Lukko tuomarisirkuksen voittoon

LIIGA / Raportti
Perjantai-iltana Raumalla nähtiin odotetun kuuma ja vauhdikas kamppailu, kun Lukko ja TPS iskivät yhteen tärkeässä taistelussa viimeisistä paikoista pudotuspeleissä. Tasaisen illan ratkaisu nähtiin vasta kolmannessa erässä, jossa Lukko käytti lukuisilla ylivoimilla saadut energiat hyödykseen ja käänsi pelin itselleen lopulta lukemin 3-1.

Kovaa vääntöä ja tiukkaa taistelua. Perjantai-iltana Raumalla nähtiin viihdyttävä ja tasainen kamppailu, joka ratkesi vasta päätöserässä Lukon eduksi. Illan suurimman roolin peliltä vei kuitenkin tuomaritoiminta, joka nousi ottelun jälkeen myös lehdistötilaisuudessa puheenaiheeksi.

Jos ottelun alussa mentiin vierasjoukkuetta hieman suosivalla linjalla, oli toinen puolikas täydellistä Lukon hyvittelyä. Molemmat lehdistötilaisuudessa olleet valmentajat näkivät illan ratkaisun selvänä.

– Pelattiin ihan hyvää 5-5-peliä ja hallittiin jopa välillä kamppailua. Sen jälkeen rooliin nousi kuitenkin jäähyt. Ihan käsittämättömiä vihellyksiä, jotka rikkoivat ottelua tänään. Lukko pääsi pyörittämään ihan käsittämättömiä määriä kahdenkin miehen ylivoimalla, mikä pilasi meidän pelin tänään, vähäsanainen Mika Strömberg tiivisti illan ratkaisun.

– Tänään peli ratkesi kolmannen erän rypistyksellä, jossa ylivoima oli ratkaisevassa osassa. Saatiin painopistettä sen johdosta hyvin TPS:n päätyyn. Kokonaisuudessaan ihan hyvää ilmettä tänään, mihin voi olla tyytyväinen, Juha Vuori veti yhteen illan juonen.

Illan ratkaisu nähtiin päätöserän alussa, jossa Lukko iski jäähyn jälkitilanteesta. TPS:n väsynyt viisikko ei ehtinyt vaihtoon, vaan Richard Lintner pääsi iskemään maalinedustalta kiekon voimalla ohi hyvin pelanneen Joni Ortion.


Richard Lintner iski illan ratkaisun päätöserässä.

Tasainen alku

Ottelun lähti tasaisissa tunnelmissa liikkeelle, kun avauserä mentiin maaleitta. Sekä Ortio että Mika Noronen olivat avauskaksikymppisellä varmaotteisia, mikä hyydytti aivan todelliset huippupaikat.

Kahden ylivoiman ansiosta TPS:llä oli avauserän parhaat paikat. Tuomas Suominen ja Tomas Plihal kilauttelivat jo sivurautoja, mutta sen lähemmäksi eivät vieraatkaan päässeet.

Lukon paras paikka syntyi Charles Bertrandille, joka pääsi Lintnerin sekä Juhani Jasun nopean käännön avustuksella yksin TPS-maalin eteen. Ranskalainen ei saanut kuitenkaan ohitettua Ortiota, joka otti tilanteessa tärkeän torjunnan.

Toiseen erään Lukko tuli selvästi paremmalla jalalla, ja jos avauserä oli vierailijoiden lievää hallintaa, mentiin keskimmäisen erän alkuminuutit kotijoukkueen komennossa. Hieman ennen erän puoliväliä tullut Otto Honkaheimon 2+10+20 minuutin jäähy käänsi kuitenkin pelin luonnetta.

Sekä Strömberg että Vuori ihmettelivät tilanteesta tullutta vihellystä ja jopa tuomaritoimintaa harvoin kommentoiva Vuori suostui kommentoimaan jäähyä.

– Henkilökohtaisesti ihmettelin Honkaheimon jäähyä ja sitä, millainen liikeketju siitä saatiin aikaiseksi. Se ei ollut päähän kohdistunut taklaus, vaan laitataklaus, jossa pelaajan käsi tai rintakehä osui jotenkin laitaan. Siitä jälkeenpäin annetaan jäähy ja vielä käytöksestä ulos – eihän se kuulu ollenkaan tähän touhuun.

TPS: n ylivoima oli kuitenkin heikkoa ja Noronen piti maalillaan joukkuetta pystyssä. Jäähyjen jälkeen näytti, että peli kääntyy jälleen kotijoukkueen komentoon, kunnes turkulaisryhmä iski yllättäen.

Timo Seppänen huomasi Lukko-puolustuksen nukahduksen, ja löysi komealla syötöllä karussa olleen Jarkko Hattusen, joka nosti kiekon varmasti ohi Lukko-vahdin.

Tuomarishow käänsi energiat

Erän puolivälissä nähtiin kuitenkin liian usein tällä kaudella tutuksi tullut tilanne, kun tuomarikaksikko Timo Metsälä - Teemu Salminen aloittivat surullisen tutun jäähymäärien paikkailun, mikä kestikin loppukamppailun ajan.

Neljännen jäähyn aikana myös Lukon ylivoima tuotti tulosta, kun joukkue pääsi pelaamaan toistamiseen viidellä kolmea vastaan. Teemu Aalto ampui nopeasti ja Lauri Tukonen pääsi vapaasti ohjaamaan maalin edustalta tärkeän tasoituksen hieman ennen toisen erän loppua.

Päätöserä jatkui siitä mihin toinen jäi. TPS istui jäähyllä ja Lukko pyöritti ylivoimaa. Juuri kun vierailijat pääsivät tasalukuiseksi, iski kotijoukkue ratkaisevasti. Lintner oli vahvin maalinedusväännössä ja upotti illan ratkaisun.

Lopussa TPS pääsi vielä hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Janne Keränen upotti lopullisesti haaveet noususta iskien kiekon tyhjiin.

Maalin jälkeen Pekka Virta puhui itsensä vielä suihkun puolelle, eikä mies saapunut lehdistötilaisuuteen ollenkaan. Vuori oli tyytyväinen erityisesti joukkueen taisteluilmeeseen tiukassa kamppailussa.

– TPS-pelit on kaikki ollut tällä kaudella todella tiukkoja, yhden maalin peli oli tänäänkin. Pitää olla tyytyväinen, että saatiin tänään käännettyä taistelu eduksemme. Pelin eteenpäin menemisessä oli tänään hyviä merkkejä, pelattiin ehjää peliä ja saatiin tehokkuutta esiin, tyytyväisen oloinen Lukko-käskijä päätti.

Voiton myötä Lukko nousi sarjassa jo kahdeksanneksi, kun se ohitti sekä TPS:n että Bluesin.

Lukon pelit jatkuvat jo lauantaina, kun se matkaa Poriin runkosarjan viimeiseen paikalliskohtaamiseen. Kaksi peliä enemmän pelannut TPS puolestaan huilaa viikonlopun ja kohtaa tiistaina porilaisryhmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle