Virran paluu

LIIGA / Ennakko
Tätä iltaa on odotettu. Pekka Virta johdattaa Kuopioon hieman alkukaudesta kompastelleen Turun Palloseuran vanhaa seuraansa vastaan. Pureeko Virran rakkaudella valmentaminen tuttua KalPaa vastaan, vai ovatko ”opetuslapsi” Tuomas Tuokkolan opit sittenkin kovempaa valuuttaa?

Kuntokäyrät

Turun Palloseuralla on allaan voitto ja tappio. Tiistaina tuli Oulussa kuonoon, mutta perjantaina TPS punnersi takaa-ajoasemasta voittoon Jokereita vastaan. Tomas Mojzis iski voittomaalin jatkoajalla. TPS on perjantain kierroksen jälkeen runkosarjan 10. sijalla.

KalPa porskuttaa Helsingistä kotiutuneena neljän ottelun voittoputkessa. Lukko kaatui selvin numeroin keskiviikkona kotona ja perjantaina voitto irtosi jännittävien vaiheiden jälkeen IFK:sta numeroin 4-1. Kuopiolaiset löytää sarjataulukosta toiselta sijalta.

Ratkaisun paikat

KalPaa valmentaessaan Pekka Virta lanseerasi tavaramerkkinsä, jossa joukkue pitää kiekkoa tiiviisti hallussaan ja kontrolloi peliä. Systeemit eivät ole vielä Turussa luistaneet kuin vesi putkessa, ja Palloseuran pelureilla on ollut toistaiseksi vielä suuria vaikeuksia uusien oppien omaksumisessa.

Virran kakkosena aikanaan toiminut KalPa-luotsi Tuomas Tuokkola on jatkanut edeltäjänsä jalanjäljillä. Kilpipaidat pyrkivät edelleen pitämään kiekkoa hallussaan, mutta peli on huomattavasti suoraviivaisempaa.


Hän on täällä taas.

Kuopiolaiset ovat tämän kauden otteluissaan yleensä hallinneet kenttätapahtumia ja näin tulee luultavasti käymään myös lauantaina kahden kiekollisen joukkueen kohtaamisessa. Kotijoukkue kykenee luomaan enemmän maalipaikkoja ja saa tätä kautta paremmat mahdollisuudet ottelun voittamiseksi.

Myös maalivahtipeli on KalPan etu, sillä Ari Ahonen on edelleen hirmuisessa vireessä. TPS on painiskellut pienissä vaikeuksissa, eikä KalPan kakkosvahtina viime kaudella pelannut Aleksis Ahlqvist ole pystynyt paikkaamaan hieman haparoinutta tsekkivahti Marek Schwarzia toivotulla tavalla.

Ottelu on rasituksensa puolesta kuin vierasottelu kummallekin joukkueelle, sillä molemmat pelasivat raskaan ja kuluttavan ottelun vielä perjantaina. Palautumisaikaa on vähän, ja matka Kuopioon on pitkä Helsingistä sekä Turusta käsin.

Kokoonpanot

Turkulaisista reissusta jäi pois Miika Huczkowski, joka on vielä pitkään sivussa. Tuomas Suominen ei ollut vielä perjantaina kehissä, mutta on piakkoin pelikuntoinen. KalPassa fanien suosikiksi noussut Timo Salo ei ollut perjantaina Jokereita vastaan kokoonpanossa. Myös maalivahti Schwartz huilasi lievän selkävamman takia edellisen ottelun.

KalPan riveistä sivussa on varmuudella edelleen Sami Kapanen ja Jussi Timonen. Puolustaja Matti Koistinen palannee kokoonpanoon. Tommi Jokinen loukkaantui perjantain ottelun avauserässä, eikä Vuorelan kasvattia enää tämän jälkeen jäällä näkynyt.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Tuomas Kiiskinen 3 7 10
2.Matti Kuparinen 1 7 8
3.Sakari Salminen 5 3 8
4.Henri Laurila 2 1 3
5.Marko Kauppinen 1 2 3
TPS M S P
1.Michal Birner 2 2 4
2.Tomas Mojzis 1 3 4
3.Marko Anttila 2 2 4
4.Ryan Stone 2 1 3
5.Tapio Laakso 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle