Tolvanen nollasi tupsukorvat

LIIGA / Raportti
HPK avasi kotiturnauksensa vahvasti kaatamalla Ilveksen maalein 4-0 (0-0, 1-0, 3-0). Kaksi erää vähämaalisena pysytellyt ottelu kääntyi lopullisesti kotijoukkueelle kolmannen erän tehojakson ansiosta.

Ottelun ensimmäisen erän parasta antia olivat muutamat mojovat taklaukset. Fyysisessä pelissä kunnostautuivat tutut nimet, Ilvekseltä Martti Järventie ja Teemu Kesä, Kerholta lähinnä Marko Tuulola.


Josh MacNevin tulistui Teemu Huhtalan tökkimiselle.

Varsin vähälukuinen yleisö ei päässyt avauserässä nauttimaan jääkiekon hienouksista. Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen kokeilemaan ylivoimapelinsä toimivuutta, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Jopa kiekon vieminen hyökkäysalueelle ylivoimalla oli työn ja tuskan takana.

Toisen erän alussa kotijoukkueen Arsi Piispanen sai maalipaikan vastustajan kiekonmenetyksen jälkeen, mutta Ilveksen parhaana palkittu maalivahti Miika Wiikman veti pidemmän korren. Erän puolivälissä Kerhoon maalipyssyksi hankittu Marko Luomala osui lämärillään jo tolppaan.

Ottelun puolivälin jälkeen kerhopakki Jukka Laamanen rikkoi kuparisen. Nuori Otto Paajanen antoi kulmasta namupassin viivaan Laamaselle, jonka lyöntilaukaus painui Wiikmanin haaroista verkon perukoille. Erän loppu olikin sitten todellista Havaijikiekkoa. Molemmille joukkueille aukeni ylivoimahyökkäyksiä solkenaan, mutta lisämaaleja ei saatu aikaiseksi.

Verkko soi kolmannessa erässä

Ilves tuli ottelun viimeiseen erään maali mielessään. Joukkue loi pari maukasta maalipaikkaa, mutta ritarinuttujen maalia vartioinut Mikko Tolvanen oli kuin muuri. Ilveksen rynnistys katkesi ajassa 45.13 Jaakko Turtiaisen lyötyä paluukiekon ohi voimattoman Wiikmanin.

Lopulliset naulat tupsukorvien arkkuun löivät Alex Leavitt sekä poikkeuksellisesti maalitykkinä kunnostautunut voimahyökkääjä Turtiainen illan toisellaan.


Ilves-puolustus törmäili toisiinsa ja Alex Leavitt löi kiekon maaliin.

Ottelun ratkettua Ilves-pelaajat turhautuivat, mistä osoituksena olivat Mark Leen pelirangaistus käytöksestä sekä Teemu Kesän käytöskymppi. Ottelun viime sekunneilla Ilves sai vielä läpiajon, mutta Tolvasen nolla kesti loppuun saakka.

HPK ansaitsi voittonsa pääasiassa tehokkaan viimeistelynsä sekä Tolvasen onnistuneen illan ansiosta. Molemmilla joukkueilla on vielä runsaasti töitä edessään ennen tosipelien alkua. Erityisesti ylivoimapeli oli joukkueilla pahasti vaiheessa. Lisäksi hyökkäyspeli oli puolin ja toisin tervanjuontia lähinnä huonojen avaussyöttöjen takia.

Kotijoukkueesta vahvimmin esiintyi maalivahti Tolvasen lisäksi ykkösketju Teemu RautiainenMarek Zagrapan – Luomala. Ketjun yhteispeli alkaa pikku hiljaa kulkea, ja onkin mielenkiintoista nähdä, saako nuori Rautiainen pelata ketjussa myös liigakauden alkaessa. Ilveksen parhaimmistoa oli kokenut pakki Martti Järventie, joka taklauspelin lisäksi yritti kantaa myös kiekollista vastuuta.

Joukkueiden kokoonpanot:

HPK

Teemu Rautiainen – Marek Zagrapan – Marko Luomala

Niko Nieminen – Alex Leavitt – Scott Barney

Janne Kolehmainen – Arsi Piispanen – Antti Roppo

Jaakko Turtiainen – Tuukka Pulliainen – Otto Paajanen

Marko Tuulola – Mathias Porseland

Josh MacNevin – Jukka Laamanen

Ossi-Petteri Grönholm – Santeri Alatalo

Maalissa: Mikko Tolvanen

Varalla: Mika Järvinen

Ilves

Matias Sointu – Mark Lee – Joonas Rask

Ville Korhonen – Henri Tuominen – Jaakko Pellinen

Kai Kantola – Matias Myttynen - Jesse Niinimäki

Miiko Hintz – Mikael Kuronen – Teemu Huhtala

Ryan Glenn – Niko Peltola

Martti Järventie – Teemu Kesä

Konsta Mäkinen – Jyrki Jokipakka

Maalissa: Miika Wiikman

Varalla: Vesa Toskala

» Lähetä palautetta toimitukselle