Friski myättäst!

LIIGA / Raportti
Rauman Lukko ja Turun Palloseura tarjosivat yli 3600-päiselle Äijänsuon katsomolle huikean kiekkopelin, jonka päätteeksi äänensä käheiksi huutaneet katsojat saivat tuulettaa Lukon kotivoittoa. TPS on edellisen kerran hävinnyt Raumalla liigapelin 29.2.1996, ja tässä välissä TPS kävi kartuttamassa pistepussiaan Lukon kustannuksella peräti 16 kertaa peräkkäin. Nyt Pasi Saarelan lämäri kolmannen erän alussa katkaisi tämän putken, ja koska Lukko voitti tiistaina kotonaan myös Ässät on länsirannikon herruus toistaiseksi Raumalla.

Tasainen avauserä

Kuten odottaa sopikin, Lukko tuli pelin alussa pari minuuttia vahvasti. Kiekko pyöri TPS-vahti Jason Elliottin maalilla aikansa, mutta rynnistys päättyi Toni Koiviston ottamaan turhaan väkivaltaisuusjäähyyn. Ylivoimansa myötä TPS pääsi peliin mukaan, ja teki kohta maalinkin. Kimmo Peltonen tulitti siniviivalta toistuvasti kohti Petri Vehasta, hyökkääjä Teemu Normio ehti kerran irtokiekkoon ja purki sen kohti keskialuetta mutta Peltonen pysäytti ja pyssytti taas. Vehanen torjui taas, mutta nyt irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Kai Nurminen joka nosti laatan Vehasen ohi maaliin.

Maalin jälkeisessä vaihdossa tuli Lukolle maalintekopaikka, kun epävarmasti pelannut Elliott hukkasi kiekon näkyvistään ja Lukon hyökkääjä pääsi tähtäämään tyhjään maaliin. Turkulaispakki kuitenkin ehti sen verran häiritsemään että kiekko meni ohi. Tämän jälkeen kummallekaan joukkueelle ei varsinaisia maalintekopaikkoja siunaantunut ennen kuin kuusi minuuttia ennen erätaukoa. Lukon pelatessa ylivoimaa kentän paras mies Erik Hämäläinen antoi pitkän syötön Pasi Saarelalle, joka jatkoi Sami Torkille. Torkki nousi laidasta ja laukoi ja yllättäen kiekko löysi tiensä maaliin Elliottin mailakäden ja tolpan välisestä pienestä reiästä. Ei ehkä mikään harjoiteltu ylivoimakuvio, mutta kaikki lasketaan. Lisämaaleja erässä ei enää nähty, eikä niihin ollut kummallakaan edes paikkoja.

Hörhöilyä, maalailua ja rikkomista

Toinen erä tarjosi katsojille lähes kaikkea mitä jääkiekkopelistä voi toivoa. Toiseen erään Lukko oli ottanut ylimääräisenä hyökkääjänä pelin aloittaneen Samu Isosalon penkiltä mukaan pelaavaan kokoonpanoon, ja Samu kiitti heti luottamuksesta. TPS:n pakit sekoilivat omalla alueellaan minkä ansiosta ikitaistelija Matti Kaipainen pääsi Isosalon kanssa 2-1-hyökkäykseen. Kaipainen jätti kiekon viereen Isosalolle, joka katsoi paikan Elliottin mailakäden ja tolpan välissä, ja sinne löpsähti.

Kolme minuuttia myöhemmin puolestaan oli Lukon pakkien vuoro hörhöillä. Kauden ensimmäisen pelinsä pelannut Jaakko Harikkala teki Vehaselle mahdottoman maskin, mutta jotenkin Vehanen onnistui Mikael Holmqvistin laukauksen torjumaan eteensä. Harikkalan katsoessa aitiopaikalta pääsi Tuomas Grönman sutimaan kiekon tyhjään maaliin. Ironista kyllä, Grönman ei kahden edellisen kauden aikana onnistunut Lukossa kertaakaan maalinteossa, mutta nyt kasvattajaseuraansa vastaan osui heti tolppien väliin...

Tästä kului vain muutama sekunti, kun Grönmanista tuli antisankari. Omalla siniviivallaan hän törmäsi pakkiparinsa Markus Seikolan kanssa yhteen, ja se avasi vapaan väylän Teemu Normiolle. Normio ei ensin meinannut silmiään uskoa kun TPS:n pakit makasivat vierekkäin siniviivalla, mutta polkaisi sitten itsensä vauhtiin, harhautti Elliottin komeasti ja nosti Lukon uudestaan johtoon.

Tämän jälkeen alkoi jäähyily. Päätuomari Markku Kruus piti kuitenkin ohjat tiukasti käsissään ja vaikka miestä meni penkille kummaltakin puolelta, kaikki tulivat aiheesta. Lukosta kävi jäähyllä kahdesti jykevä pakki Toni Porkka, turkulaisista eniten ahteriaan jäähypenkillä kulutti 10-minuuttisen sukeltamisesta ottanut Ville Vahalahti.

Noin kuusi ja puoli minuuttia ennen erätaukoa tasoitti TPS. Jani Kiviharju toi kiekon ylös, Sami Torkki yritti niitata miehen keskialueella mutta ajoi kohteen ohi jolloin aukesi 2-1-ylivoimahyökkäys vieraille. Heti sinisen ylitettyään Kiviharju laukoi kohti vastaan tullutta Vehasta. Rintapanssarista kiekko putosi peliin ja puolustaja Markus Seikolalla oli helppo työ pistää kiekko taas tyhjään maaliin.

Erän loppupuolella ei enää maaleja tullut. Lähimpänä osumaa oli TPS, kun kiekko kerran ammuttiin kiukkuisesti Vehasen maalin tolppaan, mutta Vehasen parhaat kaverit olivat taas miehelle suosiollisia. Erä oli TPS:n hallintaa vaikka maalit tasattiinkin, sillä Vehanen torjui erässä peräti 22 kertaa kun Jason Elliott selvisi yhdeksällä kopilla. Tuo 22 torjuntaa kertoo siitä, että Lukon puhki kehuttu puolustus ei ole kuitenkaan niin kova kuin on annettu ymmärtää.

Saarela ratkaisee ja jäähyilee

Kolmas erä näytti saavan samanlaisia piirteitä kuin toisessa erässä ajoittain oli. Heti erän alkuun Toni Porkka ja Niko Mikkola nahistelivat itsensä jäähylle, ja vain reilu minuutti myöhemmin pitkänhuiskea Ville Immonen sai 2+10-minuuttisen päähän kohdistetusta taklauksestaan.

Lukko pääsi Immosen jäähyn takia pelaamaan melko harvinaista 4-3-ylivoimaa, jota Erik Hämäläinen pyöritti siniviivalta. Hämäläinen tarjoili kiekon Saarelalle, joka katsoi hetken paikkaa ja kun ketään turkulaista ei ollut lähimaillakaan otti Pahi pari potkua kohti maalia ja täräytti mielipaikaltaan b-pisteen kaarelta kiekon TPS-maalin yläpesään Jason Elliottin mailakäden puolelle. Komea laukaus, ja vaikka Elliotilla ei maskia edessä ollutkaan, ei hän vedolle mitään mahtanut. Kun Saarela pääsee tuolta paikalta vapaasti ampumaan, niin ei SM-liigasta sellaista vahtia löydy vieläkään, joka sen torjuisi.

Pari minuuttia maalin jälkeen Saarela taklasi vaihtopenkkien edessä TPS:n pelaajaa, ja sai ansaitusti 2+10-minuuttisen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ylivoimallaan TPS pyöritti peliä ajoittain näyttävästikin, mutta varsinaisia maalintekopaikkoja ei Vehasen maalille saatu. Kaukaa tulleet vedot Vehanen poimi jo varmasti hanskaansa.

Erän lopussa TPS otti luonnollisesti maalivahdin pois, ja yritti tasoitusta ensin kuudella viittä vastaan ja sitten Marko Kauppisen turhautumisjäähyn jälkeen vielä viidellä viittä vastaan. Ja lähellä se tasoitus olikin. Marco Tuokko laukoi ranteella kohti pahassa maskissa ollutta Vehasta, joka ei nähnyt lainkaan kiekkoa. Raumalaisten onneksi kiekko kuitenkin kilahti tolpasta ulos. Lopussa pääsi Erik Hämäläinen vielä yrittämään kiekkoa tyhjään maaliin, mutta Eepin hehtaaripyssy ei nyt osunut kohdalleen.

Summerin soitua oli varmasti sekä kentällä että katsomossa paljon helpottuneita raumalaisia, kun yli kuuden ja puolen vuoden piina oli vihdoin ohi.

Yleisöstä apua pelaajille

Pelin jälkeen Lukon valmentaja Ismo Lehkonen antoi omat kommenttinsa pelistä:

- Jokaisella pelaajalle on tässä porukassa iso kettusydän paidan alla, ja niin oli jo viime kaudellakin. Silloin se ei riittänyt eikä tätä peliä vieläkään pelkällä sydämellä voiteta. Peli oli samanlaista kovaa taistelua kuin eilen Helsingissä, mutta nyt erona oli se että meillä oli loistava kotiyleisö tukena. Joka jätkä sai siitä 5-10 prosenttia lisää latausta ja se ratkaisi meille voiton, sanaili Lehkonen.

Totta onkin, että tässä pelissä yleisö eli paremmin mukana kuin pitkiin aikoihin. Yleisömäärä 3659 on parempi kuin moniin vuosiin TPS:aa vastaan, ja kun siihen lisätään tiistain yleisömäärä 4213, se tekee lähes 8300 katsojaa mikä on kahden pelin jälkeen yli 2000 enemmän kuin on budjetoitu. Se jos mikä tekee hyvää tiukalle taloudelle, eikä ole mitään syytä uskoa etteivätkö nyt paikalla olleet Lukkofanit saavu halliin myös ensi lauantaina, kun Lukko haastaa viime kevään hopeajoukkueen Tapparan. Kauden kaksi kotiottelua ovat todella antaneet uskoa siihen että Lukko todellakin taistelee alkaneella kaudella vakavissaan play off-paikoista, ja nämä molemmat pelit ovat olleet todella yleisöönmenevää kiekkoa. Tästä ei viihde enää paljon paremmaksi muutu, ja senpä takia yleisö tulevaisuudessakin löytää tiensä halliin.

Lukon parhaat pelaajat TPS-kaadossa olivat kentän ehdoton kurko Erik Hämäläinen, joka tuntui pelaavan niin paljon kuin suinkin jaksoi. Ja koska Eepi ei tee yhtään turhaa liikettä eikä hänellä koskaan ole kiire minnekään, hän myös jaksaa pelata. Toinen pakki joka pelasi varmasti ja hyvin oli Toni Porkka, vaikka ahkerasti jäähyllä istuikin. Sen sijaan viime kaudella itsensä läpi lyöneet Jaakko Harikkala ja Janne Niskala olivat nyt hieman kuutamolla. Harikkalan vaisuuden selittää loukkaantuminen josta hän on juuri toipunut, mutta Janne Niskalalle tuntui olevan ylitsepääsemätön ongelma saada edes yksi syöttö omille.

Erik Hämäläisen ohella toinen työn raskaan raataja oli alivoimaa uurastanut kanadalainen Quinn Hancock. Toisin kuin tupla-Jasonit, Hancock tuntuu sopeutuneen jo hyvinkin liigaan ja joukkueeseen. Aloituksissa myös hänellä on paljon vielä parannettavaa. Jason Ulmer ei tänään epäonnistunut, mutta Jason Cipollalla tuntuu olevan vaikeuksia SM-liigavauhdissa. Jolsa jätkä Sami Torkki ansaitsee myös maininnan. Nyt Toke on ihan eri kunnossa kuin viime kaudella, jolloin mikään ei onnistunut. Vaikka Token piikkiin voikin osittain laittaa TPS:n kolmannen maalin hän tekee juuri sitä jätkämäistä duunia jota häneltä odotetaankin.

Lukon maalissa Petri Vehanen parantaa peli peliltä ja on jo lähellä viime kauden tasoaan. Mailapeli on jo kunnossa, mutta vielä kiekot tippuvat liikaa sinne sun tänne. Tässä on tosin pakeille tukiopetuksen paikka, sillä heidän tehtävänsä on siivota ne irtokiekot maalivahdin torjunnan jälkeen. Nytkin TPS teki kaikki maalinsa Vehasen jo torjuttua ensimmäisen laukauksen.

TPS kaatui virheisiin

Tuskin kovin moni ennen kauden alkua uskoi, että kohdattuaan kaksi pikkuseuraa JYPin ja Lukon (vaikkakin vieraskentällä) on TPS edelleen nollakerhossa. Näin nyt kuitenkin on asia, mutta se korjaantunee kun joukkue pääsee pelaamaan kotonaan. Tämän tietää myös valmentaja Kari Jalonen:

- Olipa verinen taistelu pisteistä. Tämä meidän paikallisottelu kääntyi tappioksemme toisessa erässä. Teimme keskialueella kamalia virheitä joista Lukko rankaisi armotta. Kyllähän nämä kaksi tappiota mietityttävät, mutta onneksi pääsemme tiistaina pelaamaan tuttuun ja turvalliseen kotihalliin. Ehkä me vielä joskus jonkun pelin voitammekin, nauratti Jalonen lehdistötilaisuudessa kuulijoita.

TPS:n paras pelaaja oli ykkösketjun Niko Mikkola. Pikkuinen laituri oli jatkuvasti Lukon pakkien ja Vehasen riesana eikä kaihtanut pikkupossunkaan pelaamista. Valitettavasti tulirullan taistelu ei tarttunut muihin mustapaitoihin. Hyökkääjistä ansaitsevat maininnan myös Jani Kiviharju joka pelasi jo tutuksi tulleella tyylillään sekä Mikko Koivu, joka muutaman kerran nousi vaarallisesti Lukon maalille. Puolustajista TPS:n ykkönen oli kovaa laukova Kimmo Peltonen, jonka tykki varsinkin ylivoimapelissä on vaarallinen, ja sellaisen jälkitilanteestahan TPS:n avausmaalikin syntyi. Ex-Lukkolaiset Tuomas Grönman ja Markus Seikola pelasivat parina ja tekivät maalin mieheen, mutta muuten esitys oli varsinkin Grönmanilta vaisu, huippuna tuo Lukon kolmanteen maaliin johtanut kämmi omalla siniviivalla.

Viime vuosina on totuttu TPS:n maalilla näkemään huippuvahti, joka ei turhia hötkyile. Jos kanadalaista Jason Elliottia vertaa tämän pelin perusteella vaikkapa Fredrik Norrenaan tai Antero Niittymäkeen, niin nyt TPS antaa tasoitusta maalivahtiosastolla. Ei joukkueella silti maalivahtiongelmaa ole, näillä kanadalaisveskareilla kun on yleensä tapana aloittaa kausi heikosti mutta kun keväällä pelataan tärkeitä pelejä, he yleensä ovat parhaimmillaan. Niin kuin varmasti Elliotkin.

TPS jatkaa siis kauttaan jo tiistaina, kun se kotiavauksessaan haastaa Oulussa maalihanat aukaisseen Kärppälauman.

Tuomarityöskentely huippua

Tämä otteluraportti on hyvä päättää tuomarin kehumiseen, kun siihen kerran aihetta on. Lukolla on kahdessa kotiottelussaan ollut päätuomari suoraan huipulta, kun tiistaina pillin varressa oli Timo Favorin ja nyt Markku Kruus. Molemmat miehet ovat liigan parhaimmistoa. Kruus piti pelin tiukasti hallussaan, muutama rike tosin kummaltakin joukkueelta jäi näkemättä ja kolmannen erän puolivälin jälkeen linja hieman löystyi, mutta varsinkin toisessa erässä kuumilla hetkillä Kruus ei antanut mopon karata vaan passitti miehiä tiukasti istunnolle, ja kolmannessa erässä hän otti hienosti pois nuo pari päähän kohdistunutta taklausta. Toivottavasti tuomarityöskentely jatkuu liigan vanhetessa yhtä hyvänä kuin nyt on nähty.

» Lähetä palautetta toimitukselle