Julma viimeinen minuutti käänsi ottelun JYPille

LIIGA / Raportti
Jesse Niinimäki palasi Hakametsään.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Kierroksen ainoa ottelu käytiin keskiviikkona Tampereella. Markus Hännikäisen jatkoaikamaaliin ratkenneesta ottelusta ei puuttunut tunnetta, sillä kovien fyysisten otteiden lisäksi Ilves oli lähellä menettää kaikki kolme pistettä viimeisellä minuutilla. Jälkimmäisellä kerralla videokuva oli kuitenkin kotijoukkueelle suotuisa.

Kotijoukkueen 2-1-johdosta käynnistynyt viimeinen minuutti piti sisällään peräti kaksi videotarkistusta. Ensin Mikko Luoman onnekkaasti pomppinut laukaus toi JYPin tasoihin 35 sekuntia ennen ottelun varsinaisen peliajan päättymistä. Vain hetkeä myöhemmin kiekko lirahti vielä Ilveksen maalivahti Joonas Korpisalon längeistä kohti maalia, mutta tällä kertaa videolta tarkastettu tilanne sai tuomarit levittelemään käsiään pelastaen tupsukorville yhden pisteen.

Tasaisista lähtökohdista

Liigan kakkospaikalla majailevan JYPin ja kymmenentenä olevan Ilveksen otteluun lähdettiin tasaisin asetelmin. Kotijoukkueen sairastupa tyhjentyi kevättauon aikana, minkä lisäksi tupsukorvien vahvuuteen saapui alkuviikosta Jesse Niinimäki. JYP sen sijaan menetti ottelupäivän aamuna flunssaa potevan Tuomas Pihlmanin.

Kotijoukkue sortui turhaan jäähyilyyn ottelun alkumetreillä. Vaikka JYP ei onnistunut hyödyntämään kahden miehen ylivoimaansa, avausmaali merkittiin silti vierailijoiden nimiin. Eric Perrin tarjosi yhdellä pystysyötöllä Markus Poukkulan läpi, eikä hyökkääjä erehtynyt. Johtoasema ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman minuutin ennen Vojtech Polakin tasoitusta. Tammikuun pelaajaksi valittu Tapio Laakso jatkoi erinomaisia otteitaan tarjoamalla syötöllään tsekkihyökkääjälle täysin tyhjän maalin.

Siinä missä ensimmäinen erä oli tilastojen valossa tasainen, ottelun toisella kolmanneksella Ilves istahti tosissaan ajurin paikalle. Ilveksen maalia vartioinut Joonas Korpisalo ei joutunut pysäyttämään kiekon kuin kahdesti, kun taas vierailijoiden veräjänvartija Tuomas Tarkki nappasi tilastoihin tusinan verran torjuntoja.

― Me pelattiin hyvä lätkämatsi tänään. Loppu ja tulos ovat raakoja, mutta se oli hyvä, miten me pystyttiin pelaamaan. Toinen erä oli totaalisesti meidän, ja siinä olisi pitänyt pystyä tekemään maali tai pari, harmitteli Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola ottelun jälkeen.

Tupsukorvien ylivoimaa on voinut kuvailla kevätkaudella muun muassa surkeaksi ja umpisurkeaksi, mutta riittävän monen yrityksen jälkeen sokeakin kana löytää viimein jyvänsä. Kakkosylivoimaa pelannut Jiri Veistola pääsi läpi, eikä Tarkki venynyt kiekon eteen. Paluun Hakametsään tehnyt Jesse Niinimäki merkkautti samalla kauden avauspisteen Liigassa.

― Pelin alku oli meille tyypillinen tauolta paluu: intoa oli hirveästi ja tehtiin kaikenlaista, mikä sitten kostautui virheinä. Yritystä oli kyllä, mutta ei vain millään lähtenyt jengalle. Sama jatkui toisessa erässä, kommentoi JYPin päävalmentaja Marko Virtanen.

Tuhlaajapojat kaukalossa

Päätöserässä puntit tasoittuivat, mutta tehokkuus jätti molemmissa päissä toivomisen varaa. Petolauman parhaat paikat siunaantuivat ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Steven Zalewskille sekä tyhjästä maalista ohi sutineelle Matias Soinnulle.

Pitkiä hyökkäyksiä Ilveksen päässä pyörittänyt JYP pääsikoettelemaan useasti tasoitusta, mutta niin epäonnistuneet laukaukset kuin Korpisalokin nollasivat yritykset aina viimeiselle minuutille asti. Mikko Luoman laukaus pomppi hitusen onnekkaasti ohi Korpisalon tuoden ilman maalivahtia pelanneen vierailijajoukkueen tasoihin.

― Meidän olisi pitänyt hyökätä vähän enemmän. Puolustettiin hemmetin hyvin eikä ne saanut montaa maalipaikkaa. Kopissa on yksi surullinen mies: Zalewski kun olisi laittanut sisään, niin olisi ollut 3-1 ja soronoo, totesi Tuokkola.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata vajaa neljä minuuttia, kunnes Hännikäinen onnistui kiertämään Korpisalon lisäpisteen arvoisesti. JYP-luotsi Virtanen oli nihkeästä alusta huolimatta tyytyväinen esitykseen ja lopputulokseen.

― Sitten kun oli käyty pohjalla, tuli oikea JYP takaisin. Erinomainen vika erä oli sitä, mitä haluttiin olla koko ajan. Lähellä oli kolme pistettä. Tärkeintä oli, että löydettiin itsemme vikaan erään. Siinä oli hienoja hyökkäyksiä, mutta laitettiin tyhjistä ohi. Mun mielestä me ansaittiin voitto.

Molemmat joukkueet palaavat sorvin ääreen viikonloppuna. Ilves matkaa perjantai-illaksi Poriin mittaamaan Ässien kotikunnon, kun taas JYPin vieraaksi saapuu lauantaina Kärpät.

» Lähetä palautetta toimitukselle