Elukkapeli

LIIGA / Raportti
Ässät ja JYP pelasivat fyysisen kamppailun.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Ässät taipuu tällä hetkellä yhtä paljon kuin rautakanki. Porilaiset nappasivat jo neljännentoista voittonsa peräkkäin kaatamalla JYPin numeroin 3-2.

Illan ottelun yleiskuva oli taisteleva ja fyysinen. Pelissä kumpikin joukkue joutui kamppailemaan jään jokaisesta sentistä, eivätkä joukkueet vältelleet taklauksiakaan. Joukkueiden väliset erot olivat lopulta pienet, eikä pelissä ollut selvästi parempaa osapuolta.

Ottelun tasaisuudelle sopivaa olikin, että voittomaali tuli vasta pelin kolmannessa erässä. Huippuvireinen Joel Armia iski Ässät 3-2-johtoon hienolla soolomaalilla, jossa nuorukainen ohjasi kiekon Tuomas Tarkin jalkojen välistä. Armia teki samalla yhden kauden maaliennätyksensä nostaen kauden maalisaldonsa yhdeksääntoista. Tämä maali jäi lopulta myös ottelun viimeiseksi.

- Tänään oli kova, fyysinen vääntö, jossa pienet marginaalit ratkaisivat. Ässät pelasi fiksusti hyvällä rytmillä pelaten päätyjen kautta, mistä sitten kolmas maali sitten tulikin, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho kommentoi.

Eläimellinen taistelu

Pata aloitti ottelun vahvasti. Erityisesti ensimmäisellä kymmenellä minuutilla peli oli jatkuvasti JYPin puolustusalueella. Porilaiset eivät kuitenkaan päässeet laadukkaisiin maalipaikkoihin, sillä vierasjoukkueen puolustus pelasi oman maalinsa edessä erittäin vahvasti.

- Tämä oli elukkapeli. Tänään ottelu oli sellaista eläimellistä taistelua, joka ei ollut erityisen räiskyvää, mutta jossa ei saanut mitään ilmaiseksi. JYPin puolustus pelasi todella hyvin. Heidän pelaaminen näyttää helpolta, ja toisaalta se saa vastustajan näyttämään siltä, ettei mitään tapahtuisi, Ässien Karri Kivi sanoi.

Ässien ensimmäinen maali tuli vasta avauserän lopulla. Patapaitojen ottelun toinen ylivoima toi tulosta, vaikka kotijoukkueella oli tuohon asti ylivoimalla vaikeuksia luoda maalintekopaikkoja. Tämäkään onnistuminen ei vaatinut pitkää pyöritystä, vaan Veli-Matti Savinainen iski kiekon häkkiin hurjalla lyöntilaukauksella heti siniviivan jälkeen.

Kotijoukkue siirtyi toisen erän alkupuoliskolla ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Eero Elo pysäytti vierasjoukkueen maalin takaa kiertäneen rännikiekon ja syötti pelivälineen yhdellä kosketuksella JYP-maalille. Michael Ryan oli unohdettu jyväskyläläisten maalin kulmalle, ja hänellä oli helppo työ siirtää kiekko maaliin.

Ässillä oli johtomaalin jälkeen pari loistavaa paikkaa tehdä lisämaaleja ja käytännössä jo ratkaista ottelu. Mika Niemi kuitenkin epäonnistui omassa maalipaikassaan Armian huippusyötön jälkeen. Vielä lähempänä oli jo yhden maalin iskenyt Ryan. Hänet jouduttiin kaatamaan läpiajosta, ja hän pääsi yrittämään maalintekoa rangaistuslaukauksella, mutta yhdysvaltalaishyökkääjä ei kuitenkaan saanut harhautusten jälkeen kiekkoa verkon perukoille.

JYP taisteli, mutta hävisi

JYP antoi Ässille illan mittelössä erittäin hyvän vastuksen. Ässät oli ensimmäisessä erässä hetken aikaa jopa tappiolla ensimmäistä kertaa koko pitkän voittoputken aikana. Jyväskyläläisten isot hyökkääjät Ramzi Abidin ja Jonne Virtasen johdolla aiheuttivat kerta toisensa jälkeen ongelmia patapaitojen puolustukselle.

- Ensimmäinen erä oli tasaista kiekkoa. Ässät oli toki vähän niskan päällä, mutta me emme päästäneet heitä tärkeille alueille. Jatkossa peli sitten tasaantuikin, Aho tuumi.

Jyväskyläläisten aseena toimi jo totuttuun tapaan ylivoima. JYP osoitti Porissa, miksi joukkueella on koko liigan paras ylivoimaprosentti. JYP pääsi ottelussa ylivoimalle kolme kertaa iskien näiden yritysten aikana kaksi osumaa. Kummatkin viidellä neljää vastaan tehdyt osumat iski sisään maalin kulmalta Abid. Ensimmäisellä kerralla hän nosti päädyn kautta poukanneen kiekon maalin, ja toisella kerralla hän survoi kiekon Antti Raannan ohi.

Pelin viimeisen viiden minuutin aikana JYP kykeni viemään pelin porilaisten päätyyn ja sai luotua joitain hyviä maalipaikkoja. Taistelu ei kuitenkaan riittänyt, sillä jyväskyläläisten viimeistely ei ollut samaa luokkaa joukkueen erinomaisen peli-ilmeen kanssa. Samaan aikaan Ässien puolustus Tapio Sammalkankaan johdolla kykeni suurelta osin pitämään vierasjoukkueen pelaajat pois maalipaikoilta.

- Sami Lähteenmäen ketju pelasi tänään hyvin ja oli tärkeä osa voitossa. Sammalkangas oli tänään peräpään ykkönen, Kivi kehui suojattejaan.

Ässät tavoittelee viidettätoista voittoaan peräkkäin lauantaina kotijäällään Kärppiä vastaan. JYP puolestaan kohtaa lauantaina Jyväskylässä liigan kärkiottelussa Jokerit.

» Lähetä palautetta toimitukselle