Hurrikaani kesti täydet minuutit

LIIGA / Raportti
Vahvasti esiintynyt Eric Perrin viimeistelee tilanteeksi 3-1.
Kuva © Eriikka Hienola
JYPin kotiavaus Kärppiä vastaan ei tarjonnut taitokiekon ystäville viihdykettä hienojen kuvioiden muodossa. Kaukalossa pelasi kuitenkin kaksi joukkuetta, jotka laittoivat voiton puolesta kaiken likoon. Tällä kertaa JYP sai kotiyleisönsä avustuksella tililleen täyden pistepotin.

JYPin voitto lauantai-iltaisessa kotiavauksessaan oli täydellinen esimerkki taisteluvoitosta. Tilastollisesti vierasjoukkue Kärpät piti enemmän kiekkoa ja sai luotua enemmän pitkiä hyökkäyksiä JYPin puolustuspäähän, mutta silti kotijoukkue sai puolustettua johtonsa aina päätössummeriin saakka.

– Nyt tuli 3-1 takkiin. Voitostahan me aina pelataan, mutta nyt voi sanoa, että jäi luu käteen. Joukkueella oli kova taisteluilme ja yritys päällä kokoajan, eikä tässä voi ketään yksittäin alkaa moittimaan, kärppävalmentaja Hannu Aravirta kommentoi.

Kotijoukkueen osalta ottelu oli melkein toisinto edellisestä KalPa-ottelusta. Toinen erä meni JYPiltä osittain nukkuessa, ja kolmannessa erässä joukkue antoi vastustajalleen siimaa jäähyilyn muodossa. JYP kuitenkin kaivautui puolustusasemiin ja sai Tuomas Tarkin avustuksella säilytettyä johtonsa ottelun loppuun saakka.

– Pelattiin hyvin taistellen oikeastaan läpi ottelun, ja hyvin taisteli toki Kärpätkin. Toinen erä oli meille taas vaikea ja kolmannessa erässä taas jäähyiltiin turhan paljon. Joukkueena kuitenkin tapettiin alivoimat hyvin, ja ilme pysyi kokonaisuudessaan hyvänä koko pelin ajan, kotijoukkueen päävalmentaja Jyrki Aho puheli ottelun jälkeen.

Tasaista puurtamista

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta varsin varovaista ja tarkkaa pelaamista, ja hyvät maalipaikat loistivat poissaolollaan. Maalivahdeista joutui ensimmäisenä testiin kärppävahti Tomi Karhunen, kun JYP pääsi kokeilemaan ylivoimapelinsä toimivuutta erän puolivälin tienoilla.

Ensin Ossi Louhivaara sai Miika Lahden avustuksella jo nostettua kiekon maalinedusväännön jälkeen Karhusen selän taakse, mutta videotarkistuksen jälkeen osuma kuitenkin hylättiin. Samaisen ylivoiman aikana parivaljakko iski kuitenkin vielä toistamiseen. Louhivaara tarjoili Lahdelle namupassin takatolpalle Jyrki Välivaaran hienon nousun jälkeen, eikä Lahti erehtynyt.

Maalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi kuitenkin Kärpille, kun JYP otti kaksi perättäistä rangaistusta. Kärppien ylivoima oli kuitenkin vielä kesäterässä, eikä joukkue saanut luotua hallittuja tilanteita Tarkin vartioimalle maalille.

Toinen erä alkoi Kärppien osalta katastrofaalisesti. Kotijoukkueen vaihdon ollessa kesken, läpi ottelun mallikkaasti pelannut Kristian Näkyvä rynnisti kärppä-alueelle pyörineeseen kiekkoon, ja huitaisi sen puolihuolimattomasti kohti Karhusen vartioimaa maalia. Hidas laukaus yllätti Karhusen täysin, ja kuin taianomaisesti kiekko löysi tiensä verkon perukoille.

– Ensimmäinen erä oli todella tasaista pelaamista, eikä oikein päästy kunnon maalipaikkoihin. Toisen erän alkuun taas saatiin varsinainen onnenkantamoinen, ja tuo maali oli meille kokonaisuudessaan todella tärkeä. Ehkä kuitenkin ymmärrettiin tuo osuma hieman väärin, ja peli lässähti sen jälkeen pahasti, Jyrki Aho kertoi.

Kärpät kuskin paikalle

Kärpät kuitenkin vastasi nopeasti. Puolustaja Mikko Lehtonen viritti pyssynsä siniviivan tuntumasta ja Juha-Pekka Haataja ohjasi kavennusmaalin vain kaksi minuuttia JYPin toisen osuman jälkeen.

Maalinsa jälkeen Kärpät painoi kotijoukkueen todella ahtaalle, ja joukkue sai luotua monia pitkiä hyökkäyksiä JYPin puolustuspäätyyn. Samalla vierasjoukkue teki JYPin puolustajille olon tukalaksi kovalla karvauksellaan, eikä JYP saanut peliään kunnolla käyntiin. Avaussyötöt napsuivat joko kärppäpelaajien lapoihin tai valuivat pitkiksi kiekoiksi kerta toisensa jälkeen.

Kaikkien vaikeuksien keskellä JYP kuitenkin rankaisi jälleen. JYPin ulkomaalaisvahvistus Ramzi Abid haki Mikko Kaltevan lähettämän päätykiekon haltuunsa, voitti oman kaksinkamppailunsa ja toimitti kiekon maalin edustalle nousseelle Eric Perrinille. Perrin siirsi kiekon ohi Karhusen ja JYP siirtyi hieman yllätyksellisesti 3-1-johtoon.

JYP antoi Kärpille kavennusmahdollisuuksia jäähyilyn muodossa, kun kotijoukkue otti noin kymmeneen minuutiin jopa neljä rangaistusta. Vaikka Kärppien ylivoima alkoikin löytää muotoaan ja joukkue sai rakennettua hyvää painetta JYP-päätyyn, ei kavennusmaaleja nähty. Viimeisenä lukkona toiminut Tuomas Tarkki oli maalinsa suulla kuin itse varmuus, mutta suuri kunnia puolustuksen onnistumisesta kuuluu myös JYPin telaketjuosastolle, joka pelasi hienoa alivoimapeliä tärkeinä hetkinä.

– Alivoimalla paiskittiin kyllä hommia oikein urakalla. Muutenkin taisteluilme säilyi hyvänä koko ottelun ajan, mutta parannettavaa jäi toki vielä paljon. Nyt ollaan kuitenkin saatu jo sitä kunnon JYP-fiilistä tähän pelaamiseen, paljon alivoimaa pelannut Miika Lahti sanoi.

Ottelun lopulla Kärpät haki kavennusta vielä kuudella kenttäpelaajalla, mutta JYP puolusti maaliaan tarkasti, eikä kunnollisia maalipaikkoja enää nähty. Näin pisteet jäivät Jyväskylään kotijoukkueen 3-1-voiton myötä. Hannu Aravirralta riitti kehuja myös kotijoukkueelle.

- Kaikki kunnia kyllä JYPille. Eilen pelasivat loppuun asti täyden 60 minuuttia, ja kuitenkin tänään jaksoivat painaa hommia, ja antaa rytinää tuolla sykkeellä läpi ottelun.

Joukkueiden ottelut jatkuvat keskiviikkona, kun Kärpät isännöi kotihallissaan vahvasti kauden aloittanutta Porin Ässiä. JYP taas matkaa samana päivänä Turkuun TPS:n vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle