Ilves käytti toisen elämänsä

LIIGA / Raportti
Tampereen Ilves kohenteli asemiaan taistelussa SM-liigan keskikastin sijoituksista lauantai-illan liigakierroksella. Tupsukorvat hakivat arvokkaat vieraspisteet Helsingistä 6-4 voitollaan HIFK:sta.

Viime aikoina Helsingin jäähallissa on nähty vähämaalisia pelejä, joissa ei ole ollut erityisesti tapahtumia. HIFK-Ilves -ottelu rikkoi tätä kaavaa, kun maaleja nähtiin peräti kymmenen kappaletta.

- Erikoinen ja värikäs ilta. Kissalla on monta elämää ja tarvittiin pari tänään, Ilveksen päävalmentaja Sakari Pietilä sanaili.

Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä. HIFK meni ottelun alussa pikavauhtia 3-0-johtoon, mutta Ilves tasoitti pelin toisessa erässä. Vajaan 55 minuutin pelin jälkeen tasatilanteen rikkoi Ilveksen nuori Joonas Rask. Rask laukoi, ehti itse ensimmäisenä paluun kiekkoon ja siirsi uransa ensimmäisellä liigamaalilla Ilveksen 3-4-johtoon.

Johtoon päästyään Ilves ei enää luovuttanut saavutettuja etujaan. HIFK pelasi ottelun viimeiset kaksi minuuttia ilman maalivahtia, mutta haitta oli suurempi kuin hyöty. Jarkko Kauvosaari siirsi tyhjiin Ilveksen johdoksi jo 3-5 ennen HIFK:n Ilkka Pikkaraisen kavennusta. Loppulukemat viimeisteli niin ikään tyhjään maaliin Ilveksen Pasi Määttänen neljä sekuntia ennen pelin loppua.

HIFK:n huippualku

HIFK tuli ottelun alkuun viimeaikaisten kotipeliensä tapaan kovalla sykkeellä. Tällä kertaa tarkkuutta oli saatu ruuvattua piirun verran paremmaksi, ja jälki oli tuhoisaa.

Kim Hirschovits veti rannelaukauksella kotijoukkueen 1-0 johtoon vajaan minuutin kohdalla, Ilari Melart pommitti liigauransa avausmaalin aloituksen jälkeen reilun kahden minuutin ajassa ja Jussi Pesonen siirsi isännät jo 3-0-johtoon maalin takakulmalta, johon syötön tarjoili Arttu Luttinen.

- Oltiin kuin luokkaretkellä ensimmäiset kymmenen minuuttia, Pietilä arvioi omiensa alkua.

Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen tahti kentällä hiipui ja erän lopulla Ilveskin pääsi peliin paremmin mukaan ja sai muutamia tilanteitakin Jani Niemisen HIFK-maalille.

Tunteet pääsivät myös kuumenemään pelin edetessä. Erän päätyttyä Ilveksen Matt Nickerson ja HIFK:n Jani Honkanen vaihtoivat kuulumisia. Tuloksena lyömään erehtyneelle Nickersonille 2+10 minuuttia. Honkasta ei seuraavissa erissä kentällä nähty, joten suurempia välienselvittelyjäkään ei nähty.

Ilves ei lannistunut

Ottelun toinen erä oli vahva esitys Ilvekseltä. Joukkue ei lannistunut huonosta alusta, vaan tuli kovalla karvauksella toiseen erään. Parin jäähyn jälkeen tamperelaiset pääsivät maalintekoon.

Ensin asialla oli Miikka Männikkö, joka sai maalin edustalla haltuunsa HIFK-puolustuksen purun ja pääsi ohittamaan Niemisen. 3-2-osumasta vastasi Pasi Määttänen, joka sai jo hetken Niemisen hallussa maalin sivustalla olleen kiekon maalin takaa Turo Järviseltä ja sai tehdä kavennuksen rauhassa.

Tasoitusmaali syntyi kaksi minuuttia ennen erän loppua. Ilves pääsi pelaamaan ensin kahdesti ylivoimaa, mutta ilman tulosta. Paine pysyi kuitenkin HIFK:n päädyssä ja johti lopulta Markus Kankaanperän virheeseen. Kankaanperä heitti laidasta kiekon suoraan Sami Torkille, joka pääsi pyssyttämään vapaasti hyökkäysalueen keskeltä lyöntilaukauksen maalin yläkulmaan,

- Toisessa erässä karkeisiin puolustuksen virheisiin hupeni johto. Mentiin raa'asta työnteosta mutkakiekkoon, joka ei tuo tulosta SM-liigassa, HIFK-käskijä Kari Jalonen harmitteli.

Toisessa erässä myös Ilves-maalilla Hannu Toivonen teki osuutensa ja laittoi luukut kiinni. Tilaisuuksia oli HIFK:llakin, mm. Jussi Pesonen pääsi läpiajoon niin ali- kuin ylivoimallakin, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Tärkeät pisteet

Ottelun jälkeen hyväntuulinen Pietilä piti lähtökohtia otteluun Ilveksen kannalta haastavina.

- Lähtökohdat otteluun olivat, että ei oltu voitettu yhtään bussipeliä, saatu kolmea pistettä. IFK oli kuntopuntarissa viimeisen viiden pelin ajalta liigan paras joukkue. Yritettiin latautua tarkasti.

Ilveksen puolelta löytyi maalintekovoimaa uusista nimistä, joita Pietilä nosti esiin.

-Rask teki ensimmäisen liigamaalinsa ja Torkki sai kiekon maaliin. Kun piti puolustaa duunariosasto teki töitä.

Kari Jalonen ei luonnollisestikaan voinut olla tyytyväinen, kun HIFK keräsi tililleen jälleen kerran yhden kotitappion hyvän alun jälkeen.

- Viisi minuuttia voitimme 3-0 ja 55 minuuttia hävisimme 6-1. Se on fakta, jonka kanssa pitää elää.

- Toivottavasti joukkue oppii tästä. Peli kestää kuusikymmentä minuuttia, Jalonen muistutti.

Joukkueiden liigataival jatkuu jo maanantaina. HIFK matkaa Ouluun Kärppien vieraaksi ja Ilves pelaa jälleen pääkaupunkiseudulla, tällä kertaa Bluesia vastaan Espoossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle