Nouseeko SaiPa jaloilleen?

LIIGA / Ennakko
Lappeenrannassa kohtaavat kaksi erilaisissa merkeissä kautensa aloittanutta joukkuetta. Vierasjoukkue KalPa on voittanut molemmat ottelunsa ja SaiPa puolestaan kärsinyt selvät tappiot omissa otteluissaan.

Kuntokäyrät

SaiPa aloitti kautensa kotiottelulla Kärppiä vastaan ja oululaiset hakivat täyden pistepotin karattuaan aikaisessa vaiheessa kolmen maalin johtoasemaan. Lappeenrantalaisten matka Raumalle oli lähes toisinto avausottelusta, sillä Lukko otti helpot pisteet avauserän osumillaan. Ennakkoarvioissa liigan häntäpäähän veikatulle SaiPalle avaustappiot eivät olleet yllätys, mutta todellinen hampaattomuus sen sijaan on herättänyt Lappeenrannan kiekkoyleisössä ihmetystä. Voisi sanoa, että sputnikit eivät ole olleet lähelläkään otteluiden voittamista vielä tällä kaudella.

KalPa puolestaan on löytänyt hyvän vaihteen liigan käynnistyttyä. Maalivahti Ari Ahosen johdolla kuopiolaisten peli on rullannut mallikkaasti ja jyrän alle ovat jääneet niin JYP kuin aseeton Tapparakin. Joukkueen upeasti toimivasta maalivahti- ja puolustuspelaamisesta kertoo, että kuopiolaiset ovat päästäneet kahdessa ottelussa vain yhden maalin omiin. Ajankohtaan nähden KalPan pelin eri osa-alueet ovat toimineet erittäin hyvin.


Kuopiolaiset olivat viime kaudella Kisapuistossa voittamattomia.
Kimmo Metsälä

Ratkaisun paikat

Jo kerran harjoituskaudella SaiPan kotihallissaan nollannut veräjänvartija Ahonen on SaiPan suurin haaste keskiviikkona. KalPan paketti on pysynyt alkukaudella hyvin kasassa ja maalipaikkoja ei tule SaiPalle siunaantumaan hukattavaksi asti. Tässä sputnikeilla on petraamisen paikka, sillä tosiasia on, että joukkue on viimeistellyt vain kaksi osumaa yhtä monessa ottelussa lukuisista tilanteista huolimatta.

Oma lukunsa on lappeenrantalaisten ylivoima, joka ei ole tuottanut vielä ainuttakaan osumaa tällä kaudella. Kuumeisesti tärkeimpiä ylivoimapuolustajiaan Richard Lintneriä ja Brian Salcidoa odottavan sputnik-ryhmän on yksinkertaisesti alettava tekemään tulosta erikoistilanteista, jotta kauden avauspisteistä voi edes uneksia. KalPan ylivoima otti askeleita eteenpäin Tapparan kaadossa, mutta aivan valmista se ei vielä ole.

Vierasjoukkueen pelisysteemi on aavistuksen Pekka Virran ajoilta tuttua kiekottelua nopeampaa ja todella hitaita hyökkäyksiin lähtöjä näkee kuopiolaisten pelaamisessa enää harvoin. Oman mausteensa otteluun tuo kauden avausotteluaan pelaava Sakari Salminen, jonka luisteluvoimalle hieman nopeutettu pelityyli sopinee hyvin. Salminen kärsi kaksi avauskierrosta viime kauden pudotuspeleissä saamaansa pelikieltoa, joten SaiPan ennenkin omalla henkilökohtaisella taidollaan upottanut laituri on pelihaluja täynnä.

Kokoonpanot

SaiPan kokoonpanosta loukkaantumisten vuoksi puuttuu ainoastaan nuori hyökkääjä Ville Paalanen, joka kuitenkin on lähestymässä pelikuntoa. Paalanen kärsii vielä nilkan repeämisvammasta. Jo aiemmin mainittu Brian Salcido pelaa ensimmäisen liigaottelunsa näillä näkymin perjantaina Turussa TPS:aa vastaan, mutta Richard Lintneriä SaiPa joutuu odottelemaan lokakuun puolelle.

Joukkueen maalilla aloittanee Raumalla toiseen erään Andreas Bernardin tilalle vaihdettu ykkösvahti Jere Myllyniemi, joka onnistuikin pitämään maalinsa puhtaana.

KalPan sairastuvalla on enemmän liikennettä, kun ennestään loukkaantuneiden Kalle Kermanin ja Matti Koistisen lisäksi joukkue menetti pelipäivän kynnyksellä hyökkääjät Sami Kapasen ja Iiro Pakarisen sairaslomille. Pakarinen joutuu parin viikon huilille polvivamman vuoksi ja joukkueen kapteeni Kapanen on flunssassa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Mikko Pukka 0 2 2
2.Jarno Koskiranta 2 0 2
3.Jarno Lippojoki 0 1 1
4.Elmeri Kaksonen 0 1 1
5.Jesse Saarinen 0 1 1
KalPa M S P
1.Matti Kuparinen 3 3 6
2.Henri Laurila 1 2 3
3.Sami Kapanen 2 1 3
4.Marko Kauppinen 0 2 2
5.Jyri Junnila 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle