TPS kotitaikaa rikkomaan

LIIGA / Ennakko
Viime aikoina kotiyleisöä henkisesti pahoinpidellyt TPS lähtee hakemaan kotivoittoa pitkästä aikaa. Vastaan luistelee syksyn pirteästi esiintynyt Blues, joka haluaa taasen nostaa kurssiaan takaisin nousuun.

Kuntokäyrät

Hyvässä liidossa vielä lokakuussa ollut TPS kadotti vireensä marraskuuhun tultaessa. Viimeinen kotivoitto on jo melkein kuukauden takaa. Marraskuun aikana turkulaisryhmä on onnistunut voittamaan vain kaksi kertaa. Nämä voitto-ottelut tulivat viime viikonloppuna, mutta paluu joukkueen ongelmien pariin tapahtui murskaavasti. Kun KalPa kävi pyyhkimässä joukkueella lattiaa tiistaina, tulos 0-5. Viimeiseen neljään kotiotteluun ei turkulaiskannattajilla ole ollut hurraamisen aihetta. Neljä tappiota ja maaliero murskaava 1-18.

Kovassa turbulenssissa koko syyskauden aikana ollut Espoon Blues ei ole antanut joukkueen ympärillä vellovan keskustelun häiritsevän otteitaan. Vaikka ennen torstain Lukko-ottelua joukkueella oli kaksi tappiota alla, sitä ennen napattu seitsemän voiton putki nosti joukkueen taistelemaan pääsystä kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa.

Ratkaisun paikat

Jos kotijoukkue on hävinnyt neljä viimeistä kotiotteluaan yhteismaalierolla 1-18, joista viimeisin oli 0-5-nöyryytys, on helppo työ miettiä missä on avaimet voittoon kotijoukkueen osalta. Viimeisissä peleissä joukkueen peli-ilme on ollut sekava, lukuunottamatta viikonlopun voittoja. Kotijäälle luistellessaan Pekka Virran käskyttämä ryhmä on kadottanut pelinsä ottelun alusta saakka ja tulos on ollut nähdynlainen. Ketjut ovat eläneet koko ajan, mutta tuloksetta. Tällä hetkellä turkulaisryhmän henkinen takalukko kotona pelaamiseen on vahva, joten pistekkin illan ottelusta on sille tärkeä.

Voittoa haettaessa TPS:n pitääkin saada peliinsä sama rentous, millä se on onnistunut nappaamaan komeita päänahkoja vieraissa.


Tätä kaivataan perjantaina: maaleja Tomas Plihalilta ja kumppaneilta.

Ylivoiman saaminen kuntoon kotiyleisön edessä on myös suuri haaste. Joukkue on tahkonnut pitkälti toistasataa minuuttia tehden vain viisi ylivoimamaalia syksyn aikana kotijäällään.

Tšekkivitja Michal Birner – Tomas Plihal – Jakub Cerny keräsi viikonlopun voitoissa komeat pisteet, mutta menetti peli-ilonsa KalPan tehdessä kaksi helppoa maalia ketjun ollessa jäällä. Nyt tarvitaan terävyyttä alusta saakka, varsinkin ylivoimalla. Maalivahtipeli tulee olemaan myös suuressa roolissa, kotijoukkueen maalivahtikaksikon molemmilla osapuolilla on petrattavaa.

Jos Bluesin pelityyli on jalostunut "ajokoirakiekosta" hiukaan pelaavampaan suuntaan Lauri Marjamäen alaisuudessa. Ovat ongelmat samat kuin monena muuna vuonna. Maalinteko, maalinteko ja maalinteko. Kuten kotijoukkue, on espoolaisryhmä kärsinyt viime peleissä myös huonosta erikoistilannepelaamisesta. Ville Lajusta korvaamaan saapunut Dale Clarke ei ole ainakaan vielä ollut ylivoimalla pelote siniviivalla. Clarke on parantanut otteitaan kuitenkin koko ajan, joten parempaa on odotettavissa.

Maalivahtipeli voi nousta illan ottelussa pääteemaksi, kun syksyn hienosti pelannut Petri Koivisto voi olla sivussa myös perjantain ottelusta. Torstain ottelussa tolppien välissä esiintyy norjalainen Lars Volden, joka ei vielä ole vakuuttanut esityksillään.

Kokoonpanot

Pitkäaikaisloukkaantuneen Miika Huczkowskin paluu ei ole vielä ajankohtainen. Muina poissaolijoina ovat Joni Tuominen ja kuumeen takia mahdollisesti Veli-Matti Vittasmäki.

Bluesin poissaolijoita taasen ovat Ari Vallin, Mikael Kurki, Petri Lammassaari, Matti Järvinen ja todennäköisesti myös Petri Koivisto.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Tomas Plihal 4 3 7
2.Michal Birner 2 2 4
3.Marko Virtala 1 2 3
4.Ville Vahalahti 2 1 3
5.Tomas Mojzis 1 2 3
Blues M S P
1.Mika Hannula 0 4 4
2.Tommi Huhtala 2 2 4
3.Joakim Eriksson 1 2 3
4.Dale Clarke 1 2 3
5.Camilo Miettinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle