HIFK hyytyi päätöserässä JYPin käsittelyssä

LIIGA / Raportti
JYP oli tyly isäntä helsinkiläisvieraille, kun kotijoukkueen vahva karvauspeli hyydytti HIFK:n ottelun päätöserässä. Viihdearvoltaan mainio kamppailu lupaa hyvää ensi viikon tasauskierrokselle, jolloin joukkueet jälleen kohtaavat.

Jos joku oli jo ehtinyt kaipaamaan hyökkäyspäässä vastustajaansa muiluttavaa hurrikaanilaumaa, perjantaina hän lopulta näki haaveensa toteutuvan. JYPin otteissa oli entisenlaista päättäväisyyttä ja hyökkäyspään juonikkuutta. Myös ylivoima näyttää lopultakin loksahtaneen uomiinsa.

– Tarjottiin hieno jääkiekkoilta jyväskyläläiselle yleisölle. Pelin hallinta vaihteli, niin kuin se kahden hyvän joukkueen välisessä pelissä vaihtelee, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho sanaili.

HIFK oli hyvin pelissä mukana alkuhetkistä lähtien ja hallitsikin varsinkin toista erää. Väsymys alkoi kuitenkin lopussa painaa, kun JYP lisäsi höyryä pyttyyn.

– Eilen oli kotona kova peli ja matkustettiin tänne pitkin päivää. Pelattiin erinomaisesti kaksi erää, juuri niin kuin haluttiinkin. Kolmannen erän alussa sattui muutama pieni nukahtaminen meidän nuorisokentälle, mistä kummastakin kolahti. Vielä eivät maltti ja tylyys riittäneet. Onneksi olkoon JYPille, HIFK:n Petri Matikainen tunnusti.

Vierailijat karkumatkalla kahteen otteeseen

HIFK meni johtoon avauserän alkupuoliskolla JYPin kannalta halvalla tavalla, kun Mikael Granlund pääsi sutimaan kiekon reboundista tyhjään reppuun. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi syntynyt osuma aiheutui kotijoukkueen puolustuksen pienen pienestä uinahduksesta, mutta Granlund ei kovin suurta tilaa tarvitsekaan.

JYP ei takaiskusta hätkähtänyt. Kun vierailijat hölmöilivät itselleen kahden miehen alivoiman, Ossi Louhivaara pääsi lataamaan kiekon reppuun hienon ylivoimakuvion päätteeksi.

Avauserän loppupuolella JYP loi tukuttain hienoja maalipaikkoja, mutta vedot tuppasivat menemään Dennis Endrasin vartioiman maalin ohitse. Paras tilanne syntyi Jani Tuppuraiselle, joka pääsi läpiajoon. Endrasin oiva patjatorjunta esti kuitenkin osuman syntymisen.


Jonne Virtasen kauden jäähysaldo näyttää nollaa. Mielenkiintoinen tilastokummajainen illan tasoitusmaalin tekijältä.

Toisessa erässä HIFK siirtyi uudelleen johtoon, kun Riku Helenius seikkaili kaukana maaliltaan ja antoi kiekon käsittämättömästi oman maalitolpan kautta Siim Liivikille, joka käytti tilaisuuden tylysti hyväkseen. JYPin onneksi Helenius kykeni kokoamaan itsensä munauksensa jälkeen.

– Tuollainen maali tuntuu siinä hetkessä pahalta. Mutta tekevälle sattuu, näinhän se menee. Kun pelataan rohkeasti, joskus virheitä tulee. Pitää olla valmiina tekemään töitä sen eteen, että saadaan asia kuitattua. Tultiin sillä meiningillä kolmanteen erään, että yksi lipsus ei meitä kaada, Aho antoi synninpäästön maalivahdilleen.

Kolmannen erän alkajaisiksi Jonne Virtanen toikin kotijoukkueen nopeasti tasoihin vahingonlaukauksellaan.

– Ei ollut tarkoitus ihan noin maalia tehdä. Hyvä, että laukaus epäonnistui, koska muutoin kaverin veskari olisi torjunut sen. En tiedä mistä se siihenkin oikein ehti jo peittämään, Virtanen kommentoi tuttuun tyyliinsä onnistunutta epäonnistumistaan.

JYP menee menojaan

Tasoitusosuman jälkeen jäällä dominoi ainoastaan yksi joukkue. Ajassa 49.08 Jani Tuppurainen sivalsi hienon yksilösuorituksen päätteeksi voitto-osumaksi jääneen JYPin kolmannen maalin. Syöttöpisteet menivät ansaitusti ketjukavereille Eric Perrinille ja Harri Pesoselle.

– Vaihdoin mailaa ennen maalia. Kyllähän siinä tuli tuhlailtuakin monta paikkaa, Tuppurainen hymyili helpottuneena.

HIFK:n takaa-ajo tyrehtyi kahta minuuttia ennen erän loppua, kun joukkueen kapteeni Toni Söderholm otti väkivaltaisuudesta erittäin typerän hyökkäyspään jäähyn. Ilman kaksiminuuttista lukemat olisivat vielä saattaneet hyvinkin muuttua, sillä varsinkin kultakypärä Granlund oli isoista minuuttimääristään huolimatta varsin liukkaalla pelipäällä.

Helsinkiläiset pelasivat aivan oikein upporikasta tai rutiköyhää ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa JYP onnistui rokottamaan peräti kaksi kertaa tyhjään pesään Tuppuraisen ja Louhivaaran toimesta.

Joukkueet kohtaavat ensi viikonloppuna vielä kaksi kertaa. Tämä ottelu antoi ensiasetelmia siitä, mitä tuleman pitää.

– Mihinpä nämä pelit tästä muuttuisivat? Kireitä kamppailuita varmasti kumpikin tulee olemaan, Matikainen totesi.

– Eipä tuohon voi muuta kuin yhtyä. Fyysisiä, tapahtumarikkaita ja vauhdikkaita pelejä on tiedossa. Tämä on parasta, mitä jääkiekon saralla voi touhuta, Aho säesti kollegaansa.

JYP jatkaa matkaansa jo lauantaina, kun se kohtaa vieraissa HPK:n

» Lähetä palautetta toimitukselle