Pisteet tasan Helsingin paikallisessa

LIIGA / Raportti
IFK ja Jokerit pelasivat tasan sunnuntain ainoassa ottelussa. Molempien maalivahdit olivat pääosassa ja hoitivatkin tonttinsa mallikkaasti.

Ottelu tarjosi vähämaalisuudestaan huolimatta useita hyviä tilanteita, mutta aina joko maalivahti oli liian hyvä tai puolustus sai viime hetkellä mailansa väliin.

Ensimmäinen erä Jokereiden hallintaa

Erä alkoi yllättävällä tilanteella, kun ensimmäisessä vaihdossaan Roman Simicekiä taklattiin ja mies jäi kentälle makaamaan. Frantisek Mrazek lähti tilannetta kulmaan korjaamaan ja iski Jokeri-pelaajaa poikittaisella mailalla. Mrazek kakkosta istumaan, Jokereille ei jäähyä.

Samalla päätettiin myös Simicekin kausi. Mieheltä on eturistiside poikki ja täten myös Simicek on poissa 2-3 kuukautta eli luultavimmin loppukauden.

Jokerit ei onnistunut ylivoimaansa hyödyntämään, mutta loi pahoja tilanteita IFK-maalille koko erän ajan. IFK keskittyi lähinnä kovien taklauksien jakamiseen, eikä saanut Jokereiden puolustusmuuria hajoitettua.

Erän ainoa maali tuli, kun IFK:n ykköskenttä unohti David Nemirovskyn maalin eteen täysin vapaaksi. Timo Vertala syötti maalin takaa suoraan lapaan, eikä Nemirovsky tyhjän maalin ohi kiekkoa laukonut. Toinen syöttäjä maalissa oli Antti Aalto.

Alkuerän IFK:n taklatessa Jokerit käyttivät mailaa säälimättä koukkimiseen ja puolessa välissä erää samaan typeryyteen sortui valitettavasti myös kotijoukkue.

Päätuomari Markku Kruus salli täysin vauhdin pois ottamisen mailojen avulla, mutta esimerkiksi Ilkka Pikkarainen sai taklattuaan puhtaasti ja kovaa Tommi Hannusta ryntäysjäähyn. Merkillinen linja, mutta nykyisen SM-liigan linjan mukainen. Kahvata saa, mutta ei taklata.

Toinen erä kaksijakoinen

Erä jatkui siitä, mihin ensimmäinen oli jäänytkin. Jokerit painosti, mutta Dave Stathos maalillaan torjui. IFK:n liike oli alun melkein nollassa ja Ville Peltonenkin pääsi kolme kertaa putkeen iskemään kiekkoa IFK-maalia kohti, maalinteossa kuitenkaan onnistumatta.

Noin viiden minuutin pelin jälkeen IFK kuitenkin heräsi. Kiekko vietiin vääjäämättömästi Jokeri-päätyyn ja laukauksiakin saatiin aikaan. Nyt oli Markus Helasen näytönpaikka. Ja näyttöjä mies antoikin, loistavia torjuntoja jatkuvalla syötöllä.

Kerran IFK onnistui kuitenkin Helasen yllättämään, Kim Hirschovitsin syöttö maalin takaa löysi Turo Järvisen, joka iski kiekon maalin takakulmaan. Toinen syöttäjä maaliin oli Frantisek Mrazek. Tämä kentällinen olikin tänään IFK:n parhaimmistoa ja loi useita hyviä tilanteita Jokeri-maalille.

Tässä erässä koukkiminen väheni huomattavasti ja erä oli kaikenkaikkiaan ottelun tasaisin.

Viimeisessä IFK painaa

Ottelun edetessä IFK alkoi saamaan ottelun hyvin hallintaansa ja onnistui luomaan useita paikkoja, mutta viimeistely ontui pahasti. Myös IFK:n puolustus sai estettyä Jokereiden laukaukset, joten ne tulivat hyvin pienistä kulmista.

Valitettavasti IFK:n pyörittäessä Jokereiden aseena IFK:n pysäyttämiseen olivat jälleen mailat. Iskuja sormille tuli useita, eikä koukkujakaan säästelty. Kruus ei kuitenkaan tässäkään erässä tilanteisiin puuttunut, vaan antoi tämän jatkua.

Jatkoajalla mentiin päästä päähän

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista ottelu. Heti ensimmäisen minuutin aikana ensin Timo Vertalalla oli avopaikka ja toisessa päässä Kimmo Kuhdalla avoin maali edessään. Vertalan maalitekoyrityksen pilasi mailansa väliin saanut puolustaja ja Kuhdan taas se, ettei lapa ollut jäässä. Kiekko vain liukui miehen ohitse.

Tämän jälkeen IFK:lla oli monta paikka tehdä ratkaisumaali, mutta Jokereiden paikat olivat kuitenkin vaarallisempia. Jussi Pesosen ohjaus kilahti tolppaan ja Ville Peltosen "maali" oli paitsiossa tehty.

Jatkoajan lopulla oli kaksi tiukkaa tilannetta, joista tilanne oli seuraava. Jokerit pääsi neljällä kahta vastaan hyökkäykseen, kun Hirschovits ja Timo Pärssinen jäivät Jokereista jälkeen. IFK puolustaja kuitenkin katkaisi Jokereiden hyökkäyksen ja Pärssinen pääsi läpiajoon. Helanen torjui tilanteen kuitenkin loistavasti patjoillaan. Samalla IFK:lla tapahtui vaihtovirhe ja Jokerit pääsi ylivoimalle. Jäähyn tilanne herätti kuitenkin keskustelua.

-Ei se ole väärä vaihto, että vaihtaja ja poistulija ovat samaan aikaan jäällä. Sääntökirjan mukaan se on väärä vaihto, kun pelaaja joka tulee kentälle osallistuu peliin, kun kentältä pois tuleva pelaaja ei vielä ole poissa jäältä, kommentoi Alpo Suhonen.

Sitä, että Jokereiden pelatessa ylivoimalla 18 sekuntia, molemmilta luistelivat maalivahdit pois jäältä, ainakaan Alpo Suhonen tunnustanut merkkivirheeksi.

-Noh, piste oli jo saatu niin annettiin yleisölle vähän hauskuutusta, naureskeli Suhonen.

-Jos olisin tiennyt Alpon ottavan alivoimalla maalivahdin pois, niin olisin ottanut vaikka viisi hyökkääjää kentälle, hymyilevä Raimo Summanenkin ilmoitti kysyttäessä, miksi Jokerit ei pelannut neljällä hyökkääjällä jatkoajalla.

Ville Peltonen teki tässä tyhjiin maalin, mutta oli kiekon saadessaan paitsiossa. Näin pisteet jaettiin ja melkoisen oikeinhan se menikin. Laukaustilaston voitti IFK 54-53, joten hyvin tasaisissa merkeissä mentiin.

Hyvät ja huonot tänään

Vierasjoukkue Jokereista tänään perinteisen hyvä oli Ville Peltonen, joka oli monta kertaa ratkaista ottelun. Ensimmäisessä erässä Toni Sihvonen oli pitkästä aikaa omalla tasollaan, mutta hiipui loppua kohden ja viimeisessä erässä Sihvosen paikalla ykkösketjussa luisteli Petri Pakaslahti.

Kovaan paikkaan Lehtosta korvaamaan joutunut Markus Helanen oli myös mies paikallaan. Hyviä torjuntoja läpi ottelun. Myös Jokeri-luotsi Summanen kehui miestä:

-Näissä kahdessa ottelussa, mitä Helanen on pelannut nyt Lehtosen poissaollessa, niin hyvin hän on vastannut odotuksiin. Lehtosta ei ole kovin helppo ohittaa ja kakkosvahdin osa ei ole aina helppo. Luulenpa, että näillä otteilla Jokeri-organisaatiossa on yksi sopimuspelaaja ensi kaudellakin lisää.

IFK:n paras kentällinen syntyi vasta Simicekin loukkaannuttua. Järvinen-Hirschovits-Mrazek oli tänään erittäin hyvässä vedossa ja Mrazek osoitti miksi jatkosopimus tehtiin loppukaudeksi. Hirschovits keräsi myös valmentaja Suhosen kehut:

-Viime keväänä kun minä ja Rindell tulimme tähän savottaan, niin Hirschovits pelasi erittäin hyvin ja odotukset olivat täten aika korkealla tätä kautta ajatellen. Ehkä odotukset olivat liiankin korkealla, mutta nyt Kimi on alkanut löytää sen oman tasonsa ja erittäin lahjakas nuori pelaaja on kysessä.

Yksittäisiä hyviä hyökkääjiä löytyi, mutta useat loukkaantumiset ovat sotkeneet IFK:n ketjuja siihen tahtiin, että aina ei tunnu ketjukavereiden kommunikaatio toimivan ottelun alussa. Pärssinen oli tänäänkin erittäin hyvä ja esitti taklauksia ja saikin valtavasti peliaikaa. Varmasti lähellä jopa Ville Peltosen minuuttimääriä. Ketjukaverit eivät kuitenkaan täysin pystyneet häntä tukemaan ja Tuomo Ruudun poissaolo näkyy melkoisen selvästi IFK:n ykkösen pelissä.

Ilkka Pikkarainen oli positiivisin pelaaja tänään, valtavaa yritystä ja useita kovia taklauksia. Samoin nuoret Eetu Holma ja Arttu Luttinen olivat hyvin esillä. Luttinen otti taklauksillaan Tuomo Ruudun paikan lähes joka tilanteessa taklaavana.

IFK-pakistosta jo toisen hyvän pelin putkeen pelasivat Niclas Hedberg-Pasi Saarinen kaksikko. Saarinen oli IFK:n ahkerin laukoja ja Hedberg esitti kolmannessa erässä tyylikkään lonkkataklauksenkin. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä itsetuntopillereitä tämä kaksikko on syönyt, sillä tärkeään hetkeen piristyminen on alkanut.

Dave Stathos oli perinteiseen tyyliinsä hyvä paikallispelissä, eikä Jokerit ole hänen taakseen saanut kuin kaksi maalia kolmessa viime ottelussa. Täten ei olekaan ihme, että miestä seurataan tarkkaan myös Ilmalan suunnassa.

Tuomarit saivat molemmilta valmentajilta hieman sapiskaa, tosin kumpikaan ei tuomareiden sanonut ottelua ratkaiseen. Summanen oli jopa kohtelias vieras ja kiitti Suhosta siitä, että IFK pelaa hyvää jääkiekkoa.

Molemmat valmentajat saapuivat tilanteeseen hymylevinä ja ilmeisesti viime sekuntien maalivahtisekoilu oli molemmille yllätys.

Tästä jatketaan ensi viikolla, kun IFK:ta vastaan luistelee torstaina Turussa TPS ja Jokereiden vieraaksi saapuu jo huomenna maanantaina Tampereen Ilves.

» Lähetä palautetta toimitukselle