Satakuntalaiset napit vastakkain

LIIGA / Ennakko
Raumalla lauantai-illan kiekkokamppailussa iskevät yhteen paikallisvastustajat Lukko ja Ässät. Molemmilla joukkueilla on kova halu kasvattaa pistepussiaan, joskin aivan eri syistä.

Kuntokäyrät

Kotijoukkueen aika päävalmentaja Juha Vuoren komennossa on kulkenut voittoisten tähtien alla. Viisi ottelua on nyt takana, ja Lukko on päässyt juhlimaan voittoa neljä kertaa.

Viidestä viimeisestä kotiotteluistaan kettupaidat ovat olleet kolme kertaa parempia kuin vastustajansa.

Ässien kohdalla vuosi 2012 on käynnistynyt hieman heikommin, tosin voittojakin joukkue on onnistunut haalimaan. Neljä kamppailua on takana, ja patapaidat ovat saalistaneet niistä kaksi voittoa.

Vierasotteluja tarkastellessa voidaan todeta joukkueen voittaneen kaksi peliä viidestä viimeisestään.

Kohtaaminen on joukkueille kauden neljäs. Kaksi kertaa on miekkailtu Porissa ja kerran Raumalla. Voitot ovat Lukon eduksi 2-1 ja sarjapisteet suorien voittojen ansiosta 6-3 kettupaidat ensin mainittuna.


Odotettavissa on taas tiukkaa vääntöä molempien maalien läheisyydessä.

Ratkaisun paikat

Kotijoukkue on opiskellut Vuoren tuomia muutoksia nyt viiden pelin ajan. On selvää että mitä pidemmälle mennään, sen paremmin uusi tapa tulee istumaan pelaajien ajatusmaailmaan. Hyökkäyspelaaminen on parantunut jo huomattavasti, mutta puolustuspelissä on edelleen puutteita. Siihen osa-alueeseen Lukon valmennusjohdon pitää saada muutosta aikaan, koska Ässät on sarjan kovimpia osaajia maalinteossa.

Lisäksi Lukon liike joukkueiden edellisessä ottelussa ei vastannut valmennuksen toiveita, ja tähän toivotaan muutosta.

- Se tapa jolla viimeksi hävittiin Ässille, ei saa toistua. Jos joukkue kaatuu taistellen, se ei ole huono asia. Mutta viimeksi ei kunnon taistelua nähty. Jos ollaan niin sanotusti sillassa, niin siitä on vaan noustava, näkee Vuori.

- Ässien kohtaamisessa on erityinen lataus. Tämä ei ole minulle vain yksi runkosarjapeli muiden joukossa. Paikalliskamppailut ovat tämän sarjan suola ja Rauma-Pori vastakkainasettelu kuuluu siihen, jatkaa päävalmentaja.

Vierasjoukkueen kaksi viimeisintä ottelua ovat päättyneet tappioon. Osasyynä on ollut ailahteleva pelitempo, johon päävalmentaja Karri Kivi toivoo parannusta. Varsinkin otteluiden alut eivät ole tyydyttäneet vaativaa pääkäskijää.

Hyvällä liikkeellä vierasjoukkue taistelee kuitenkin voitosta tosissaan.

Kuumassa paikalliskamppailussa on aina täysi tupa katsojia, varsinkin kun pelataan lauantai-iltana. Maalivahtipeli on aina arka osa-alue, ja pienetkin virheet voivat näytellä suurta roolia ottelun voittajaa selvitellessä.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen osalta toipilasosastolla jatkavat puolustajat Mikko Kuukka ja Johan Björk sekä hyökkääjät Charles Bertrand ja Teemu Nurmi.

Kokoonpanon kierrätystä harrastanut päävalmentaja Vuori jatkaa valitsemallaan linjalla. Tästä ottelusta sivuun jäävät puolustaja Anssi Rantanen ja hyökkääjä Samuli Kivimäki. Tilalle kokoonpanoon tulevat puolustaja Otto Honkaheimo ja hyökkääjä Lauri Tukonen.

Vierasjoukkueesta pois kokoonpanosta jäävät puolustajat Ryan Caldwell ja Jani Honkanen sekä hyökkääjä Tuomas Santavuori.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle