Lunta tupaan

LIIGA / Raportti
KalPan vahva niskalenkki lähikaupungin vierailijoistaan jatkui joukkueiden neljännessä kohtaamisessa Kuopiossa. Kotijoukkue iski paikoistaan tehokkaammin ja jätti JYPin nollille jo toisen kerran tällä kaudella. KalPan onnistujiin kuului kolmosketju, jonka jäsenistä jokainen onnistui kertaalleen maalinteossa.

Loukkaantumisten keskellä Kuopioon matkustanut JYP matkusti Kuopioon suhteellisen kokemattomalla miehistöllä. Mukaan kokoonpanoon oli nostettu hyökkääjät Olli Suoraniemi ja Simon Kostner, jotka pelasivat uran ensimmäiset pelit SM-liigassa. Muutoksista huolimatta JYP ei Kuopiossa ollut täysin aseeton – tehoton kylläkin.

Tehokkuuden lisäksi myös maalivahtipeli kallistui selvästi isännille. Tiistaina Jokerit Helsingissä nollannut Koskinen oli jälleen muuri maalillaan ja kirjautti itselleen jo kauden viidennen nollapelinsä. Vierailijoiden maalilla Joni Myllykoskella ei ollut paras päivänsä ja varsinkin ottelun avausmaali meni täysin veräjänvartijan piikkiin.

– Täytyy myöntää, että en muista milloin JYPin maalivahdille olisi tuollainen kardinaalimoka sattunut, kotijoukkueen päävalmentaja Tuomas Tuokkola kertoi.

– Lähdettiin peliin hyvin mukaan ja pelattiin kärsivällisesti, johon olen todella tyytyväinen, sillä vastustaja oli erittäin hyvä. Minun mielestä pelattiin erittäin hyvää liigakiekkoa, lisäsi Tuokkola.

– Ei päästy pelin alussa sellaiseen meininkiin mihin tänään oli tarkoitus. Pahoista virheistä meille tehtiin kaksi maalia, mutta sen jälkeen pystyttiin kääntämään peli oikeaan suuntaan ja pystyttiin luomaan paikkoja. Koskinen pelasi hyvin ja vastustaja pelaa hyvää jääkiekkoa ja tekee asioita tunnollisesti, vierailijoiden pääkäskijä Jyrki Aho tiivisti pelin kulkua.

KalPa löi alkutahdit Myllykosken virheestä

Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia menivät täysin kotijoukkueen hallinnassa. Avausmaali syntyi silti varsin halvasti, kun JYP-maalivahti Joni Myllykoski epäonnistui maalin eteen lipuneen kiekon vangitsemisessa. Matti Kuparinen pääsi sutimaan kiekkoa kertaalleen ja tilanteeseen tullut Sakari Salminen sai viimeistellä ensimmäisen osuman.


Lumet silmille ja kiekko verkkoon. Iiro Pakarinen siirtää isännät 2-0-johtoon.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

Jos avausminuutit menivät kotijoukkueen komennossa, oli koko loppuerä hienoista JYP-hallintaa. KalPa osui toistamiseen erän puolivälissä, kun savolaisten kolmosketju juoni kiekon takatolpalle, josta Iiro Pakarinen laukoi kiekon tolpan kautta verkkoon. Maalitilanteita tuli myös vierailijoille, mutta tilanteet eivät konkretisoituneet tulostaululle.

– Koskinen teki pari huippupelastusta avauserässä. Jos ne olisivat menneet, olisi pelin suunta voinut olla ihan toinen, Tuokkola jakoi kiitosta maalivahdilleen.

Toisessa erässä JYPin takaa-ajoa sotki joukkueen kolme jäähyä. Alivoimalla hurrikaanipaidoilla ei suurta hätää ollut, sillä KalPan ylivoimapeli oli vaatimatonta. Erän parhaan paikan tuhlasi vastikään 40 vuotta täyttänyt Kalle Koskinen, jolle pelattiin takatolpalle loistava paikka, mutta veteraanipakki ei osunut kunnolla kiekkoon.

Koskisen nolla piti loppuun saakka

Heti kolmannen erän alun ylivoiman jälkitilanteessa Jari Jääskeläinen pääsi laukomaan aivan maalin edestä, mutta Koskinen venytti patjansa tielle. Vain pari minuuttia edellisestä KalPa ratkaisi pelin. Vahvasti esiintynyt Jukka Hentunen syötti ja Jaakko Rissanen siirsi kiekon Myllykosken jalkojen välistä maaliin.

KalPa kaunisteli loppulukemia erän puolivälissä, kun Joonas Riekkinen laukoi isännät jo neljän maalin karkumatkalle. Loppuerässä jännitettävää riitti ainoastaan Mikko Koskisen nollapelin pitävyydessä. Lopulta Koskisen viides nollapeli tuli 25 torjunnalla. Saldo on komea, sillä peli oli Koskiselle vasta kauden yhdestoista kilpipaidassa.


Koskinen esti JYPin parhaatkin yritykset.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

– Kolmannessa erässä oli tarkoitus tulla takaa ohi, mutta virheeseen katkesi meidän laulu. Nuoret pelaajat Kostner ja Suoraniemi pelasivat ennakkoluulottoman pelin. Meidän tarkoituksena on tuoda akatemiasta nuoria pelaaja ja eihän parempaa paikkaa ole kuin sarjan kärkijoukkuetta vastaan, Aho sanoi, ja jakoi kiitosta myös puolustajan paikalla pelanneelle Yohann Auvitulle.

Myös Tuokkola halusi nostaa muutamia pelaajiaan esille. Valmentajan kunniamaininnan sai paljon onnistumisia kerännyt Joonas Riekkisen ketju, jossa laidoilla viilettivät Iiro Pakarinen ja Jaakko Rissanen. Ketjun johtajalle erityiskiitosta tuli jälleen pelipaikan vaivattomasta vaihtelusta, sillä tiistaina Helsingissä Riekkinen pelasi puolustajan tontilla.

JYPin pelit jatkuvat lauantaina kotihallissa Tapparaa vastaan. KalPa puolestaan tekee viikon toisen vierailunsa Helsinkiin, jossa vastaan asettuu Helsingin IFK.

» Lähetä palautetta toimitukselle