JYP vankisti asemiaan

LIIGA / Raportti
Tampereella nähtiin odotetunlainen tulos JYPin viedessä kolme pistettä sarjajumbo Ilvekseltä. Pisteet eivät kuitenkaan tulleet helpolla, vaan Ilves nousi kahden maalin tappioasemasta kolmannessa erässä tasoihin. Toista kertaa sama temppu ei kuitenkaan enää onnistunut.

Kolmannen erän alkaessa JYP pääsi kertaalleen sutimaan kiekkoa lähes tyhjään maaliin, hetkeä myöhemmin hyvä yritys päätyi ylärimaan. Ajassa 44:39 peliväline löytyi kuitenkin jyväskyläläismaalista Joni Myllykosken takaa.

Joonas Raskin maali olisi saattanut olla ottelun käännekohta. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä seuraavassa vaihdossa jyväskyläläiset laittoivat hyrskyn myrskyn Ilveksen päässä ja Harri Pesonen iski ottelun kulun kannalta ratkaisevan johtomaalin.

– 2-2 tilanteeseen päästiin ja siinä olisi pitänyt pystyä pitämään JYP paremmin, Ilveksen päävalmentaja Seppo Hiitelä tiivisti ottelun ratkaisun.

Vierailijat nopeasti johtoon

Ottelu alkoi JYPin kannalta ihanteellisesti. Jesse Niinimäen koukattua itsensä jäähylle jyväskyläläisten ylivoimapeli pyöri tehokkaasti. Kultakypärä Eric Perrin levitti kiekon viivaan Kristian Näkyvälle, jonka rannelaukaus puhui. Maalin edessä Petr Hubacek oli hereillä ja ohjasi kiekon taidokkaasti lähes yläriman tasolta alas ohi Ilves-maalia vartioineen Miika Wiikmanin.


Matias Sointu avasi Ilveksen maalihanat.

Maalin jälkeen ottelun vauhti ei ollut päätähuimaava ja Ilves pääsi mukaan. Hetkeä myöhemmin Arto Tukion istuessa jäähyaitiossa JYP-ylivoima pyöri jälleen mallikkaasti. Kiekko kuitenkin hukkui siniviivassa Ilveksen Matias Soinnulle, joka karkasi puhtaaseen läpiajoon. Rannelaukaus yläkulmaan meni kuitenkin Myllykosken torjunnan kautta yli.

Myös JYP sai ensimmäiseen erään oman läpiajonsa, mutta Filip Riskan ratkaisu painui ohi maalin.

– Päästiin nopeasti johtoon. Taidettiin tiputtaa vähän liikaa tempoa siinä ja Ilves pääsi mukaan. Ehkä oli mielessä, että säästeltäisiin huomista varten, JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytönen kuvaili viitaten tulevaan Pelicans-otteluun.

Myös toisessa päässä soi

Toiseenkin erään JYP sai räjähtävän lähdön. Jani Tuppurainen veivasi pitkää vaihtoa pelanneet ilvesläiset solmuun nousemalla maalille ja jättämällä kiekon takaa nousevalle Harri Pesoselle. Komean esityön jälkeen Pesosella oli helppo työ viimeistellä kiekko verkkoon.

Heti seuraavassa vaihdossa Ilves murahti ensimmäisen kerran. Joonas Rask ylitti siniviivan ja jätti taakse Matias Soinnulle. Laitahyökkääjä ei kauaa aikaillut vaan latasi lyöntilaukauksen, joka yllätti hieman helpohkosti Myllykosken.

Maalien lisäksi toisessa erässä nähtiin tukku jäähyjä, mutta ottelu pysyi tasaisissa merkeissä ja erätauolle lähdettiin JYPin 2-1 johtoasemassa.

Rinnalle, muttei ohi

Ilveksen tasoitusmaali kolmannen erän alussa toi otteluun hetkeksi sähköä. Matias Sointu nousi hyökkäykseen ja siirsi kiekon maalille, josta Joonas Rask runnoi sen sisään. Pitkän videotarkistuksen jälkeen maalissa ei todettu potkuliikettä tai muutakaan väärää, joten kotijoukkueen katsojat pääsivät tuulettamaan.

Jyväskylän snaipperi, Harri Pesonen, ei kuitenkaan innostunut vaan päätti lopettaa juhlat. Ensin mies vei vierailijat johtoon ja vain hetkeä myöhemmin mies oli jälleen pahanteossa. Noin kymmenen minuuttia ennen päätössummeria Pesonen karkasi Filip Riskan kanssa kaksin läpi. Näyttävän siirtelyn päätteeksi Riska latasin JYPin jälleen kahden maalin karkumatkalle.


Riska onnistui pitkästä aikaa maalinteossa.

– Mun periaatteet sanoo, että kaksin läpi leivotaan kiekko häkkiin. Filip ei ole pitkään aikaan saanut maalia, niin teki hyvää. Laajalla rintamalla hyvää fiilistä, sitä pudotuspeleissä tarvitaan, iloinen Pesonen kertasi pelin jälkeen.

Vajaa viikko sitten Bluesia vastaan Ilves onnistui nousemaan loppuhetkillä kahden maalin takaa tasoihin. Tänäänkin joukkue onnistui kertaalleen ilman maalivahtia Antti Kangasniemen ohjatessa kiekon edustalta maaliin. Yksi kahden maalin kiri oli kuitenkin tälle päivälle tarpeeksi, eikä JYPillä tullut todellista hätää enää viimeisellä minuutilla.

– Joukkue taistelee hyvin ja ilme on hyvä, ei siinä mitään. Alivoima- ja ylivoimapeliä on edelleen parannettava tässä viikkojen aikana, Hiitelä kuvaili tunnelmaa Ilves-leirissä.

Ottelusta ei varmasti jäänyt ikiaikaisia muistoja katsomoon, mutta JYPille se ei ollut tarkoituskaan.

– Ainoat, mitä tultiin hakemaan, oli kolme pinnaa. Löydettiin keinot ja täytyy olla tyytyväinen, Hytönen summasi jyväskyläläisten osalta.

Ilveksen matka jatkuu huomenna Raumalle Lukon vieraaksi. Jyväskyläläiset saavat kotikaukalossa vastaansa tänään Jokereita höykyttäneen Pelicansin. Voitollaan JYP taistelee edelleen jopa runkosarjavoitosta, joten huomenna edessä on tärkeä ottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle