuomarikömmähdys. Pelicansin Jussi-Antti Reimari ja Jokereiden Markus Kankaanperä väänsivät kiekosta keskialueella. Kankaanperän maila kopsahti Reimaria päähän, mutta kaikkien hämmästykseksi korkeasta mailasta lähtikin jäähylle Reimari. Kaanivalmentaja Petteri Hirvonen levitteli käsiään ja yleisö vihelsi ja kirjaimellisesti nauroi Jyri Rönnin tuomiolle. Taisi hetken aikaa olla päätuomarilla jotkut hermoradat ristissä.

Paikko tuli jonkun ajan kuluttua, kun Tommi Turunen sai varsin helposti jäähyn estämisestä.

Tuosta Reimarin väärästä jäähystä Pelicans sai selvästi latinkia lisää. Erän loppu olikin selkeää kotijoukkueen painostusta ja Kari Lehtonen oli koko ajan täystyöllistetty.

Lopussa kiitos seisoo

Päätöserän alussa Jaako Niskavaara aiheutti kotijoukkueen kannattajille sydämentykytyksiä. Ensin mies neppaili todella uhkarohkeasti oman maalin takana kahta Jokerihyökkääjää vastaan ja heti seuraavassa vaihdossa Sean Bergenheim vei Niskavaaran kahville ja pääsi ampumaan vapaasti. Rämö piti kuitenkin ovet kiinni.

Ajassa 45.20 Tomek Valtonen otti kaksiminuuuttisen kiinnipitämisestä. Jokerit pelasi hyvää alivoimaa, mutta heti jäähyn loputtua Pelicans onnistui. Grigori Pantelejevs ampui terävästi ja Lehtosen torjunnasta kiekko kimposi sivulle. Paikalla oli Jani Keinänen, joka ampui kiekon nollakulmasta maaliin Lehtosen kypärän kautta. Kerrassaan ansaittu johtomaali ajassa 47.26.

Pelin loppu olikin sitten jäiden polttelua. Nemirovskyn jäähyn aikana alivoimamaali oli pariin otteeseen pelottavan liki.

Kotijoukkueen kiirastuli nähtiin ajassa 55.14, kun Tomi Hirvonen otti kakkosen. Jokereiden ylivoima pyöritti vaarallisesti koko kaksi minuuttia. Tarvittiin Rämöä, uhrautuvaa puolustamista ja hieman onneakin, että Pelicans-maali säilyi puhtaana. Paras paikka siunaantui Jussi Pesoselle, joka pääsi takakulmalta vetämään melkein tyhjiin, mutta ampui ohi.

Jäähyn loppuessa Arto Tukio soosasi siniviivalla ja Oliver Setzinger pääsi aivan yksin läpi. Kari Lehtonen näytti, miksi häntä pidetään maan parhaana veskarina. Vielä ennen ottelun loppua Lehtonen ennätti torjumaan Joonas Jääskeläisen läpiajon.

Lopullisesti vieraiden selkäranka taittui puolitoista minuuttia ennen loppua väärästä vaihdosta tulleeseen kakkoseen.

Pelicans ansaitsi voittonsa

Kotijoukkueesta pitää nostaa esiin maestro Jari Kauppila, jolle osui tänään loistava pelipäivä. Tomi Hirvonen urakoi kolmosketjun sentterinä ja myös ykkösylivoimassa. Etenkin ylivoimassa mies oli hyvin näkyvässä roolissa, vaikkei verkko hänen toimestaan soinutkaan.

Ensi erässä paljon peliaikaa saanut neloskenttäkin oli jäälle päästessään pirteä. Erikseen pitää mainita ensimmäisen liigaottelunsa pelanneen 17-vuotiaan laiturin Tuomas Santavuoren ennakkoluulottomat otteet.

Eniten virheitä tuli tällä kertaa Jaako Niskavaaralle. Sen sijaan puolustuksessa aiemmin tällä kaudella liian usein haparoinut Kaj Lindström onnistui vasemman laitahyökkääjän yllätyspestistään moitteettomasti.

Jokereilla tahmeata

Jokereiden ehdoton ykkönen oli maalivahti Kari Lehtonen. Myös Ville Peltonen teki paljon töitä. Tommi Turunen aloitti pirteästi, mutta vajosi ottelun kuluessa muitten tasolle.

Kohuttu David Nemirovsky ei erottunut millään tavalla.

Valmentajien kommentteja

Lehdistötilaisuuden aluksi päävalmentajat kohtasivat ja Jokereiden Raimo Summanen sanoi kotivalmentaja Petteri Hirvoselle rehdisti:
- Onneksi olkoon.

Hirvonen vastasi:
- Onneksi olkoon sinullekin.

Summanen kertoi joukkueensa harjoitelleen kovasti viimeisen kahden viikon aikana:

- Merkkejä oli kieltämättä ilmassa, että tappio saattaa tulla. Treeni painoi jaloissa. Silti täytyy sanoa, että parempi voitti.

- Hyvä peli. Hyvälle vastustajalle hävittiin, antoi Summanen tunnustusta kotijoukkueelle.

Petteri Hirvonen oli iloinen pisteistä:

- Meillä on liikaakin ollut hyviä pelejä, joista ei kuitenkaan ole saatu pisteitä. Hienoa, että työ välillä palkitseekin.

- Oltaisiin kyllä voitu ratkaista peli jo toisessa erässä. Paikkoja oli useita.

- Väitän, että me kärsitään tuomarilinjasta. Mua oikein nauratti yksi Jokereiden vaihto, kun tuomari (Jyri Rönn) seisoi käsi pystyssä ja huusi, että enää ei vaihdeta. Kolme Jokereiden miestä meni sitten tuomarin kainalon alta ja sitten toiset kolme toiseen suuntaan. Siellä on vaihtoaitiossa Summanen A-maajoukkueesta ja Jokerit liigajohtaja, niin nätisti vaan Rönn laski käden alas ja käveli kulmaan seuraavaan aloitukseen. Minä, jos olisin noin tehnyt, niin minuuteille oltaisiin lähdetty. Se on säälittävää, ruoski Hirvonen poikkeuksellisen suorapuheisesti tuomarilinjaa.

- Noinkohan tuomarille oli sanottu jotain ennen kolmatta erää, kun alkoi kaverillekin pilli soida, naljaili Hirvonen.

Tärkeät pelit edessä

Jokereiden selvä johto säilyi ennallaan, kun sekä Kärpät että Saipa hävisivät omat ottelunsa. Sarjajohtajan asema ei tästä tappiosta heilunut mihinkään suuntaan.

Pelicans kohtaa seuraavaksi Ilveksen vieraissa ja Saipan kotona. Voitot noista otteluista, niin eräs asia, jota ei saa ääneen sanoa, on jälleen paljon mahdollisempi. Ilves-peli tulee varmasti olemaan erityisen vaikea. Ipa haluaa varmasti näyttää TV-katsojille, ettei luukulla vielä ole lappua, jossa lukee: ”Liike suletu. Ei kanata.”

» Lähetä palautetta toimitukselle