Ilveksellä ottelupallo paikallisherruuteen, ketä kiinnostaa?

LIIGA / Ennakko
Jääkiekon tampereenmestaruussarjassa pelataan tänään kauden viides vääntö. Seitsemän paikallisottelua sesongissa tuntuu olevan Hakametsän yleisölle liikaa, sillä eilisessä pelissä jäähallin penkkejä kulutettiin vain 5193 ahterin voimin.

Kuntokäyrät

Tapparalla oli torstaina mahdollisuus nousta vaihteeksi kymmenen sakkiin, mutta haaveet kaatuivat heikkoon puolustuspeliin.

Jos alla oleva tappio kuitenkin jätetään laskematta, sinioranssien peli on viime aikoina ollut varovaisen nousujohteista. Kymmenettä sijaa hallitsevan Lukon perävalot näkyvät edelleen niin sarjataulukon perusteella kuin pelillisestikin.

Toisessa leirissä on kärsitty tehottomuudesta ja kirvelevistä tappioista. Kissapedot ovat viime yhdestätoista ottelustaan hävinneet kahdeksan, joista peräti kuusi maalin erolla.

Vaikea jakso katkesi makeaan Tappara-selätykseen. Voitto tiesi karsintapeikon siirtymistä HPK:n harteille. Mitään rakettimaista nousua ylöspäin on silti turha odottaa, sen verran yksinkertaista ja virherikasta kiekkoa tupsukorvat tällä hetkellä pelaavat.


Edes näissä matseissa on ollut tunnetta.
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

Ratkaisun paikat

Eilinen taistelu oli numeroita huomattavasti tasaisempi. Ratkaisu syntyi lähinnä Tapparan päässä, kun Ilves-hyökkääjät olivat tavanomaista räpellystä tehokkaammalla tuulella eivätkä kirvesrintojen pakit olleet tehtäviensä tasalla. Tasainen peli nähdään varmasti myös perjantaina, joten kokonaisvaltainen huolellisuus korostuu: varmemmat syöttöpaikat omassa päässä löytävä ja kaksinkamppailuita enemmän voittava joukkue ottaa pisteet, kuten eilenkin.

Pelin intensiteetti ja hermojen kestävyys puolin ja toisin on myös tärkeä seikka. Torstain ottelu loppui Kalle Kaijomaan pelin ulkopuolella antamaan päähän kohdistuneeseen taklaukseen ja lähes nyrkkitappeluiksi yltyneeseen jälkirähinään. Jatketaanko nyt siitä, mihin jäätiin? Joukkueet ovat tänä vuonna olleet varsin vakaita temperamentin suhteen, mutta kaikki putket katkeavat joskus.

Kokoonpanot

Tapparan lasaretti on pitkästä aikaa hieman väljempi. Tuomas Vänttinen, Joonas Liimatainen ja Tommi Kovanen jättävät tämänkin ottelun väliin, mutta muuten taistelukirveet ovat täydessä terässä. Kalle Kaijomaan taklauksen seuraamuksista ei julkaisuhetkeen mennessä ole tullut tietoa, mutta terveen järjen mukaan mies on pelikiellossa.

Ilves sai jo omalta sairashuoneeltaan takaisin kipeästi kaivatut Jesse Niinimäen ja Joonas Raskin. Teemu Kesä, Twitter-ikoni Konsta Mäkinen, Kai Kantola ja Matias Sointu ovat pitkäaikaispotilaita. Laituri Michael Keräsen osallistuminen on torstain poissaolon jälkeen epäselvää.

Tuplapelin takia on oletettavaa, että maalin suulla nähdään jo pelanneiden Jani Niemisen ja Miika Wiikmanin sijaan Juha Metsola ja Vesa Toskala.

Muuta

Missä on Tampereen kiekkoyleisö?

5193. Ihan sama, oliko tämä nyt arkipeli tai jätetäänkö vihollisen kotipeleihin menemättä tai tuleeko ottelu telkkarista. Naurettava luku. Eikä tätäkään ottelua myydä läheskään loppuun, ainakaan pelipäivän vastaisen yön tiedon mukaan.

Yleisömäärä kertoo aika paljon Mansen kiekkokulttuurin muovisuudesta ja lapsellisuudesta. Sääli, sillä näiden kahden joukkueen ottelut ovat olleet Hakametsän ylivoimaisesti viihdyttävimpiä tänä vuonna.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle