Suunnannäyttäjä Turussa

LIIGA / Ennakko
TPS:n ja Kärppien kauden ensimmäinen kohtaaminen tarjonnee katsojille vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se voi myös tarjota TPS-kannattajille lisää synkkiä tunteita ja viime syksyn muistelmia. Kumpi korjaa pisteet kahden vauhtijoukkueen kamppailussa?

Joukkueiden asetelmat ennen ottelua ovat kovin erilaiset. Siinä missä TPS on aloittanut kautensa kahdella peräkkäisellä tappiolla, on Kärpät korjannut kolmesta pelistään kolme pistettä. Maaliero mairittelee myös oululaisia. Kahdesta tappiosta johtuen TPS on kaksi maalia pakkasella (4-6) Kärppälauman porskuttaessa +3:ssä (11-8). Myös maalivahtipelissä Kärpät on tässä vaiheessa kautta TPS:ää edellä. Ykkösvahti Jason Elliott on torjunut kiekkoja vaatimattomalla 89.80% teholla. Bäckström löytyy tilastoista muutaman sijan ylempää 93.10% suorituksellaan.

Edellisessä ottelussaan TPS koki niukan tappion Raumalla. Lukko käytti TPS-puolustuksen sekoilut ja maalivahti Jason Elliotin epävarman pelin hyväkseen ottaen voiton maalein 4-3. Kärpät puolestaan löylytti kunnolla Pelicansia. Taululle jäivät summerin soidessa murskaluvut 8-2. Realismin nimissä pitää todeta, että Pelicansin kausi on alkanut todella vaisusti, eikä 6 maalin voitto välttämättä ole maailmanlopun enne Turussa. Lienee silti itsestäänselvää, että kun lasketaan yhteen hyvään vauhtiin päässyt hyökkäys ja epävarmasti pelaava puolustus, ei lopputulos lupaa hyvää puolustukselle.

Ottelun kulminaatiopiste lienee TPS:n henkinen tila. Avausottelussa Jypiä vastaan TPS:n viimeistely oli onnetonta ja kun Raumalla joukkue sai aikaan maaleja, puolustus petti täysin. Nyt maila ei saa puristaa, vaan pelin pitää olla vapautunutta ja kummankin osa-alueen pitää toimia. Kärpät puolestaan lähtee otteluun melko vapautuneissa tunnelmissa. Maalipeikko saatiin karistettua joukkueen selästä Pelicans-höykytyksen myötä, joten Kärpät voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi. Kärppiä vastaan voidaan laskea se, että perinteisesti oululaiset eivät ole pahemmin Turussa juhlineet.

Ennakkoon ajatellen Kärpät lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta perinteisesti TPS on ollut vaarallisimmillaan juuri silloin kun siltä ei odoteta mitään.

» Lähetä palautetta toimitukselle