Neljäs putkeen

LIIGA / Raportti
Marraskuun viimeisenä iltana nähtiin Helsingissä varsin tasainen taistelu, joka päättyi lopulta kotijoukkue HIFK:n voittoon lukemin 3-2. Neljän pelin voittoputkessa liitävän kotijoukkueen voiton takana suurin sankari oli jälleen vahvasti pelannut ja kaksi maalia iskenyt Mikael Granlund, jolle ei HPK:sta tuntunut löytyvän pysäyttäjää.

Keskiviikko-ilta ei suuria elämyksiä reilulle 7000-päiselle yleisölle tarjonnut, mutta sitäkin tiukempaa taistelua, kun HIFK venytti voittoputken jo neljään otteluun. Illan suurin sankari oli kaksi komeaa maalia iskenyt Mikael Granlund, joka keräsikin kehut pelistä.

– Kyllähän se on jäätävää se maalintekotehokkuus heillä. Ei voi kuin ihailla, kyllähän he laittavat sen kiekon maaliin, kun paikka tulee, HPK-komentaja Harri Rindell jakoi kehuja pelin jälkeen helsinkiläisryhmän tähtikaartille.

Ottelun ratkaisu nähtiinkin toisen erän puolivälin jälkeen, kun HIFK latoi kaksi pikamaalia alle minuutin sisään. Ensin Ville Peltonen pääsi sivaltamaan ylivoimalla ja hetki myöhemmin Mikael Granlund iski illan toisen maalinsa komealla vedolla.

– Sitten tuli pieni musta hetki ja hieman epäonneakin, jolloin HIFK pääsi karkumatkalle. Meillä oli kuitenkin sitä ennen momentum, niin kuin hienosti sanotaan, Rindell sanaili.


Mikael Granlund oli jälleen kotijoukkueen sankari kahdella maalillaan.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

HIFK avaa vauhdikkaasti

Kotijoukkue tuli peliin pirteästi ja HIFK hallitsikin pelin alkua. Varsinkin joukkueen kova karvaus tuotti alussa vierailijoille vaikeuksia, ja HPK:n organisoidut hyökkäykset olivat vähissä ensimmäisillä kymmenellä minuutilla. Erityisesti keskialuetta hyvin hallinnut kotijoukkue saikin palkinnon juuri ennen puolta väliä avauserästä.

Markus Granlund käänsi hyökkäyksen nopeasti omasta päästä ja löysi maalin edustalta vapaaksi jääneen Mikael Granlundin, joka iski illan ensimmäisen ja ohitti tilanteessa voimattomaksi jääneen Mika Järvisen komealla vedolla.

– Tiedettiin, että HPK on ollut maajoukkuetauon jälkeen hyvä. Oltiin alussa hyvin hereillä, mutta sitten se pikkuhiljaa lipesi, kommentoi Pasi Sormunen joukkueen vahvaa alkua pelin jälkeen.

Maalin jälkeen myös vierailijat pääsivät peliin erän ainoan ylivoiman myötä. Kiekko kulki hämeenlinnalaisten kuviossa hyvin ja joukkue saikin luotua muutaman vaarallisen paikan Mika Norjan vartioimalle maalille. Viimeinen raivo ja tekemisen meininki maalin edessä kuitenkin tuntui puuttuvan, eikä HIFK-puolustuksella ollut vaikeuksia purkaa tilannetta.

Ylivoima tasoitti kuitenkin voimasuhteita erän loppua kohden ja myös HPK pääsi peliin paremmin mukaan. Vierailijoiden paras paikka syntyi reilut kolme minuuttia ennen erätaukoa Tuukka Pulliaisen karattua puoliksi läpiajoon. Norja torjui kuitenkin tilanteen vakuuttavasti, ja erätauolle mentiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Kotijoukkue hyödyntää vierailijoiden nukahduksen

Vierailijat jatkoivat erätauon jälkeen siitä mihin ensimmäisessä erässä jäivät ja kotijoukkueen toisen erän alku olikin yllättävän passiivinen. Reilun kolmen minuutin kohdalla pirteät otteet palkittiin, kun Teemu Rautiainen karvasi kiekon Mikko Jokelalta ja käänsi nopeasti maalin edessä päivystäneelle Jan-Mikael Juutilaiselle. Juutilaisen jalasta maaliin kimmonnutta osumaa tarkisteltiin vielä videolta, mutta selkeän potkuliikkeen puuttuessa maali hyväksyttiin.

Erän vanhetessa hallinta pysyi vierailla, mutta toista ylivoimaa HPK ei saanut käytettyä hyväkseen. Kotijoukkue pääsikin näyttämään tehokkaan ylivoiman mallia erän puolivälin jälkeen HPK:n ottaessa illan ensimmäisen jäähynsä. Kimmo Kuhta löysi komealla poikittaissyötöllä Ville Peltosen, joka pääsi iskemään hyvältä paikalta tärkeän ylivoimamaalin ja vei kotijoukkueen uudelleen johtoon.

Tästä ei kauaa kulunut, kun Mikael Granlund otti jälleen ratkaisijan viitan harteilleen. Komea rannelaukaus ohitti Järvisen kolmannen kerran illan aikana ja nuorukaisen toisessa maalissa olikin jo ratkaisun makua.

Kolmannessa erässä olikin pitkään pelailun makua ilmassa. HIFK ohjasi hyvällä jalalla esiintyneet vierailijat kulmiin ja HPK:n peli muuttuikin paljolti päädyssä pyörimiseksi. Erän loppupuolella vierailijat saivat kuitenkin vielä kirin aikaiseksi, kun Rautiainen toi joukkueen maalin päähän vajaa kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa.

Loppuun saakka ei kiri kuitenkaan kantanut, vaikka kiekko kävikin vielä kertaalleen kotijoukkueen maalissa. Kari Sihvosen maali tuomittiin kuitenkin kädellä tehdyksi ja näin ollen HIFK nappasi jo neljännen voittonsa putkeen.

”Avauspeliin jäi parannettavaa”

Voitosta huolimatta Sormunen näki ottelussa paljon parannettavaa. Erityisesti joukkueen puolustuspelaaminen sai kritiikkiä.

– HPK pystyi eliminoimaan meidän syöttöpelaamista, mikä johtui ihan siitä, ettei pystytty puolustamaan niin hyvin kuin mahdollista. Jouduttiin lähtemään omista hitailla avauksilla. Ei saatu keskialueella peliä poikki ja siitä kääntöjä. Meidän kiekollinen peli uupui tänään juuri siitä syystä.

– Ensimmäisestä erästä puolet, tokasta erästä viimeinen kymppi ja kolmas erä oli jo kylmää ja tylyä pelaamista. Ne olivat ne hyvät hetket. Totta kai tänään peli oli myös HPK:n hyvyyttä, valmentaja päätti pelin jälkeen.

Rindell näki tappiosta huolimatta HPK:n pelissä paljon hyvää.

– Tiukka peli. Pelattiin hyvä vieraspeli. Tiukka paikka oli tulla, mutta onnistuttiin melko hyvin tukahduttamaan HIFK:n avauspeli, mikä on heillä ollut vahvaa.

– Ilmeeseen pitää olla kuitenkin tyytyväinen. Toki jäi paljon korjattavaa. Syöttöjen laatu alkupuolella ei ollut sitä mitä sen piti olla. Yritystä riitti kuitenkin loppuun saakka, mutta ei vain auta. Nolla pistettä on laiha lohtu, mies filosofoi illan päätteeksi.

Voitto oli kotijoukkueelle tärkeä, ja HIFK nousikin kolmen pisteen myötä sarjataulukossa kuudenneksi. Joukkueen pelit jatkuvat seuraavaksi perjantaina, kun joukkue matkaa KalPan vieraaksi. HPK puolestaan jatkaa pelejään samana iltana, kun Jokerit matkaa Hämeenlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle