Bluesille seitsemäs peräkkäinen voitto

LIIGA / Raportti
Espoossa nähtiin torstaina jännittävä kiekkoilta, kun Blues sai vieraakseen HIFK:n. Espoolaiset saivat kamppailuun hyvän alun, joka kantoi lopulta voittoon asti. Bluesin voittoputki venyi näin seitsemään otteluun, kun joukkueelle perinteisesti vaikea vastustaja HIFK kaatui niukoin lukemin 2-1.

HIFK sai otteluun tahmean alun ja Blues oli ensimmäisessä erässä selvästi helsinkiläisiä parempi. Erässä nähtiin yksi maali, kun uransa ensimmäisen liigaosuman täräyttänyt Jani Hakanpää laukoi kotijoukkueen johtoon. Ylivoimaa Bluesille tarjoiltiin ottelun alkupuolella runsaasti, mutta maaleja joukkue ei onnistunut HIFK:n jäähyjen aikana tekemään.

– Erittäin hyvä avaus meiltä, ensimmäinen erä oli vauhdikasta ja raikasta Bluesia. Saatiin ylivoimaakin aika paljon - jotenkin vaan tuntuu, että kun ei ole saatu siinä ylivoimalla pitkään aikaan onnistumisia, niin se jotenkin lamaannuttaa, espoolaisten päävalmentaja Lauri Marjamäki tuumi ottelun jälkeen.

Vieraiden piristyminen ei riittänyt voittoon

Toisen erän loppupuolella kentällä nähtiin jo aivan erilainen vierasjoukkue kuin ensimmäisessä erässä. Erän viime minuuteilla Blues oli täysin pulassa omassa päässään eikä meinannut päästä sieltä edes pois. HIFK ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan espoolaisten maalilla jälleen hyvin torjunutta Petri Koivistoa.


Koivisto torjui pisteet Espooseen.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Kolmannen erän alussa HIFK tuli tasoihin ylivoimalla Markus Granlundin veivaamalla maalilla. Helsinkiläisten ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä muutama sekunti tasoituksesta heilui maaliverkko jo toisessa päädyssä, kun hyvän ottelun pelannut Roope Talaja vei Bluesin jälleen johtoon. Loppupelin ajan HIFK hallitsi ottelua täysin, mutta tasoitusyritykset pysähtyivät Koivistoon.

– Oltiin tehottomia tänään. Bluesin maalivahti ja puolustus pelasivat hyvin uhrautuvasti, kuten täällä on tapana, Koivisto oli erinomainen maalillaan, totesi HIFK:n Petri Matikainen ottelun jälkeen.

HIFK:lla oikea suunta

Vaikka helsinkiläisjoukkue hävisi torstaisen ottelun, oli Matikainen tyytyväinen suuntaan, johon joukkue on menossa.

– Jännittävä kiekkoilta kokonaisuudessaan tänään. Ei saatu rytmiä ja jalkaa liikkeelle alussa niin hyvin kuin olisi tarvittu. Toki parannettiin toisen erän jälkeen, tai toisen erän aikana saatiin asioita kuntoon. Jalat tuoreemmiksi ja pystyttiin pelin loppupuolta hallitsemaan, valmentaja sanoi.

– Positiivista mä näen tässä meidän touhussa ainakin sen, että meillä on yhteinen peli. Jäätiin sellaisessa tylyydessä ja kamppailuhalukkuudessa tänään siitä, mitä voitaisiin olla. Sellainen mentaalitylyys jäi keskeneräiseksi. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin selvästi menossa.

Marjamäki sen sijaan oli erittäin tyytyväinen joukkueeseensa ja seitsemän ottelun voittoputkeen, vaikka suoritus ei loistava HIFK:ta vastaan ollutkaan.

– Pelattiin vähän tyhmästi kyllä tänään, HIFK paineisti meitä koko ajan eikä päästy sieltä paineen alta pois - tai jos päästiin, niin vain yhdellä tai kahdella hyökkääjällä. Erinomaista oli se, että heti tasoituksen jälkeen saatiin seuraavasta vaihdosta maali. Lopussa meni kyllä puolustustaisteluksi, Koivisto otti ainakin kaksi aika isoa koppia siihen, Marjamäki kertasi.

– Joukkue uskoo itseensä. Hieno voitto, seitsemäs peräkkäinen. Tulosurheilua tämä on, kaikki tietää historian HIFK:ta vastaan; siihenkin nähden hyvä tulos, vaikka suorituksessa oli parannettavaa, espoolaisten valmentaja päätti tyytyväisenä.

Blues yrittää kasvattaa voittoputkeaan kahdeksaan otteluun lauantaina Kuopiossa KalPaa vastaan, HIFK sen sijaan kohtaa samana päivänä kotonaan TPS:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle